Jäisitkö kotiin hoitamaan kuumeista lasta vai menisitkö töihin
nyt viikonloppuna, jos sinulla olisi yksi isovanhempi suht lähellä joka voisi hoitaa lasta sinun ollessi töissä.
Asun lapseni ja avopuolisoni kanssa kolmisin, avopuoliso ei ole lapsen isä.
Lapsi asuu vuorotellen isänsä j aminun luonani.
Nyt lauantaina minulla on iltavuoro joka alkaa klo 13.
Lapsi oli reipas ja pitärt aamulla, ja yhtäkkiä muuttuo kiukkuiseksi ja todella väsyneeksi. Nukahti syliini ja kun mittasin kuumeen, oli yli 38.
Mietin menenkö töihin vai jäänkö hoitamaan lasta. Avomiehelni on vapaa viikonloppu töistä.
Mielestäni minun olisi täytynyt jäädä pientä hoitamaan kotiin.
Tein kuitenkin ratkaisun että mummo hoitaa ja minä menen töihin.
Miten sinä olisit toiminut?
Olisin voinut periatteessa voinut tehdä kummin vain.
Avomies sanoi minulle että kannattaa mennä töihin kun kerta nyt ei ole pakko jäädä kotiin koska on mummo joka voi hoitaa. Arkena sitten eri asia kun lapsi olisi päiväkodissa, tuolloin voisin paremminkin jäädä kotiin hoitamaan lasta jos sairastuisi. Sairastumisia on vähänväliä kun lapsi on päiväkodissa, jatkuvasti pöpöt ja taudit jyllää ja täytyy olla soittelemaasa töihin että tas jään hoitamaan lasta kotiin.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Pyydä isoäiti apuun
Juu kaikki taudit onkin hyvä levittää isoäidille, hänellä on aikaa sairastaa.
Missä se mies on? Vai tuleeko mummo siis hoitamaan sairasta lasta samalla kun tämä makaa sohvalla?
Avopuolisoni on jäänyt yksin hoitamaan lasta. Ei tarvitse siihen mummoa tai muita seuraneidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Avopuolisoni on jäänyt yksin hoitamaan lasta. Ei tarvitse siihen mummoa tai muita seuraneidiksi.
No niinpä. Ihme lapanen sulla siellä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avopuolisoni on jäänyt yksin hoitamaan lasta. Ei tarvitse siihen mummoa tai muita seuraneidiksi.
No niinpä. Ihme lapanen sulla siellä kotona.
Mies joka ei kykene yhtä lasta hoitamaan kuulostaa lapaselta.
Pyydä isoäiti apuun