Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Selittäkää mulle miten tämä kelan asia on mahdollista

Vierailija
20.09.2018 |

Eli työmarkkinatuki kun tulee kerran vuodessa kahdesti yhden kk aikana. Mulla se tuli heinäkuun alussa ja lopussa, ja kun se tuli heinäkuun lopussa, niin se siirsi seuraavaa työmarkkinatukea taas 4 viikkoa eteenpäin, minkä välein se muutenkin tulee. Eli mikään ylimääräinen raha se ei näin ollen ole, koska sillä joutui elämään ihan samaan tapaan kuin ennenkin; normaali työmarkkinatuki olisi tullut muutama päivä myöhemmin mitä tuo ylimääräinen. Ei tuosta juuri pystynyt säästöön ottamaan, eihän elämä voi pysähtyä neljäksi viikoksi, laskut, asuminen, lapsen koulunalku ja ruoka.
Kela rankaisee tästä ’ylimääräisestä’ maksusta, mitä en tiennyt. Eli toimeentulotuesta lähti melkein puolet pois, mun kohdalla =lähes 50€ joka kk, JA niin pitkään kunnes työmarkkinatukeen tulee yli 30pv katkos. Mitä ihmettä!?? Eihän tämä voi olla laillista oikeasti.
Ja tuo ’ylimääräinen’ raha ei ole edes vapaaehtoinen.
Silloin se olisi mielestäni ollut ylimääräinen, jos se ei olisi siirtänyt seuraavaa työmarkkinatukea, näin olisin voinut ottaa vaikka koko summan säästöön ja paikata sillä joka kk vajeen.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ketään?

Vierailija
2/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

😞

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun tiedät, että tuo Kelan mielestä ylimääräinen raha on tulossa niin et hae sille kuukaudelle tt-tukea, etkä 2 kk sen jälkeen. Sitten haet ja hakemuksesi käsitellään uutena. Tulee vähemmän takkiin, vaikka miinuksen puolelle jää.

Jos taas jaksat ryhtyä oikeustaisteluun niin tee se ihmeessä, koska muut kärsivät samasta Kelan törttöilystä ihan yhtä lailla. Kela tekee vääriä ja mielivataisia päätöksiä miten sattuu.

Valitus ja siitä eteen päin.

Vierailija
4/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Tosiaan en osannut edes odottaa tätä eikä tätä ole aiemmmin tapahtunut mulle. Lain mukaan tt tukea saisi leikata max 2 kk kerralla. Tämä leikkaus nyt on loputon jatkumo.

Mutta olen sellainen ihminen että en voi hyväksyä tätä, ajattelin lähteä kysymään apua lakimieheltä nyt ensin. Tiedän että tästä kärsii moni muukin! Jonkun on tehtävä jotain. -ap

Vierailija
5/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muita kellä sama tilanne?

Vierailija
6/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa syynätä Kelan viikottain muuttuvat tt-säännöt tarkasti. Viimeisen vuoden aikana jokaisessa tt-päätöksessä on ollut rahallisesti isoja virheitä, jotka sitten ovat korjaantuneet kohtuullisen pikaisesti soittamalla KELA:n numeroon ja vaatimalla korjausta ja tarvittaessa puhelimeen vastanneen esimiestä puhelimeen/soittamaan takaisin päin. Pitää tietää oikeutensa ja vaatia että virheet korjataan.

Itse nauhoitan kaikki puhelut KELA:n kanssa siltä varalta, että myöhemmin tulee epäselvyyttä siitä mitä virkailija on sanonut. Jos ette saa nimestä selvää niin kysykää mieluiten puhelun alussa nimeä uudelleen. Tuolloin virkailija ymmärtää, että kirjoititte nimen ylös myöhempää toimintaa varten.

