koulu ja luottamus koulun aikuisiin

tämähän tarkoittaa kuitenkin että 40 % luottaa : )

Aika harva oppilas haluaa tulla kertomaan huolistaan esimerkiksi opettajille. Heidän ei haluta tietävän kaikkea.

Kuntien säästöt vähentävät kuraattorien ja kouluterveydenhoitajien palveluja.

Oliko psykologilla mitään mielikuvaa, miksi hänet itsensäkin koetaan epäluotettavaksi?

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Kyllä on peiliinkatsomisen paikka psykologilla.

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Sain itse tästä koulusta kuvan, että psykologi ja kurattori ovat oikeasti tuntemattomia oppilaille - vaikkakin hyvin paikalla kysessä koulussa (kumpikin neljänä päivänä).

Myös kuraatorin ja psykologin tehtävä koulussa ilmeisesti ei ole selvästi kerrottu lapsille.

 

Jos koulussa on paljon oppilaita, ei koulupsykologilla usein ole yhtään vapaita aikoja satunnaisille tukea tarvitseville. Kaikki aika voi meinnä oppimisongelmien testaamiseen ja vaikeimmin oireileville.

Kouluterkat tekevät nykyään lähinnä tarkastuksia. Muuhun tukemiseen ja sairauksien hoitamiseen heitä ei enää ole kaikissa sairaanhoitopiireissä tarkoitettu. Sitä varten on ihan tavallinen terveyskeskus.

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Koska olet aineenopettaja. Yläkoulussa tai lukiossa oikea henkilö olisi luokanvalvoja (tai vastaava) taikka opinto-ohjaaja. Alakoulussa kuuluu voida kääntyä oman luokanopettajan puoleen.

t. toinen tuleva matikanope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Koska olet aineenopettaja. Yläkoulussa tai lukiossa oikea henkilö olisi luokanvalvoja (tai vastaava) taikka opinto-ohjaaja. Alakoulussa kuuluu voida kääntyä oman luokanopettajan puoleen.

t. toinen tuleva matikanope

Mutta yläkoulussa ja lukiossa luokanvalvojat/ryhmänohjaajat ovat aineenopettajia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Koska olet aineenopettaja. Yläkoulussa tai lukiossa oikea henkilö olisi luokanvalvoja (tai vastaava) taikka opinto-ohjaaja. Alakoulussa kuuluu voida kääntyä oman luokanopettajan puoleen.

t. toinen tuleva matikanope

Luokkavalvoja ylä-asteella hyvin usein ei tunne oppilaita lainkaan - meillä esim. on ainaostaan luokkavalvojan vartti kerran viikossa. Luottamussuhde ei kovin helposti rakennetaan kun ei opi tuntemaan toisiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Koska olet aineenopettaja. Yläkoulussa tai lukiossa oikea henkilö olisi luokanvalvoja (tai vastaava) taikka opinto-ohjaaja. Alakoulussa kuuluu voida kääntyä oman luokanopettajan puoleen.

t. toinen tuleva matikanope

Luokkavalvoja ylä-asteella hyvin usein ei tunne oppilaita lainkaan - meillä esim. on ainaostaan luokkavalvojan vartti kerran viikossa. Luottamussuhde ei kovin helposti rakennetaan kun ei opi tuntemaan toisiaan

Perun siis sanani. Unohdan että olin lapsena niin etuoikeutettu että sain kasvaa pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tuntee jokaisen, niin aikuisen kun lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Sain itse tästä koulusta kuvan, että psykologi ja kurattori ovat oikeasti tuntemattomia oppilaille - vaikkakin hyvin paikalla kysessä koulussa (kumpikin neljänä päivänä).

Myös kuraatorin ja psykologin tehtävä koulussa ilmeisesti ei ole selvästi kerrottu lapsille.

