Lapsen kaveri "huijasi" lastani, puuttuako tilanteeseen vai ei?

Lapset opettelevat siinä kaupankäyntiä. Älä puutu, lapsesi oppii kyllä.

No, mä tuumiskelin vähän aikaa mitä tekisin. Toisaalta joo voit opettaa nyt lapsellesi että ei anna huijata toiste. Mutta toisaalta tämä huijari hoksaa nyt että ei huijaamisesta seuraa mitään.

Eli mä puuttuisin tuohon, huolimatta siitä kuinka lapselliselta se saattaa tuntua huijariepelin äiteestä.

No kyllä minä puuttuisin huijaamiseen. Minun mielestä valehtelu ja huijaaminen on väärin, ja edellytän näitä arvoja myös ihmisiltä joiden kanssa ollaan tekemisissä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin tyhmä ja naivi, vaan sitä, että meillä ystävät valitaan tarkoin. Haluaakohan huijarikakara, että hänellä ei ole kohta yhtään ystävää? Tuskinpa. Sitten siellä itketään kotona että "kaikki kiusaa". Eli kaiken kaikkiaan, parempi puuttua samoin tien, oppiipahan koko heidän perhe ettei noin voin toisia kohdella ja tyytyväisenä leikkiä toisen leluilla.

Puuttuisin

Puuttuisin. Huijarikersa ei opi mitään jos asiaan ei puutu

Puuttuisin vanhemman kautta.Toisaalta pikkujuttu mutta molemmille hyvä oppi ettei huijata saa.Jos noita katsoo läpi sormien,huijaa kohta rahaa,puhelimen yms arvokasta...

Puuttuisin.

Keskustelisin lasten kanssa yhdessä ja pyrkisin saamaan sen huijanneen lapsen ymmärtämään, ettei asia nyt mennyt oikein. Olen itse ollut tuo huijarilapsi ja onneksi siihen puututtiin aikuisten toimesta ja opetettiin, ettei ole ok käyttää muita hyväksi. En tehnyt sitä pahuuttani, mutta en olisi tarpeeksi ajoissa oppinut, ettei toisten kustannuksella voi tehdä tuommoista.

Kävisin lapseni kanssa keskustelua, että asioista kannattaa ottaa selvää riittävän kattavasti ennen vaihtokauppoja. Koskaan ei kannata tarjoa valmiita vastauksia.

Kyllä mä varmaan kysyisin kaverilta, että oliko hänen mielestään reilu vaihtokauppa ja keskusteltaisiin kummankin lapsen kanssa siitä, mitä on olla kaveri toiselle.

Itse muistan ikuisesti kun kaverini varasti minulta kiiltohippuja varmaan joskus saman ikäisenä. Asia näin aikuisen silmin on aika mitätön, mutta tuntui kauhealta, kun huomasin kaverin vierailun jälkeen, että ne oli kadonneet. Kaveri väitti, että ei ollut ottanut niitä, mutta joskus sitten aikojen päästä tunnusti ottaneensa ne. Luottamus tähän kaveriin koki kyllä aika ison kolauksen ja välit ei ikinä enää palannut ennalleen.

Että kyllä aika pienistäkin asioista voi sitten seurata vähän isompia tuleviin vuosiin vaikuttavia asioita. En vain kyennyt enää luottamaan siihen kaveriin sen jälkeen.

Minä kielsin alunperinkin kaikki vaihdot alkuun juuri tuosta syystä ja omilleni kerroin että huijatuksi voi joutua kaverinkin toimesta. Sinällään rahallisestihan tuossa on täysin mitättömästä asiasta kysymys joten antaisin lasten itse hoitaa asia ja tietysti tekisin omalle lapselle selväksi mitä tuossa tapahtui. Jos kaveri haluaa olla kaveri hän varmasti hyvittää asian ja jos ei halua hyvittää niin sitten lapsesi kannattaa miettiä kenen kaveri haluaa olla.

Minulla kävi lapsena vähän vastaava pokemonkorttien kanssa mutta roolit oli toisinpäin, kaverini halusi minulta jonkun erikoiskortin joka oli vähän harvinaisempi ja sanoi että voi antaa vaihdossa useamman kortin itseltään (jotain tosi perus), no minähän hölmönä suostuin kaverin painostukseen mutta onneksi kotona veljeni ja äitini huomasi asian kun menin kertomaan näistä kaupoista, ja samalla opetettiin että ei ole pakko suostua kaikkeen mitä kaveri tahtoo, sain myös vaihdettua korttini takaisin kun reippaasti sanoin kaverille että haluankin perua kaupat. :D Tässä tosin oli tilanteena se etten itse ymmärtänyt pahemmin noiden arvojen päälle ja en 8-vuotiaana uskaltanut sanoa ei, voihan sinun lapsesi jo ehkä ymmärtääkin? Mutta voithan myös kysyä että onhan tämä varmasti ookoo hänelle eikä kaverin painostuksesta tehnyt vaihtoa.

Puuttuisin. Lapselle on tärkeää nähdä että häntä puolustetaan ja että epäoikeudenmukaiset teot korjataan (perutaan vaihtokauppa, pyydetään anteeksi tms. riippuen mitä on sattunut). Silloin hän saa mallin siitä että hän on puolustamisen arvoinen sekä siitä miten se tehdään asiallisesti, ja osaa tulevaisuudessa itsekin puolustaa itseään paremmin. 

