Pohdiskelua ja kamalia tunteita :(

Nyt tulee valitusta ja sisäistä pohdintaa...tuntuu, että kohta tulee tie vastaan enkä enää jaksa masentumatta.



Poika täyttää kohta 5-v. On aina ollut erityisen herkkä ja jo laitokselta asti huusi yötä päivää. 8 kk mennessä oli ollut jo useasti tutkittavana mutta mitään vikaa ei löytynyt. Olimme mieheni kanssa aivan poikki jatkuvasta valvomisesta sekä päivällä tapahtuvasta kanniskelusta. Poika ei ollut mihinkään tyytyväinen.



Pikkuveli syntyi pojan ollessa 1,5 v. Ekat kuukaudet meni ok, kun vauva nukkui päivisin paljon ja yötkin menivät ok. Kun meidän esikoinen oli sitten piirua vaille 2-v. sairastui hän rotavirukseen ja olimme pariinkin otteeseen sairaalassa nesteytyksessä. Tästä hän sai luultavimmin sellaiset traumat, että takertui minuun entisestään. Ei vielä puhunut ja muutenkin oli aika huono leikkimään itsekseen tai oikeastaan yhtään mitään.



2-v. synttäreiden jälkeen takertumista lisäsi kova ummetusvaiva, joka kesti vuoden. Kakkaamisväli oli 5 pv ja kolme vikaa päivää olivat yhtä helvettiä. Mitään ei pystynyt tekemään, kun poika huusi ja halusi vain istua sylissä. Pari kuukautta vaille 3-v. tosi kireä kielijänne leikattiin ja vasta tämän jälkeen poika alkoi puhua.



Aina ollut arka muiden lasten kanssa, aikuisia ei niinkään vierasta. 4-v. aloitti kerhon kolme kertaa viikossa yhdessä pikkuveljen kanssa. Syksy meni kivasti, joulun jälkeen alkoivat ongelmat. Ei halunnut mennä kerhoon ja jäi sinne itkien. Ei leiki kenenkään kanssa ja vinkuu ja vänkyy kaikesta. Jos jotain yrittää eikä onnistu, kiukuttelee heti ja luovuttaa.



Tällä hetkellä on menossa kausi, joka jostain syystä pistää minun hermot tosi koville. Tähän asti olen yrittänyt ja jaksanutkin ymmärtää mutta en enää. Mä alan kohta inhota esikoistani. Kaikesta hän valittaa ja marisee ja on taas takertunut minuun. Ei edes isänsä kanssa suostu lähtemään puistoon vaan haluaa jäädä minun kanssani kotiin.



Pari päivää sitten päätin, että nyt poika saa luvan oppia käyttäytymään. Eihän kohta 5-v. poika voi käyttäytyä 1-2 v. tavoin. Eli, nyt joka kerta yhden varoituksen jälkeen, jää kyseinen tekeminen kesken ja hän joutuu huoneeseensa mietiskelemään (ei suljeta ovea). Jos suuttuu puistossa (kuten eilen) eikä pienen juttelun jälkeen lopeta kitinää ja itkemistä, lähdetään kotiin ja huoneeseen mietiskelemään.



Tänään meidän piti hakea grilliltä ruokaa, kun tulimme aamupäivän reissusta eikä kotona ollut ruokaa. Ei suostunut odottamaan pikkuveljensä kanssa autossa, kun olisin pikaisesti ne hakenut (ja autolta siis näkee grillille ja oli ihan lähellä). Rupesi huutamaan hysteerisesti. Sanoin rauhallisesti, että tulen ihan heti takaisin. Jatkoi vain huutamista. Tulin takaisin autoon ja tulimme kotiin ja poika meni huoneeseensa itkemään. Pikkuveli söi leivän ja meni päikkäreille. Nyt esikoinen on todennäköisesti nukahtanut myös.



Ymmärtääköhän kukaan mua? Eli, olen siis nyt aivan totaalisen väsynyt tähän ja oikeasti on alkanut tulla sellaista tunteita pintaan, mitä ei äiti lapsestaan saisi tuntea. Mä olen niin kyllästynyt ruikuttavaan 5-v. poikaan, joka käyttäytyy kuin pikkuvauva. On aina ollut niin vaativa ja nyt mun pinna ei enää riitä...



Niin, ja mies auttaa paljon kotona ja on lasten kanssa ja mummikin asuu lähellä. En siis ole väsynyt vaan ihan perinpohjin kyllästynyt lapseeni...