Lue keskustelun säännöt.
Surettaa niiden lasten puolesta joiden vanhempien "elämän ne pilaa"
06.10.2018 |
En ole ikinä tavannut tämmöistä näkemystä omassa tuttavapiirissäni, mutta myönnettäköön ettei minulla ole erityisen laajat ystäväverkostot. Täältä vauvalta saa kuitenkin lukea joka päivä kommentteja, ilmeisesti ihan lapsellisilta ihmisiltä, että lapset pilaavat elämän. Arki on rankkaa, ei saa olla itsekseen, rahat kuluu lapsiin, lapset vaatii, pakko olla kotona kuin vankilassa jne. Ihan hirveää luettavaa mielestäni. Minulla on paha mieli näiden perheiden ja erityisesti lasten puolesta. Totta kai vanhempien negatiivinen alavire asenteessa tuntuu lapsillekin ja he kyllä tietävät olevansa rasite. Olen harkinnut, että kunhan omat lapset vähän kasvaa niin alamme tukiperheeksi. Meillä riittää rakkautta ja jaksamista, yhdessä tekemistä ja iloa kyllä muidenkin lapsille asti. Vaikka ihan normaalI perhe ollaan, mies käy töissä ja itse olen kotona (pienin vielä vauva).
Omien asenteiden ja arvojen tutkiskelu ja ihmisenä kasvaminen (oma v*tutus ei yksinkertaisesti voi olla muiden syytä -muuta asennettaai ja ympäristöä!) auttaisivat uskoakseni moneenkin vastuuta pakoilevaan ihmiseen joka ei nauti perheestään.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä valittaminen (yleensä) sitä tarkoita, että lapset ”pilaavat” elämän. Että jotenkin kärsisin tässä ja laskisin aamukammalla heidän lähtöään. Elämässä on paljon hyviä hetkiä, ja tykkään, kun he keskustelevat kanssani. Mutta SILTI elämä ilman lapsia olisi helpompaa.
Minun lapseni ovat jo täysi-ikäisyyden molemmin puolin. Kaikki tietävät pienten lasten kanssa olevat ongelmat, mutta kun ei, ne eivät ole loppuneet lasten kasvamiseen. Sen jälkeen kamppaillaan teinin stressin kanssa, kun koulu ja sen sisäilma stressaavat migreenin asti, mutta koulua pitää käydä. Ja kannatella toista teiniä masennuksen läpi. On pirun stressaavaa kuunnella niitä itsemurhapuheita.
Ja on stressaavaa sietää sitä epävarmuutta, mitä heidän elämästään tulee. Tuleeko tuosta huumekokeilijasta narkkari? Pärjääkö migreenipotilas koskaan työelämässä? Tuleeko heistä peräkammarinpoikia? Pääsevätkö koskaan opiskelemaan, kun tuo koulu ei oikein maita?
(Niin, ihan normaali perhe olemme, omistusasunnot ja akateemiset tutkinnot ja rahaa pankissa - ennenkuin joku tulee syyttää wt:stä).Kyllä vaan elämäni olisi ollut lungimpaa, jos olisi ollut vain omat murheet. Tai edes omat, miehen ja ikääntyneiden vanhempien murheet. Niissäkin on jo riittävästi.
Mutta tuohan on vain elämää, ei sen enempää. Miten voit edes ajatella, että elämä olisi helpompaa ilman lapsiasi, varsinkin jos yksi on niin masentunut, että puhuu itsemurhapuheita? Olen todella pahoillani puolestasi, sairaudet ovat hirvittävän raskaita asioita elämässä. Tokihan et oikeasti voi olla sitä mieltä, että elämä olisi helpompaa ilman lapsia? Tai no, sanotaan että joo, siinä olisi vähemmän sisältöä, mutta ihan oikeastiko haluaisit vähemmän sisältöä? Siis että miten voit edes verrata, on minun pointtini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tämä valittaminen (yleensä) sitä tarkoita, että lapset ”pilaavat” elämän. Että jotenkin kärsisin tässä ja laskisin aamukammalla heidän lähtöään. Elämässä on paljon hyviä hetkiä, ja tykkään, kun he keskustelevat kanssani. Mutta SILTI elämä ilman lapsia olisi helpompaa.
Minun lapseni ovat jo täysi-ikäisyyden molemmin puolin. Kaikki tietävät pienten lasten kanssa olevat ongelmat, mutta kun ei, ne eivät ole loppuneet lasten kasvamiseen. Sen jälkeen kamppaillaan teinin stressin kanssa, kun koulu ja sen sisäilma stressaavat migreenin asti, mutta koulua pitää käydä. Ja kannatella toista teiniä masennuksen läpi. On pirun stressaavaa kuunnella niitä itsemurhapuheita.
Ja on stressaavaa sietää sitä epävarmuutta, mitä heidän elämästään tulee. Tuleeko tuosta huumekokeilijasta narkkari? Pärjääkö migreenipotilas koskaan työelämässä? Tuleeko heistä peräkammarinpoikia? Pääsevätkö koskaan opiskelemaan, kun tuo koulu ei oikein maita?
(Niin, ihan normaali perhe olemme, omistusasunnot ja akateemiset tutkinnot ja rahaa pankissa - ennenkuin joku tulee syyttää wt:stä).
Kyllä vaan elämäni olisi ollut lungimpaa, jos olisi ollut vain omat murheet. Tai edes omat, miehen ja ikääntyneiden vanhempien murheet. Niissäkin on jo riittävästi.