Jos teette kirjallisen oikaisupyynnön niin sitä käsitellään kauan. Jos rahat ovat loppumassa ja tarvitsette lääkkeitä tai ruokaa niin sanokaa puhelimessa että rahat ovat loppumassa ja tarvitsette oikaisun NYT eikä vasta sitten kun lääkkeet tai ruoka on jo lopussa. Nikottelevat mutta hoitavat asian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli työmarkkinatuki kun tulee kerran vuodessa kahdesti yhden kk aikana. Mulla se tuli heinäkuun alussa ja lopussa, ja kun se tuli heinäkuun lopussa, niin se siirsi seuraavaa työmarkkinatukea taas 4 viikkoa eteenpäin, minkä välein se muutenkin tulee. Eli mikään ylimääräinen raha se ei näin ollen ole, koska sillä joutui elämään ihan samaan tapaan kuin ennenkin; normaali työmarkkinatuki olisi tullut muutama päivä myöhemmin mitä tuo ylimääräinen. Ei tuosta juuri pystynyt säästöön ottamaan, eihän elämä voi pysähtyä neljäksi viikoksi, laskut, asuminen, lapsen koulunalku ja ruoka.

Kela rankaisee tästä ’ylimääräisestä’ maksusta, mitä en tiennyt. Eli toimeentulotuesta lähti melkein puolet pois, mun kohdalla =lähes 50€ joka kk, JA niin pitkään kunnes työmarkkinatukeen tulee yli 30pv katkos. Mitä ihmettä!?? Eihän tämä voi olla laillista oikeasti.

Ja tuo ’ylimääräinen’ raha ei ole edes vapaaehtoinen.

Silloin se olisi mielestäni ollut ylimääräinen, jos se ei olisi siirtänyt seuraavaa työmarkkinatukea, näin olisin voinut ottaa vaikka koko summan säästöön ja paikata sillä joka kk vajeen.

Olet saanut heinäkuun aikana kahdesti tuen ja lisäksi ilmeisesti tt-tukea yksi työmarkkinatukijakso huomioituna laskelmassa. Luonnollisesti tämä vaikuttaa jälkikäteen jos siitä ei ilmoita silloin kun sen hakee. Ensinnäkään työmarkkinatukea ei ole pakko hakea neljän viikon välein, olet vapaa hakemaan sitä vain kerran kuussa kunnes aloituspäivä on siirtynyt tarpeeksi jolloin hakulomake (verkossa) hakee automaattisesti parille kk kerrallaan ja toisennakin jakson voi muuttaa kuukauden mittaiseksi.

Vierailija
8/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun tiedät, että tuo Kelan mielestä ylimääräinen raha on tulossa niin et hae sille kuukaudelle tt-tukea, etkä 2 kk sen jälkeen. Sitten haet ja hakemuksesi käsitellään uutena. Tulee vähemmän takkiin, vaikka miinuksen puolelle jää.

Jos taas jaksat ryhtyä oikeustaisteluun niin tee se ihmeessä, koska muut kärsivät samasta Kelan törttöilystä ihan yhtä lailla. Kela tekee vääriä ja mielivataisia päätöksiä miten sattuu.

Valitus ja siitä eteen päin.

Tässä ei kyllä törttöile kukaan muu kuin aivovammainen hakija, voi jestas teidän kanssa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tiedät, että tuo Kelan mielestä ylimääräinen raha on tulossa niin et hae sille kuukaudelle tt-tukea, etkä 2 kk sen jälkeen. Sitten haet ja hakemuksesi käsitellään uutena. Tulee vähemmän takkiin, vaikka miinuksen puolelle jää.

Jos taas jaksat ryhtyä oikeustaisteluun niin tee se ihmeessä, koska muut kärsivät samasta Kelan törttöilystä ihan yhtä lailla. Kela tekee vääriä ja mielivataisia päätöksiä miten sattuu.

Valitus ja siitä eteen päin.

Kiitos. Tosiaan en osannut edes odottaa tätä eikä tätä ole aiemmmin tapahtunut mulle. Lain mukaan tt tukea saisi leikata max 2 kk kerralla. Tämä leikkaus nyt on loputon jatkumo.

