Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempien ikävä käytös
Huonoäiti
22.09.2018 |
Vanhempani tuntuvat suhtautuvan kummallisesti meidän lapsiin ja tapaamme kasvattaa heitä. Vanhempani ovat itse todella autoritäärisen kasvatuksen kannattajia ja ollessani lapsi ei paljo kyselty mikä vaivaa tai halailtukaan, parempi kun oli vain hiljaa ja pois edestä.
Useampia erikoisia kommentteja on tässä matkan varrella kuultu, mutta esimerkkinä vaikka tämä, kun tyttö aloitti kerhon, niin mummi sanoi että hyvää tekee hänelle, siellä on kuitenkin rajat. Veti melko sanattomaksi..
Ja selvennyksenä siis, emme kurita lapsia fyysisesti ja kannatetaan enemmänkin keskustelevaa kasvatusta ja opettamista kun sitä, että vanhemman sana on aina ainoa oikea vaihtoehto. Mutta meillä ehdottomasti on rajat ja paljon haleja myös.
Huomaan jotenkin vanhempieni ilmeistä ja eleistä että lapsemme suututtavat heitä kun ovat esim vilkkaita tai kun saavat uhmakohtauksen. Tuntuu että lapsemme eivät saa olla lapsia ja näyttää tunteita.. Pitäisi olla vähemmän vaivaksi tj.
Onko kellään muulla tällaista?
Kommentit (20)
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä tiedä miksi lapsen pitäisi saada kylässä näyttää sellaisia tunteita, kuin raivokohtaus tai kiukuttelu. Ei tällaista käytöstä suvaita aikuiseltakaan. Siis että aletaan riehumaan ja huutamaan kun joku asia ärsyttää, tai jos ei saa tahtoaan läpi. Sensijaan ilo ja suru ovat tunteita, jotka saa näyttää missä haluaa.
Niin ja tarkoitatko vilkkaudella juoksemista, hyppimistä tmv riehumista sisällä? Sekin kuuluu perus käytöstapoihin, ettei nuita harrasteta varsinkaan toisten kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitan vilkasta leikkimistä ja touhuamista. Juokseminen ja hyppiminen ym. on kiellettyä toki.
Mielestäni esim. pienen lapsen raivokohtaus ei ole aina välttämättä mitenkään estettävissä tai hallittavissa. Joten sisänsä tuntuu oudoltakin ettei aikuinen ymmärrä sitä 🙂
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Onko teillä kylässä samat lapsella samat rajat kuin kotona vai erilaiset?
Meillä ollaan kylässä asiallisesti. Esim. kotona saa syödä sohvalla, kylässä ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni esim. pienen lapsen raivokohtaus ei ole aina välttämättä mitenkään estettävissä tai hallittavissa. Joten sisänsä tuntuu oudoltakin ettei aikuinen ymmärrä sitä 🙂
Onko raivarit kylässä merkkinä siitä, että nyt lähdetään kotiin... lapsi on yliväsnyt tai nälissään. vai Ihaillaanko Miihkalin raivarin koko kyläpaikan voimin?
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Tunteet voivat näkyä erilaisina tekoina, se on syytä muistaa. Lapsella ei ole aikuisten sanavarastoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Ei koskaan, aika kova kyllä.. Meillä on kyllä hermot menneet lapsella sekä mummolassa että kun isovanhemmat ovat olleet meillä! 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Tunteet voivat näkyä erilaisina tekoina, se on syytä muistaa. Lapsella ei ole aikuisten sanavarastoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Näin 👌🏻 Lapsi vasta harjoittelee monia asioita, tunteidensäätelyäkin ☺️ Ei raivarit myöskään tarkoita mitään seinien hakkaamista ja täysin sekopäistä toimintaa.
Yllättävän usein ei ne aikuisetkaan osaa ihan vimpan päälle olla fiksusti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Tunteet voivat näkyä erilaisina tekoina, se on syytä muistaa. Lapsella ei ole aikuisten sanavarastoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Annatko kiitos sanat näille tunteille:
- päätön riehuminen, jossa viskotaan tavaroita,juostaan ja huudetaan on tunteena mikä?
- kirkuminen (seistään keskellä olohuonetta ja ääntä tulee kuin sumusireenistä) on tunteena mikä?
- seinien hakkaaminen joka ihan vain kädellä tai autolla, pallolla, haarukalla - mikä tunne on kyseessä?
- sohvalla pomppiminen sen sijaan, että pomppisi lattialla, minkä tunteen tämä sohva pomppiseen tuo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Tunteet voivat näkyä erilaisina tekoina, se on syytä muistaa. Lapsella ei ole aikuisten sanavarastoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Näin 👌🏻 Lapsi vasta harjoittelee monia asioita, tunteidensäätelyäkin ☺️ Ei raivarit myöskään tarkoita mitään seinien hakkaamista ja täysin sekopäistä toimintaa.
Yllättävän usein ei ne aikuisetkaan osaa ihan vimpan päälle olla fiksusti..
