Skandaali: opettaja joi luokkaretkellä koskenkorvaa oppilaiden silmien alla (kuva)
Kommentit (21)
Ennenaikaan ei niin tarkkaa ollut... kyllä minunkin ala- asteen opettaja joi työaikanaan. Ja kirjastotädillä oli olutta , jota siemaili hyllyjen välissä.
Vain lähinnä sanoitus erotti kappaleet toisistaan moni aikainen sanoi.
Junnun eräs oppilas kertoi että opettaja piti joskus käydä herättämässä töihin. Oppilaat odotteli luokassa opettajaa tulevaksi.
Eikös se oli lonkeroa, jonka alkoholiprosentti on jotain kahdeksassosa koskenkorvasta.
Alkoholiongelma hänellä toki oli.
Vierailija kirjoitti:

Kolmannessa kuvassa Mestari oli jo päässyt asiaan ja siirtynyt lonkerosta Koskenkorvaan.
Yläasteella meidän käsityön opettaja naukkaili aina päivän päätteeksi terävempää. Siitä tiesivät kaikki, ei kukaan puuttunut sillä opettajana kyseinen mies oli ihan parhaimmistoa. Kyseinen opettaja joskus 80 luvun alussa oli ostanut oppilailleen viinat laivalla ja sanonut että olkaa ihmisiksi ja pitäkää hauskaa. Ehti toimia opettajana hieman yli 40vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ennenaikaan ei niin tarkkaa ollut... kyllä minunkin ala- asteen opettaja joi työaikanaan. Ja kirjastotädillä oli olutta , jota siemaili hyllyjen välissä.
Isoilla ikäluokilla ei niin tarkkaa tuo työelämä ollut. Pienessä kännissä hommatkin hoitui sutjakasti. Nykyään saisi kenkää oitis.
Miksi Junnu nyt nostettiin juopoksi ammattiaan hoitamattomaksi ( tarkoitan laulun tekoa, open juominen nyt tietysti on väärin). Olisi ollut reilua tehdä se silloin kun eli.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Junnu nyt nostettiin juopoksi ammattiaan hoitamattomaksi ( tarkoitan laulun tekoa, open juominen nyt tietysti on väärin). Olisi ollut reilua tehdä se silloin kun eli.
Aikalaiset tiesivät muutenkin, millainen Junnu oli. Nykypolville asia ei ehkä ole yhtä selvä.

No nykypolvia se tuskin kiinnostaa😃

Ja jotenkin Dannylta noloa lähteä nyt yli kaksikymmentä vuotta Junnun kuoleman jälkeen höpittelemään.
Mediadelivery.fi domainin omistaja On Sanoma Oyj. Miksiköhän Sanoma säilöö tällaista materiaalia.
Miksi tätä esitellään vauvasivuilla? Kuka julkaisi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi Junnu nyt nostettiin juopoksi ammattiaan hoitamattomaksi ( tarkoitan laulun tekoa, open juominen nyt tietysti on väärin). Olisi ollut reilua tehdä se silloin kun eli.
Miksi se olisi silloin ollut reilua? Jotenkin tärkeää sulle, että Junnu olisi tykännyt ja arvostanut?
Mitä ihmeen väliä.
Silmien alla..hmm..miten sitä silloin juodaan?
Nimim. Neuvosta kiitollinen
Eipä näitä esimerkkejä tarvitse edes niin kaukaa hakea. Olen päässyt yläasteelta vuonna 2011. Meidän liikunnanopettajalla oli aina povarissa pullo kirkasta, mistä naukkaili samalla kun katseli meidän pelailua. Välillä tunnit peruttiin ja opettaja löytyi baarista. Ihan hyvä ope oli kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mediadelivery.fi domainin omistaja On Sanoma Oyj. Miksiköhän Sanoma säilöö tällaista materiaalia.
Miksi tätä esitellään vauvasivuilla? Kuka julkaisi?
Helsingin Sanomat, siellä on tuoreesta kirjasta useampi juttu.
No mutta, eikös tuo ole suomalaista kulttuurikasvatusta parhaimmillaan?
On se äijä.