Mutta olen sellainen ihminen että en voi hyväksyä tätä, ajattelin lähteä kysymään apua lakimieheltä nyt ensin. Tiedän että tästä kärsii moni muukin! Jonkun on tehtävä jotain. -ap

Ole kiltti äläkä mene tuhlaamaan lakimiehen aikaa. Sun tukea ei ole kukaan leikannut, tulojen huomioiminen ei ole leikkaamista.

Vierailija
10/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työttömyystuen maksujasko on 4 vkoa. Tästä johtuen vuodessa tulee 13 maksua, ei siis mitään ylimääräistä. Kun saat ensimmäisen kerran kaksi maksua samassa kuussa, otetaan tuo 13 maksua jaettuna koko vuodelle huomioon tt-tuessa.

Kuten joku jo sanoikin sinulla olisi mahdollisuus hakea tukea sen verran myöhässä että saat vain 12 maksua vuodessa. Jossain vaiheessa sinun olisi kuitenkin pakko kuitata useampi maksu samalle kuulle koska voit hakea vain 3 kk takautuvasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |

Tosin ei siitä mitään sanktiota seuraa jos tuki ns. vanhenee, eli jos ei halua muuttaa jakson pituutta ja laskeminen/budjetissa pysyminen aiheuttaa päänvaivaa niin kai sen päivämäärän voi antaa liukua eteenpäin vapaasti, mutta silloin täytyy hakea paperihakemuksella, verkossa päivämäärä tulee automaattisesti niin pitkälle ajalle kuin on oikeutettu.

Vierailija
12/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se pitäisi kompensoitua sillä että työmarkkinatuen päiviksi lasketaan 21,5, eikä neljä viikkoa. Minulle tehtiin lopulta niin, kun ei jaksettu odottaa sita kahta kertaa tulevaa kuukautta, kun minun töitten takia sitä ei ikinä sitten tullut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |

Tuo sääntö astuu voimaan sen kuukauden kohdalla, jolle sattuu kaksi 4 viikon välein maksettavaa työmarkkinatukea. Sen jälkeen käytetään 21.5 päivän kerrointa riippumatta siitä mille päiville tm-tuki sattuu.

Jos asiassa on epäselvyyttä niin ota yhteyttä kuntasi/kaupunkisi ilmaiseen oikeusapuun. Jos on kyseessä oma väärinkäsityksesi niin asia selviää ja jos on kyseessä kelan virhe niin oikeusavussa osataan laittaa kela kuriin. Valitettavan usein KELA tekee virheitä tt-päätösten perusasioissakin eli jättää mm. lukematta liitteitä vaikka liitteiden olemassaoloon viitataan kyseisessä hakemuksessa useampaan kertaan. Kun sitten asiaa selvitellään niin seuraava käsittelijä toteaa että oho, miten tuo on voinut mennä noin väärin...

Kuten tuossa aiemmin sanoin, minulla kelan tt-päätöksistä ehdoton enemmistö eli ehkä noin neljä viidestä on ollut sellaisia, että niissä on ollut KELA:n tekemä karkea virhe jota sitten jouduttiin oikaisemaan. Jos ei olisi yhtään puskurirahaa tuollaisia tilanteita varten niin olisi moneen kertaan välttämättömät ja pakolliset lääkkeet jääneet ostamatta, vastikkeet maksamatta ja tullut nälkä.

Hyvät toimeentulontuen piirissä ajoittain olevat ihmiset: Kerätkää itsellenne käteisvarantoa sen verran, että kun (ei siis jos vaan kun) KELA mokaa niin ette ole heti kusessa. Käteisvarantoa siksi, että KELA valvoo teidän tilejänne. Tuolloin TE-toimiston tai kelan virkailijan uhkailuun ei heti tarvitse tyytyä vaan voi selvittää miten asiden kuuluu lain mukaan mennä.