 

Juuri näin. Jos itse kysyisin vaikka kuudesluokkalaiselta, että mitä koulukuraattori tekee ja milloin voit mennä hänen luokseen, niin saisin aivan varmasti vain vastauksen, että ei tietoa. Tittelit ovat hienoja, mutta eivät mitään lapsille aukeavia. Ja jos joku sanoo, että on ollut vaikka koulupsykologilla, niin mieleen tulee heti, että nyt on tyypillä asiat päin hanuria, koulu menee päin seiniä, vanhemmat dokuja ja kotona hakataan. Sinne mennään siis vain silloin, kun kaikki on hyvin hyvin huonosti ja seuraava askel on suurinpiirtein koulukoti... Ei sellaisille tyypeille siis yksikään oppilas halua mennä vapaaehtoisesti.

Opettajat taas, no, he ovat opettajia. Jos heille uskaltautuu jotakin kertomaan, niin asian leima on kertojalla otsassa lopun ikää ja luultavasti aiheesta supistaan myös opettajienhuoneessa, joten huolet eivät jää siihen.

Minulla on kolme lasta, yksi kuudennella, yksi yksillä ja yksi lukiossa. Voin olla aivan varma siitä, että yksikään lapsista ei huolistaan kerro koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Sitten olet väärällä alalla. Opettaja on alaikäisten kanssa aina myös kasvattaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Sain itse tästä koulusta kuvan, että psykologi ja kurattori ovat oikeasti tuntemattomia oppilaille - vaikkakin hyvin paikalla kysessä koulussa (kumpikin neljänä päivänä).

Myös kuraatorin ja psykologin tehtävä koulussa ilmeisesti ei ole selvästi kerrottu lapsille.

 

Juuri näin. Jos itse kysyisin vaikka kuudesluokkalaiselta, että mitä koulukuraattori tekee ja milloin voit mennä hänen luokseen, niin saisin aivan varmasti vain vastauksen, että ei tietoa. Tittelit ovat hienoja, mutta eivät mitään lapsille aukeavia. Ja jos joku sanoo, että on ollut vaikka koulupsykologilla, niin mieleen tulee heti, että nyt on tyypillä asiat päin hanuria, koulu menee päin seiniä, vanhemmat dokuja ja kotona hakataan. Sinne mennään siis vain silloin, kun kaikki on hyvin hyvin huonosti ja seuraava askel on suurinpiirtein koulukoti... Ei sellaisille tyypeille siis yksikään oppilas halua mennä vapaaehtoisesti.

Opettajat taas, no, he ovat opettajia. Jos heille uskaltautuu jotakin kertomaan, niin asian leima on kertojalla otsassa lopun ikää ja luultavasti aiheesta supistaan myös opettajienhuoneessa, joten huolet eivät jää siihen.

Minulla on kolme lasta, yksi kuudennella, yksi yksillä ja yksi lukiossa. Voin olla aivan varma siitä, että yksikään lapsista ei huolistaan kerro koulussa.

eikö ole surullista? Ylä-astelainen on koulussa n. 30-34 oppitunnin verran, ja sen päälle välitunnit. Eli aikuisen työpäivän verran. Ja aina sanotaan että kaikki voi kertoa turvallisille koulun aikuisille - olkoon koulussa tapahtuvasta kiusamisesta tai vaikkapa kotona tapahtuvista laiminlyönnistä tai muista huolista. Ja 60 % ei uskalla kertoa niille ihmisille joka ovat päivästä toiseen lähellä. Minusta tämä on huolestuttava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Sitten olet väärällä alalla. Opettaja on alaikäisten kanssa aina myös kasvattaja.

Omasta kouluajasta muistan sen, että epämiellyttävimpiä opettajia olivat nämä "kasvattajat" ja näin jälkeenpäin oikeasti suututtaa. Ideologista vallankäyttöä herkässä vaiheessa oleviin ihmisiin. Hyvä opettaja osaa ja uskaltaa sanoa, kun ei tiedä. Minä en tiedä miten saa ystäviä tai miten riidat ratkaistaan tai miten saa synkät ajatukset pois. Onneksi koulussa on aivan erilaisella osaamisprofiililla varustettu henkilö, joka tietää ja osaa