Puuttuisin. Lapsesi on vielä niin pienikin että tarvitsee aikuisen tukea tuossa asiassa ja huijarin on hyvä huomata ettei voi toimia noin.

Olen kieltänyt omalta lapselta vaihtamiset ja antamiset juuri tuosta syystä, meillä saa leikkiä meidän leluilla/tavaroilla kun on kylässä ja kotona leikitään omilla.

Keskustelisin oman lapsen kanssa ensin siitä, mitä tapahtui, että hän varmasti ymmärtää. Ja sitten kehottaisin häntä sanomaan toiselle lapselle, että se vaihtokauppa ei ollut reilu ja pyytää perumaan kaupat. Jos se toinen lapsi ei siihen suostu, niin yrittäisin itse, kun se lapsi on meillä kylässä.

Jos se lapsi ei sittenkään suostu, vaikka kuinka selittää, että kavereiden kesken täytyy olla reilu, niin sitten on kaksi vaihtoehtoa, joko puhuisin sen vanhemman kanssa tai sitten jos se vanhempi on henkala, niin kehottaisin lastani etsimään parempia kavereita, meille se huijarilapsi ei ainakaan olisi enää tervetullut.

Pitää osata pitää puolensa ja myös neuvotella jälkikäteen tilanteista, jotka eivät olleet reiluja. Tuossakin tilanteessa voi varmaan katsoa jostain tori.fista niiden hahmojen arvon ja neuvotella reilun lopputuloksen.

Oma lapsi on vielä pieni, mutta olen sanonut, että rahanarvoisia leluja ei saa antaa pois eikä ottaa vastaan, jotain pieniä juttuja vaan. Hyvä kun tämä keskustelu osui silmiin, tiedänpähän nyt jo etukäteen, että selitän lapselle, että miten näissä keräilyvaihdoissa pitää toimia.

Äidiltäni kaveri oli huijannut jonkun kalliin nuken sillä selityksellä, että jos sen kaivaa maahan niin tulee kaksi nukkea (hyvin pieniä olivat) ja kuten arvata saattaa seuraavana päivänä sitä nukkea ei enää kuopassa ollut. Samalla tavalla minulta on huijattu puistolelu taaperona. Ja koulussa ensimmäisellä luokalla huijattu myös keräilyjuttuja. Mitään arvokkaita ne eivät olleet enkä vanhemmille puhunutkaan, tajusin siinä tilanteessa jo, että minua huijataan, mutta en osannut puolustautua, kun sellaista ei ollt opetettu ja meillä oli kova kuri ja piti olla tosi kiltti.

Kun luin aloitusta, tajusin, että minulla olisi sormi suussa jos noin kävisi minun lapselle. Miksi? Koska minun vanhempani eivät puuttuneet mihinkään lasten kinoihin, enkä sen takia ole oppinut konfliktinratkaisutaitoja tai saanut edes kokemusta siitä, että olen tärkeä. Vasta vastauksia lukiessa ymmärsin, miten itsestään selvä oikea ratkaisu on. Eli kuten jo aiemmin todettu: puutut asiaa. Neuvot ensin lasta, miten sen voi ratkaista itse, ja jos se ei onnistu, alat selvittää asiaa itse.

Kiitos kommenteista. Täytyy illalla jutella lapsen kanssa ja tosiaan hän voisi kysyä kaverilta vaihtokaupan perumista.

Tuntuu että nämä tilanteet tulee aina niin puskista, että ei osaa heti tilanteessa reagoida. On vähän opettelemista, kun lapsi alkaa kasvaa jo vähän itsenäisesti liikkua ja toimia, niin kaikkea yllättävää voi tapahtua.

Ap

Meillä kävi niin, että tyttöni vaihtoi luokkakaverinsa kanssa leluja. Oman lapseni lelu oli juuri kaupasta ostettu ja luokkakaverin lelu oli jo puoliksi rikkinäinen. Harmitti, mutta siitä syntyi lapsen kanssa hyvä keskustelu, että vaihtokauppa ei suinkaan ollu reilu ja tälläisen vaihtokaupat tulisi sopia etukäteen yhdessä vanhempien kanssa, koska vanhemmat ovat ostaneet lelun omalle lapselleen ja käyttäneet siihen omia rahojaan, omaa lastaan varten. Asia olisi ehkä saattanut jäädä siihen, mutta kävikin niin, ettei tuo luokkakaverin antama rikkinäinen lelu ollutkaan hänen oma vaan erään toisen lapsen ja tuo lapseni saama lelu piti palauttaa alkuperäiselle omistajalle. Silloin puutuin asiaan ja sanoin lapselleni, että pyytää myös oman lelunsa takaisin. Hän saikin sen takaisin, mutta osin tuhottuna.

Tämän vaihtokaupan jälkeen ei ole kyllä vastaavia keskusteluja tarvinnut käydä. Kerta riitti opetukseksi.

Kyllä näitä varmaan aika paljon tapahtuu, mutta lapset eivät välttämättä kerro vanhemmilleen?