Lue keskustelun säännöt.
Onko ehjä perhe nykypäivänä mahdottomuus?
07.11.2018 |
Olen 24-vuotias nainen ja haluaisin kovasti lapsen.
Olen jo tovin pohtinut inseminaatiota, koska en jaksa enää uskoa elinikäiseen parisuhteeseen. Kuulen jatkuvasti siitä, kuinka mies on pettänyt, tai kuinka kumpikaan suhteen osapuolista ei ole jaksanut ylläpitää suhdettaan. Sain lisäksi juuri kuulla, että tuttavani lapsen hoitopaikassa lapsista 95% on nykyään eronneiden vanhempien jälkikasvua. Vaikea uskoa, että luku olisi merkittävästi pienempi muissa hoitopaikoissa saati kouluissa.
Hankkiutuisin siispä ennemmin omin ehtoineni yksinhuoltajaksi kuin aloittaisin muutaman vuoden suhteen miehen kanssa, joka vain pettäisi ja jättäisi, tai vaihtoehtoisesti luovuttaisi heti pienten ongelmien osuessa nenän eteen. Inseminaatio takaisi myös sen, ettei tulisi myöhemmin riitoja huoltajuudesta. En halua lasta palloteltavan eri kodeissa, en halua tapella siitä, kuka saa viettää hänen kanssaan juhlapyhät, enkä todellakaan halua, että lapsi joutuu seuraamaan sivusta sinkkuvanhempien seurustelukuvioita. (Toisien sanoen en halua lapseni olevan koskaan tuntemattomien ihmisten näpeissä, koska ilkeät äitipuolet ja lapsiin kajoavat isäpuolet ovat karua todellisuutta.)
En siis jaksa etsimällä etsiä hyvää miestä, koska en usko löytäväni sellaista, eikä kuulemani asiat ymmärrettävästikään motivoi toimimaan. Mikä sitten on mielestäni "hyvä mies"? Määritän sen luotettavaksi, vastuulliseksi ja itsenäiseksi mieheksi, joka on järkevä, inhimillinen, empatiakykyinen ja kiltti. Isähahmo, joka ei lyö, huuda, satuta ihmisiä eikä varsinkaan eläimiä. Ihminen, joka ymmärtää oikean ja väärän eron, joka kunnioittaa ympäristöään, luontoa ja muita ihmisiä. Kuulostaa ehkä pitkältä listalta, mutta en mielestäni vaadi liikaa. Minulle riittäisi pelkkä kumppanuusvanhemmuuskin, sillä rakkaus ja seksi tai niiden puute ovat riskitekijöitä, joita en välttämättä halua sotkemaan asioita.
Kysymys vain kuuluu, mistä helvetistä löytäisin miehen, joka haluaa joko:
A) olla loppuelämänsä hyvä mies minulle ja esimerkillinen isä lapsellemme/lapsillemme
tai
B) olla loppuelämänsä esimerkillinen isä ja luotettava kumppani ilman romanttisen parisuhteen luomia paineita?
Tuntuu etten mistään. Siksi kysyn, koska inseminaation varjopuoli on se, etten tiedä luovuttajasta tarpeeksi/juuri mitään, eikä lapsikaan saa välttämättä koskaan minkäänlaista yhteyttä isäänsä, vaikka haluaisi.
Kommentit (22)
Totta on, että ihan ensimmäisen vastaantulijan kanssa ei varmaan kannata tehdä lapsia. Mutta sitten muihin ap:n pohdintoihin on sanottava, että varmasti hyvin harva hankkii lapsia tai menee naimisiin, jotta pääsisi olemaan mahdollisimman surkea isä ja aviomies ja hylkäämään perheensä. Hyvistä aikeista huolimatta joskus käy huonosti.
Toisinaan avioero on ainoa järkevä ratkaisu. Eräs sukulaiseni erosi vähän aikaa sitten miehestään, kun mies joutui onnettomuuteen ja neliraajahalvaantui. Tuntui ulkopuolisesta aika karulta, mutta toisaalta ymmärrän, että tuskin kukaan nuorehko ihminen jaksaisi pysyä uskollisena liikkumattomalle ja puhumattomalle laitoshoitoon joutuneelle puolisolleen. Eräs toinen sukulaiseni erosi heterosuhteestaan, kun uskalsi myöntää rakastuneensa oman sukupuolensa edustajaan. Ehkä hän olisi voinut jatkaa elämää itsepetoksessa, mutta varmaan parempi näin. Jatkuva itsensä kieltäminen olisi pidemmän päälle ottanut luultavasti liian koville ja johtanut muihin ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 x kuukaudessa on kotona ihan tarpeeksi ja yleensä siinäkin on 2 x liikaa. Ei sitä yksi mies jaksa montaa naista hoidella.