Suurin osa kyllä osaa olla fiksusti. En ole koskaan vielä nähnyt, miten mummo kielloista huolimatta ryntää pomppimaan sohvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Ei koskaan, aika kova kyllä.. Meillä on kyllä hermot menneet lapsella sekä mummolassa että kun isovanhemmat ovat olleet meillä! 😀
Meillä on vain sellaisia erityislapsia, jotka näyttävät tunteitaan pienesti. Aikoinaan sitä kutsuttiin kasvatukseksi ja luottamukseksi vanhempiin, nykylapsilla se on vamma. Enkä muista, että heillä olisi koskaan normitilanteessa mennyt hermot. Väsynyt ja nälkäinen lapsi on eri asia kuin lapsi, jonka perustarpeista on huolehdittu.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni esim. pienen lapsen raivokohtaus ei ole aina välttämättä mitenkään estettävissä tai hallittavissa. Joten sisänsä tuntuu oudoltakin ettei aikuinen ymmärrä sitä 🙂
Jos se onnistuu päiväkodissa 10 lapsen ryhmässä, niin miksi se ei onnistu sinulta? Osaatko "lukea" lastasi lainkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme paljon tekemisissä isovanhempien (miehen vanhempien) kanssa, mutta koskaan ei ole vielä iskenyt uhmakohtaus kesken mummolavierailun tai kun isovanhemmatovat meillä. Meillä uhmaa ei ole koskaan mielletty tunteeksi vaan enemmänkin väsymyksen ja turhautumisen yhdistelmäksi.
Tunteita voi ja saa näyttää, mutta riehuminen ei ole tunne, kirkuminen ei ole tunne, seinien hakkaaminen tai sohvala pomppiminen eivät nekään ole tunteita.
Tunteet voivat näkyä erilaisina tekoina, se on syytä muistaa. Lapsella ei ole aikuisten sanavarastoa, sekin olisi hyvä muistaa.
Näin 👌🏻 Lapsi vasta harjoittelee monia asioita, tunteidensäätelyäkin ☺️ Ei raivarit myöskään tarkoita mitään seinien hakkaamista ja täysin sekopäistä toimintaa.
Yllättävän usein ei ne aikuisetkaan osaa ihan vimpan päälle olla fiksusti..
Kyllä minä syytän siitä kotikasvatustani, että nuo hymiöt saa minut raivonpartaalle. Ne ei minusta enää kuulu aikuisten väliseen kommunikointiin. Miksi minua ei kasvatettu suvaitsemaan, että aikuinenkin voi olla vielä teinintasolla?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni esim. pienen lapsen raivokohtaus ei ole aina välttämättä mitenkään estettävissä tai hallittavissa. Joten sisänsä tuntuu oudoltakin ettei aikuinen ymmärrä sitä 🙂
Sitä kutsutaan ihan ennakoinniksi. Vanhempi joka tuntee lapsensa osaa ennakoida lapsensa käytöksestä milloin tämä alkaa hyppimään seinille. Hymiöitä.
Tämä ketju on lähdössä ihan sivuraiteille, mutta ap:lle haluan sanoa, että todellakin ymmärrän!
Meidän piti olosuhteiden pakosta asua vanhempieni luona koko kesä. Kaksivuotiaan kanssa. Ihan samanlaisia yhteentörmäyksiä johtuen erilaisesta kasvatustyylistä. En halua olla niin ankara ja rangaistuskeskeinen kuin vanhempani, mutta on vaikea puolustautua heitä vastaan myöskään, koska kokemattomana esikoisen vanhempana tunnen eksyneeni erilaisten ohjeiden viidakkoon ja opettelen vasta tätä vanhemmuutta.
Itsetuntoni oli aivan murskana tuon kesän jälkeen. Jatkuvasti sain kokea, että lastani pidetään vääränlaisena (sattuu vain olemaan hyvin erilainen kuin itse olen ollut pienenä) ja itseäni huonona kasvattajana.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on lähdössä ihan sivuraiteille, mutta ap:lle haluan sanoa, että todellakin ymmärrän!
Meidän piti olosuhteiden pakosta asua vanhempieni luona koko kesä. Kaksivuotiaan kanssa. Ihan samanlaisia yhteentörmäyksiä johtuen erilaisesta kasvatustyylistä. En halua olla niin ankara ja rangaistuskeskeinen kuin vanhempani, mutta on vaikea puolustautua heitä vastaan myöskään, koska kokemattomana esikoisen vanhempana tunnen eksyneeni erilaisten ohjeiden viidakkoon ja opettelen vasta tätä vanhemmuutta.
Itsetuntoni oli aivan murskana tuon kesän jälkeen. Jatkuvasti sain kokea, että lastani pidetään vääränlaisena (sattuu vain olemaan hyvin erilainen kuin itse olen ollut pienenä) ja itseäni huonona kasvattajana.
Vähän on lähtenyt sivuraiteille joo, mutta eihän se täällä yllätä varsinaisesti.
Sulle kiitos vertaistuesta ja tsemppiä myös! Ei ole ihan helppoa olla kovin eri linjoilla kasvatuksen suhteen isovanhempien kanssa..
Ja just toi vääränlaisena pitäminen kuvaa omia fiiliksiä kans niin hyvin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni esim. pienen lapsen raivokohtaus ei ole aina välttämättä mitenkään estettävissä tai hallittavissa. Joten sisänsä tuntuu oudoltakin ettei aikuinen ymmärrä sitä 🙂
Jos se onnistuu päiväkodissa 10 lapsen ryhmässä, niin miksi se ei onnistu sinulta? Osaatko "lukea" lastasi lainkaan?
Hah nytpä vitsin murjaisit
-lto, työtä takana 10v. En ole jota lainasit
Mä en kyllä tiedä miksi lapsen pitäisi saada kylässä näyttää sellaisia tunteita, kuin raivokohtaus tai kiukuttelu. Ei tällaista käytöstä suvaita aikuiseltakaan. Siis että aletaan riehumaan ja huutamaan kun joku asia ärsyttää, tai jos ei saa tahtoaan läpi. Sensijaan ilo ja suru ovat tunteita, jotka saa näyttää missä haluaa.