Vierailija
14/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeasti neljä viidestä päätöksestä virheellisiä? Huhhuh. Mulla ei ole koskaan ollut yhtäkään virheellistä päätöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti neljä viidestä päätöksestä virheellisiä? Huhhuh. Mulla ei ole koskaan ollut yhtäkään virheellistä päätöstä.

Oikeasti neljä päätöstä viimeisistä viidestä virheellisiä. Joukkoon on sattunut sellaisiakin, joista oikeusasiamies on juuri aiemmin maininnut KELA:n toimineen väärin esimerkiksi liittyen lääkekorvauksiin. Keskustelua helpottaa kummasti kun voi suoraan viitata oikeusasiamiehen uutisessa julkaistuun lausuntoon. 

Tavanomaista on se, että jätetään perusmenoja huomioitta ja liitteitä lukematta. Jos olette ikäväksenne joutuneet tt-tuen piiriin niin lukekaa  ne saamanne päätökset ja katsokaa että vastaavat hakemustanne. Jos eivät vastaa niin sitten soitatte KELA:an ja vaaditte oikaisua. Muistakaa laittaa mukaan lasku puhelusta, sillä KELA:n numero on tietenkin erikoismaksullinen. Kun tiukkaatte heiltä korvausta KELA:n kanssa oikaisun vuoksi aiheutuneista puhelukustannuksista niin joutuvat lopulta myöntämään että ne kuuluvat tt-tuen piiriin.

Kelassa eivät vieläkään suostu myöntämään, että laissa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412 määrätty maksimiaika hakemuksen käsittelylle on todellakin maksimiaika eikä mikään ohjeaika. Tästäkin löytyy oikeusasiamiehen moitteet. Joka kerta kun tästä on keskusteltu niin virkailija puhuu ohjeajasta. Tämä siis yli vuosi sen jälkeen, kun asiasta oli ylessä uutinen.

Nykyinen järjestelmä on KELAn kannalta kätevä. Ennen AVI saattoi laittaa uhkasakon tt-tuen osalta mokailevalle kunnalle, mutta KELA ei olekaan AVI:n valvonnassa...

Vierailija
16/18 |
20.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti neljä viidestä päätöksestä virheellisiä? Huhhuh. Mulla ei ole koskaan ollut yhtäkään virheellistä päätöstä.

Toinen lapsi jäi ilman lapsilisiä n.puolen vuoden ajan, ei huomattu kun ei ollut rahasta puutetta muutoin. Oli tulleet aiemmin ihan normaalisti tilille.

Myöhemmin olen joutunut työttömänä hakemaan toimeentulotukea, ja henkilöllisyystodistukseeni hain tukea, joka myönnettiin mukisematta. Sitten hain lapselle muutamia kuukausia myöhemmin tukea henkilöllisyystodistukseen, ja ei myönnetty koska ei kuulemma ole välttämätön meno. Kummassakaan tapauksessa ei ollut voimassa minkäänlaista henkkaria.

Vierailija
17/18 |

Kuullostaa tutulta. Jo tehdyt päätökset perusteluineen voidaan unohtaa heti seuraavan päätöksen kohdalla, vaikka niiden olemassaolosta erikseen ja useampaan kertaan hakemuksessa mainitsee. Sitten asiaa korjataan kiireellisellä oikaisulla jotta kalliit lääkkeet saadaan ajoissa. Ihan kuin etuuskäsittelijöille maksettaisiin palkkaa vain päivässä tehtyjen päätösten lukumäärän eikä niiden oikeellisuuden perusteella.

Osa kelan asiakkaista jättää päätökset lukematta ja virheistä valittamatta.

Vierailija
18/18 |
21.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kela on hommansa hoitanut kunnialla. Heille on tehtäväksi asetettu sosiaalikulujen vähentäminen. Lain noudattamisesta ei niinkään väliä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi neljä