Jos jotain päätöstä epäröi kovasti, niin tarkoittaako se, että suunta on todennäköisesti väärä?

Tai sitten päätös voi olla suuri. Saattaahan olla, että ihminen on vain perusluonteeltaan jahkailija.

Riippuu sun temperamentista. Jotkut nyt vain epäröivät ja jännittävät kaikkea uutta. Jännityksestä pitää vain mennä yli, muuten elämässä jää moni kiva asia kokematta. Joku toinen taas syöksyy ajattelematta mihin tahansa hulluuteen riippumatta siitä, mitä seurauksia voi olla.

Itsetuntemus ja omien elämänarvojen kirkastus on sun paras oppaasi nyt. Kukaan muu ei voi sun elämänpäätöksiä tehdä. Tai jos joku muu ne tekee, luultavasti heräät vanhempana ja huomaat olevasi katkera.

No ei

Mulle jotkut asiat ovat olleet ihan varmoja, en ole kauan miettinyt. Esim. haluanko olla jonkun ihmisen kanssa, haluanko pitää vauvan kun tulin raskaaksi. Miksi jotkut muut asiat tuntuu sitten siltä, ettei millään löydä punaista lankaa, että onko päätös ihan tyhmä vai ok?

Mä olen elämässäni tehnyt paljon suht isojakin päätöksiä aika spontaanisti, enkä yhtään niistä ole joutunut katumaan. Sitä vastoin juuri ne isoimmat päätökset on olleet myös niitä, joita olen pohtinut paljon (esim. ensimmäinen avioliittoni, toisessa suhteessa päätös muuttaa miehen perässä toiselle paikkakunnalle) ja nämä ovat osoittautuneet lopulta ihan vääriksi päätöksiksi. Mä voisin siis sanoa, että intuitiivisesti teen oikeat päätökset, mutta jos teen ne jollain tavalla ajan kanssa ja asian eri puolia pohtia, lopputulos on katastrofi. Mitä se sitten minusta kertoo, palstapsykologit sen varmaan osaavat kertoa. 

Saattaa tarkoittaa tai voi tarkoittaa sitäkin ettei päätöksentekijä tunne asiaa riittävästi. 

Kyllä tarkoittaa, että suunta on väärä. Tämä on pätenyt minulla kyllä lähinnä ammattiasioissa. Nykyisin menen siihen suuntaan mikä pohdintojen jälkeen tuntuu oikealta (vaikka järki sanoisi, että toiseen suuntaan pitäisi mennä). Olisin todella onneton jos en kuuntelisi itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tarkoittaa, että suunta on väärä. Tämä on pätenyt minulla kyllä lähinnä ammattiasioissa. Nykyisin menen siihen suuntaan mikä pohdintojen jälkeen tuntuu oikealta (vaikka järki sanoisi, että toiseen suuntaan pitäisi mennä). Olisin todella onneton jos en kuuntelisi itseäni.

Tätä mäkin epäilen. Jos jotain haluaa paljon, niin ei sitä jää mietiskelemään, vaikka asia olisi suuri ja ratkaiseva. Väärät suunnat sen sijaan - asiat etenevät tahmeasti, ja jokin tuntuu vähän häiritsevän, mutta vaikea sanoa, mikä.

Riippuu sun temperamentista. Jotkut nyt vain epäröivät ja jännittävät kaikkea uutta. Jännityksestä pitää vain mennä yli, muuten elämässä jää moni kiva asia kokematta. Joku toinen taas syöksyy ajattelematta mihin tahansa hulluuteen riippumatta siitä, mitä seurauksia voi olla.

-ja joillain ihmisillä vaihtelee noi. :D

Esim joskus oon elämässä ollu jännittäjä 100 %  , joskus taas oon heittäytyny johki tilanteisii mihi joku toine ei olis ikinä menny ajattelematta.

Ei tarkoita.

Esim. kun minun piti päättää, muutanko toiselle paikkakunnalle, epäröin kovasti. Halusin muuttaa, mutta en sinne mistä sain asunnon, koska se oli vieras paikka enkä ollut ollenkaan varma, viihtyisinkö siellä paremmin vai kenties vielä huonommin. Jälkikäteen kun ajattelee, niin tuntuu aivan selvältä, että kannattaa lähteä sellaisesta paikassa jossa on paha olla, ja mennä toiseen paikkaan, jossa saattaa ehkä viihtyä. Silloin en vain tajunnut sitä, koska ajattelin, että ehkä kuitenkin tuttu piru on parempi kuin tuntematon.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen elämässäni tehnyt paljon suht isojakin päätöksiä aika spontaanisti, enkä yhtään niistä ole joutunut katumaan. Sitä vastoin juuri ne isoimmat päätökset on olleet myös niitä, joita olen pohtinut paljon (esim. ensimmäinen avioliittoni, toisessa suhteessa päätös muuttaa miehen perässä toiselle paikkakunnalle) ja nämä ovat osoittautuneet lopulta ihan vääriksi päätöksiksi. Mä voisin siis sanoa, että intuitiivisesti teen oikeat päätökset, mutta jos teen ne jollain tavalla ajan kanssa ja asian eri puolia pohtia, lopputulos on katastrofi. Mitä se sitten minusta kertoo, palstapsykologit sen varmaan osaavat kertoa. 

Mulla sama! Tosin itselläni ne kaikkein isoimmat päätökset on olleet intuitiivisia, kihlauksen purku, muutto toiselle paikkakunnalle, asunnon osto jne. Semi-isot päätökset joita oon pohtinut pitkään on olleet virheitä, esim. työpaikan vaihto, harrastuksen lopettaminen ym.

Ei minulla ainakaan toimi niin. Osa selkeiltä ja oikeilta tuntuneista päätöksistä on olleet jälkiviisaasti vääriä ja osa pitkään pohdituista päätöksistä kuitenkin oikeita.

Ihmissuhteissa kyllä. Jos pitää kauheasti miettiä, että haluanko olla tuon kanssa, niin se kertoo siitä, että ei pidä olla.

Riippuu asiasta. Kyllä monet pohtii esimerkiksi suhteen lopettamista pitkään, muttei se nyt mitenkään automaattisesti tarkoita sitä että pitäisi jatkaa huonossa suhteessa, vaan sitä että se on suuri ja kipeä päätös joka kypsyy hitaasti.

Mun kohdalla ei tarkoita.

Olen epäröijä. Uudet asiat pelottavat, vaikka tietäisinkin niiden olevan mulle hyväksi.