Kela häikäisee taas päätöksillään
Olen köyhä ja laitoin perustoimeentulotukihakemuksen. Kuuden arkipäivän jälkeen tuli hylätty päätös, joka on räikeän virheellinen. Perusosana huomioitu 417,53€ eli alempi mitä pitäisi, ilmeisesti minun luullaan asuvan avoliitossa, tämän olen joutunut jo aiemmin oikaisemaan asumistukihakemuksessa (ja siis vaikka asun kämppiksen kanssa, perusosa on aiemmin ollut kyllä ihan oikein 491,21). Sähkölaskuista toinen oli jätetty kokonaan huomioimatta (siirto ja sähkö itsessään oli eri laskuilla). Vesimaksua ei huomioitu mitenkään. Näiden huomioimatta jätettyjen sijaan päätökseen oli ilmestynyt mystinen ylimääräinen meno, "reseptilääkeosto", joka on kyllä vedetty jonkun ihan muun tiedoista kuin minun.
Hienointahan tässä on se, että vaikka päätös on aivan selkeästi virheellinen, oikaisuvaatimuksen käsittelyaika on 148,5 kalenteripäivää. Mitä helv*tin järkeä siinä on? Perustoimeentulotukirahat ihan yleensäkin tarvitaan NYT eikä puolen vuoden päästä. Ja oikaisuvaatimus menee oikaisuvaatimuskeskukseen, eikä ollenkaan siihen palvelupisteeseen, jossa päätös on tehty. Tällaisista virheistä pitäisi kyllä saada laitettua palautetta juuri sille päätöksen tehneelle henkilölle.
Oikaisuvaatimuksen sijasta voit vapaamuotoisella hakemuksella pyytää toimeentulotuen tarkistusta laskuvirheiden ja muiden virheellisten tietojen osalta. Vasta sitten, jos päätös pysyy virheellisenä vapaaehtoisessa menettelyssä, niin kannattaa tehdä oikaisuvaatimus.