Aikuisena alkaneet allergiat
Olen vasta nyt aikuisena, itse asiassa vasta viimeisen 10 vuoden aikana, alkanut saada allergiaoireita. Alkoi kiivistä, josta huomasin nopeasti että alkaa huulia ja suuta kutittaa, jätin heti pois ruokavaliosta. Sitten meni vähän pidemmän aikaa, kunnes keväisin alkoi olla ensin lepän, nykyisin kai myös koivun, siitepölyaikaan nenän tukkoisuutta, silmien vuotamista jne. Sitten vähitellen huomasin että raaka omena ja raaka porkkana aiheuttaa "palan tunteen" kurkkuun, voi naama alkaa punoittaa, huulet ja suu kutittaa jne. Nyt olen alkanut jo vähän pelätä/huolestua kun tuntuu tulevan tämän tästä tällaisia oireita, enkä tiedä mistä ne tulevat, allergisoidunko siis vähitellen yhä uusille ja uusille ruoka-aineille? Pähkinöitä en uskalla syödä enää, viimeksi tuli palan tunne kurkkuun hasselpähkinästä. Tänään iltateellä taas sama, nyt söin aika monta pikku kirsikkatomaattia. Kysynkin teiltä jotka tiedätte allergioista: mitkä ristikkäisallergiat ovat yleisimpiä jos tulee lepästä ja koivusta oireita, sekä niistä kiivistä, omenasta ja porkkanasta (joka kyllä käy kypsennettynä) jotka mulla on ollu kauimmin näistä ruokajutuista sellaisia joista tulee oireita? Alkaa ottaa päähän kun aina tulee yllätyksenä joku uus mistä ennen ei oo tullu mitään :(
Kommentit (7)
Ala syömään kunnollista ruokaa, kasviksia ja eläinrasvaa, ei tule allergioita eikä niiden kuvitelmia.
Minä saan allergiaoireita aina kun on pitkiä aikoja (yli vuoden) pahasti stressiä. Se on hormonaalinen ilmiö, jossa elimistössä on liikaa kortisoleja. Kun stressistä pääsee eroon, allergiaoireetkin menevät pois. Yritä siis vähentää stressiäsi.
Lisäksi kannattaisi mennä öääkäriin ja tutkituttaa allergiat ja ennen kaikkea se, onko niiden kanssa viisaampaa välttää altistusta vai päinvastoin pitää sitä yllä. Joissain tilanteissa allergeenien välttely pahentaa ja lisää yliherkkyyksiä.
Itsellä sama juttu, on kuulemma koivun ristiallergia. Mutta oireita tulee mm. seuraavista (vain raakoina): porkkana, omena, kiivi, luumu, persikka, hasselpähkinä (tosi paha), manteli, mansikka, herneet.
Esimerkiksi perunoita kuoriessa pitää olla kumihanskat kädessä. Jos on pienikin naarmu kädessä, raaka peruna saa aikaa kamalan kutinan.
Ikävä asia, rakastin esimerkiksi mansikoita ja kesällä tuoreita herneitä suoraan herneenpalosta suuhun. Nyt pitää aina varoa, kun syön jotain tuoretta. Välillä oli oikeita tuoreitten vadelmien kanssa, mutta nyt usean vuoden tauon jälkeen voin syödä niitä. Tomaatit ja vesimeloni ovat vielä OK, vaikka nekin mainitaan ristiallergialistoilla.
Turvallisia minulle ovat ollet appelsiinit ja banaanit, pekaanipähkinät(!), ja edellä mainitut tomaatit, meloni. Olen kuitenkin aina varovainen, kun yritän jotain uutta, ainakin marjoja ja hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Ala syömään kunnollista ruokaa, kasviksia ja eläinrasvaa, ei tule allergioita eikä niiden kuvitelmia.
Miten ihmeessä päättelit kirjoituksestani että EN söisi kasviksia ja eläinrasvaa, kun juuri niitä syönkin, lihan lisäksi. Ja niistä kasviksista ja hedelmistä on oireita tullut. Kuvitelmiksi en sanoisi, olen kaksi kertaa saanut isomman allergisen reaktion, toisen kerran ehti tulla päästä varpaisiin nokkosihottuma, ja olin sairaalassa yhden päivän, adrenaliinipiikin säestämänä. Toisen kerran hammaslääkärissä laitettiin väärää lääkeainetta hampaaseen, ja alkoi nopeasti kauhea olo, verenpaine laskea ym. kunnes otettiin aine pois. Nämä olivat toki lääkeallergioista, mutta en haluaisi kokea tällaisia episodeja ruoastakaan johtuen. Ei ole kuvitelmaa kun suuta ja kurkkua kutittaa.
Ap
Tätä tapahtuu. Itselläni on enää 10 ruoka-ainetta, joille en ole yhtään allerginen. Allergioita tuntuu tulevan koko ajan lisää. Esimerkiski viljan tyyppisistä ainoa jolle en reagoi on tattari...
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama juttu, on kuulemma koivun ristiallergia. Mutta oireita tulee mm. seuraavista (vain raakoina): porkkana, omena, kiivi, luumu, persikka, hasselpähkinä (tosi paha), manteli, mansikka, herneet.
Esimerkiksi perunoita kuoriessa pitää olla kumihanskat kädessä. Jos on pienikin naarmu kädessä, raaka peruna saa aikaa kamalan kutinan.
Ikävä asia, rakastin esimerkiksi mansikoita ja kesällä tuoreita herneitä suoraan herneenpalosta suuhun. Nyt pitää aina varoa, kun syön jotain tuoretta. Välillä oli oikeita tuoreitten vadelmien kanssa, mutta nyt usean vuoden tauon jälkeen voin syödä niitä. Tomaatit ja vesimeloni ovat vielä OK, vaikka nekin mainitaan ristiallergialistoilla.
Turvallisia minulle ovat ollet appelsiinit ja banaanit, pekaanipähkinät(!), ja edellä mainitut tomaatit, meloni. Olen kuitenkin aina varovainen, kun yritän jotain uutta, ainakin marjoja ja hedelmiä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Ne oli just sitten ne kirsikkatomaatit varmaan jotka aiheutti eilen sen palan tunteen ja kutinan, jos ovat ristiallergialistalla. Nyt kun mainitsit tuoreet herneet, nehän on kans pahoja, mutta kun en ole muutenkaan niiden ystävä, en ole pitkään aikaan syönyt niitä. Ja nyt ymmärrän miksi olen vähän vaistomaisesti välttänyt tuoretta mansikkaa.
Aion kyl mennä lääkäriin ja pyytää päästä allergiatesteihin. Alkaa tosiaan olla aika tietää mitä ruoka-aineita kannattaa oikeasti jättää pois, tai miten altistaa sitten jollekin. Olen kyl käsittänyt ettei ruoka-aineille paljon voi altistaa, toisin kuin vaikka eläinallergioille (olin v. 2000 testeissä, joissa todettiin koira- ja kissa-allergia. Meillä oli molempia, ja v. 2010 olin seuraavan kerran testeissä, jossa taas todettiin että näitä allergioita ei ollut enää, olin kai onnistuneesti altistunut eläimille).
Ap
Kannattaa tutkia onko asunto terve, homeet altistavat ja saavat oireilemaan.
Kannattaa suosia luomua ja kotimaista, torjunta ja säilyntäaineet voivat olla myös oireiden takana.