Itsensä diagnosoineet jotka eivät hae ammattiapua

Ei apua saa ellei ole euroja lompakossa eikä diagnoosilla varsinaisesti tee mitään

t. masennusdiagnoosi, mutta tahtomattaan ei hoidon piirissä

Pelkäävät ettei sitä diagnoosia tulekaan jos sitä alkaa oikeasti hakea.

Diagnoosia ei aina haeta helposti, jos yksityiselle ei ole varaa, julkisella puolella psykiatrille on niin paljon tunkua, että lähete ei mene helposti läpi, vaan pyydetään lääkärin kanssa aloittamaan joku mielialalääkitys, jonka katsotaan olevan riittävän tuki.

Hullut liikkuvat kaduilla vapaana ja terveet käyvät psykiatreilla.

Muutama vuosi sitten monet halusivat olla erityisherkkiä. Näen asian niin, että varmaan kaikilla on elämässään murheita ja jonkinlaista pahaa oloa. Tämä itsensä diagnosoiminen on sitten keino nimetä se oma olotilansa, ja ehkä myös jonkinlainen keino pyytää apua.

Valitettavasti ongelmat eivät lähde paranemaan ihan noin vähällä, jos kyse nyt oikeasti on jostakin suoranaisesta ongelmasta. Tilanteiden korjaaminen edellyttää sitä, että ottaa jotakin tehdäkseen - joko itse tai jonkun muun avustuksella. Eihän sillä diagnoosilla sinänsä mitään tee. Mutta jos saa sopivan lääkityksen ja terapiaan tukea, niin kenties asiat alkavat helpottaa. Olen tosin itse syönyt varmaan kaikkia sielun asperiineja, jotka Farmaca Fennica tuntee ja lisäksi käynyt terapiassa, ja vähä vähältä tilanteeni vain huononee. Olen kuitenkin yrittänyt olla hoidottakin ajattelemalla, että kyllä minä pärjään, otan vain itseäni niskasta kiinni. Se vasta saakelin huono kokemus oli.