Yksi syy voilla, että kotona ei ole koulumyönteinen ilmapiiri. Lapsen kotona saatetaan nähdä koulu ja opettajat vastapelureina. Tässä keskustelussa on jo viestejä, joissa suoraan arvioidaan koulussa työskentelevän ammattitaitoa pienen tekstin perusteella. Kotona voisi olla hyvä antaa viesti lapselle, että koulun henkilökunta on luotettavaa ja heille voi kertoa huolensa, jos kotona ei pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli koulupsykologin ja terkkarin pitäisi olla helpommin lähestyttäviä. Itse matikan maikkana en osaisi auttaa yhtään matikkaan liittymättömissä huolissa

Koska olet aineenopettaja. Yläkoulussa tai lukiossa oikea henkilö olisi luokanvalvoja (tai vastaava) taikka opinto-ohjaaja. Alakoulussa kuuluu voida kääntyä oman luokanopettajan puoleen.

t. toinen tuleva matikanope

Mutta yläkoulussa ja lukiossa luokanvalvojat/ryhmänohjaajat ovat aineenopettajia

Näinhän se on.

Lapseni luokanvalvoja on kemian opettaja.

Ja hänen tehtävänsä on hoitaa ihan kaikenlaisia oppilaiden asioita alkaen työrauhasta ja kiusaamisten selvittelystä. Ja hyvin on hommansa hoitanut.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy voilla, että kotona ei ole koulumyönteinen ilmapiiri. Lapsen kotona saatetaan nähdä koulu ja opettajat vastapelureina. Tässä keskustelussa on jo viestejä, joissa suoraan arvioidaan koulussa työskentelevän ammattitaitoa pienen tekstin perusteella. Kotona voisi olla hyvä antaa viesti lapselle, että koulun henkilökunta on luotettavaa ja heille voi kertoa huolensa, jos kotona ei pysty.

Tämähän on se kuuluista koulun ja kodin yhteistyö - jos vanhemmillekaan ei kerrota, kuka olisi oikea henkilö, kenelle kertoa pienet ja isot huolet  koulussa, niin miten lapset voivat tietää sen? Luottamus rakennetaan yhdessä koulun kanssa. Ja ensimmäinen vastassa on luokkavalvoja tai aineenopettaja. Heidän pitäisi pystyä ohjata oikealle henkilölle...

 

Tavallisella perusopettajalla ei ole koulutuksen kautta saatuja valmiuksia alkaa ratkoa oppilaidensa onglemia, olivat ne oikeastaan millaisia tahansa pois lukien omaan aineeseen liittyvät. Olen saanut aineenopettajan lisäksi koulutuksen myös oppilanohjaajaksi. Koin koko työaikani, etten suinkaan aina pystynyt auttamaan oppilaita, saatoin vain kuunnella ja ehkä tukea. No, usein jo se pelkkä kuuntelukin auttoi. Monet nuoret ovat jo pitemmän aikaa olleet vailla kuuntelevia aikuisia, siis jo ennen kaikkia älyhärpäkkeitäkin. Kaikilla kouluilla ei ole lainkaan tarjolla psykologi- tai kuraattoripalveluita. Terveyskeskuksen kautta saa ehkä ajan perheneuvolaan tai mielenterveystoimistoon riippuen siitä, onko ongelma riittävän vaikea.

Olen muuten sitä mieltä, että opettajan ei tarvitse kaikkea oppilaista tietääkään. Pysyy suhtautuminen neutraalimpana sillä tavoin. - Minulla ei olisi kouluaikaan tullut mieleenikään mennä kertomaan opettajille asioistani. Se tosin taisi ainakin johtua osaksi siitä, ettei se silloin ollut edes tavallistakaan ja toisaalta siitä, että meillä oli aika ankara kotikasvatus, johon mm. kuului se, ettei kotiasioita levitelty kynnyksen yli, kuten äitini tapasi sanoa.

En kyllä voi ajatella, että koskaan koulussa olisi ollut jotain, jolle kertoa "huolista". Eiköhän se ole kodin tehtävä ennenkaikkea.