Ahdistus ja masentavat ajatukset tuntuvat *oikeilta*, hyvät fiilikset on vain lumetta?

Sun elämässä ei ole rakkautta, se korjaa tilanteen.

😕

Vierailija kirjoitti:

Sun elämässä ei ole rakkautta, se korjaa tilanteen.

Onko se näin? Totta on ettei elämässäni ole rakkautta eikä ole koskaan ollutkaan. Eikä varmaan koskaan tule?

Vierailija kirjoitti:

Sun elämässä ei ole rakkautta, se korjaa tilanteen.

On täysin sama tunne kuin aloittajalla. Nyt vielä silleen rasittavasti toivoton mieli ja rauhallinen mieli yhtä aikaa päällä, tätä ei pysty selittämään mutta on outo olo. Ja mistä sitä rakkautta löytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun elämässä ei ole rakkautta, se korjaa tilanteen.

Onko se näin? Totta on ettei elämässäni ole rakkautta eikä ole koskaan ollutkaan. Eikä varmaan koskaan tule?

Ei mullekaan tule. Vielä kyllä hyvin tehokkaasti mielen alavireeseen tuon asian tiedostaminen.

Noinhan se masentuneena menee. Toipuessa huomaa että ajatukset ovat vain ajatuksia ja tunteet ovat vain tunteita ja elämän kirjoon mahtuu molempia laidasta laitaan, mutta siinä masennuskuplassa tuntuu just tuolta. Toivottavasti olet hakenut ja saat tukea ja apua. Tsemppiä!

Tämä on vieläpä niin voimakas. Kun joskus mieli romahtaa ihan sinne pimeään, niin alan hokea mielessä ”minä tiesin tämän” ja ”tässä sitä taas ollaan”. Ikäänkuin olisin palannut kehällä lähtöpisteeseen. Niinkuin mitään ei olisi oikeasti tapahtunut välissä. Nämä syvyyksissä vellonut hetket tuntuvat siltä OIKEALTA elämältä ja ne rytmittää elämän. Kuin olisin silloin vain itseni kanssa ja näkisin kaiken todellisen laidan. ”Minähän sanoin”

Vierailija kirjoitti:

Noinhan se masentuneena menee. Toipuessa huomaa että ajatukset ovat vain ajatuksia ja tunteet ovat vain tunteita ja elämän kirjoon mahtuu molempia laidasta laitaan, mutta siinä masennuskuplassa tuntuu just tuolta. Toivottavasti olet hakenut ja saat tukea ja apua. Tsemppiä!

Olenko ollut masentunut koko elämäni?

Miksi haluaisin ”parantua” siitä että tiedän totuuden? Voin huimata itseni muutenkin.

Hei! Kerrankin joku ajattelee jotenkin samoin kuin minä! Nimenomaan tuolta minusta on tuntunut ja kauan. Aina, kun olen edes sen verran hyväntuulinen, että huomaan sen itse, tulee jotenkin vieras olo. Tiedän, että kohta alakulo taas palaa, ja tämä tietenkin on alakuloa ruokkiva kierre.

Olen myös terapiassa aikanaan sanonut, että olen jotenkin riippuvainen masennuksestani ja fyysisistä kivuistani myös. En vieläkään osaa täsmentää tätä ajatusta. En uskalla heittäytyä tilanteisiin, jotka tuottaisivat iloa ja mielihyvää. Esimerkki: lauantaina olin Within Temptationin keikalla. Perimmältään olin hirveän innoissani ja iloinen, mutta en vain uskaltanut tanssia ja taputtaa, koska se olisi tuntunut jotenkin itsestäni luopumiselta.

Väliaikaista kaikki on vain.

Vaikka siltä tuntuisikin, eivät hyvät fiilikset silti ole lumetta, jos ne perustuvat todellisuuteen, joko jo koettuun tai jonkin paremman odotukseen ja toivomiseen.

Päihteiden kemiallisesti aiheuttamat hyvät fiilikset taas ovat lumetta.

Toisaalta joskus pahat fiiliksetkin voivat olla "lumetta", jolloin kaiken näkee vääristyneen kielteisesti, näkee ns. mörköjä ja tulkitsee hyvätkin tapahtumat pahoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sun elämässä ei ole rakkautta, se korjaa tilanteen.

On täysin sama tunne kuin aloittajalla. Nyt vielä silleen rasittavasti toivoton mieli ja rauhallinen mieli yhtä aikaa päällä, tätä ei pysty selittämään mutta on outo olo. Ja mistä sitä rakkautta löytää?

Rakkaus voi olla vaikka yksipuolista mutta onhan se ihanampaa kaksin. Eläimiäkin voi rakastaa ja pitää huolta, ensin toisten lemmikkejä hoitaen silloin tällöin. Yrittäkää edes ihastua, siitäkin viriää kauniita ja positiivisia ajatuksia.