Kolmevuotias soutaa ja huopaa. Mikään ei tunnu auttavan, kun varsinkin päiväkotiin meno on vaikeaa
Mennää aidan yli, haluan mennä aidan yli (eikä kuitenkaan halua jos sinne suuntaan mennään). Haluan tossut jalkaan (potkii kuitenkin pois)...
Näitä tilanteita on kotonakin, mutta varsinkin päiväkotiin menosta on meidän 3,5-vuotiaalle tullut tosi vaikeaa. Silloin soudetaan ja huovataan koko ajan, Tuonne, eikun tänne, eikun tuonne... Tilanteet tulevat niin yllättäen vastaan, että niitä ei edes huomaan ennen kuin ne ovat päällä. Yhtäkkiä asiasta, kuten tossujen laitosta tuleekin sellainen juupas-eipäs -aihe, josta ei ole ulospääsyä.
Tulkintani mukaan päiväkotiin jääminen on vaan niin vaikeaa, että kaikkia keinoja pitää kokeilla jotta äiti tai isä ei vain lähtisi. Silti päiväkoti ei ole mikään uusi juttu, vaan siellä on käyty jo puolitoista vuotta. Eli mitä tehdä?
Kommentit (4)
siten, että vanhempi päättää mitä tehdään. Ja tossuthan kai kuuluu laittaa jalkaan eli siitä ei edes neuvotella. Eli joka aamu samat rutiinit.
Neuvotteluja voi käydä asioista vaikka illalla kotona.
mutta ei noissa mitään uutta ole. Rutiineja noudatetaan niin tarkkaan kuin ikinä osataan eikä ruveta neuvottelemaan, mutta silti näitä tilanteita tulee.
niitä tilanteita tulee eikä täältä sellaista vinkkiä tulekaan, jolla saisit ne loppumaan kuin nappia painamalla. Lapsi kaipaa johdonmukaisuutta ja sitä, että sinä aikuisena sanot viimeisen sanan, miten toimitaan. Eli kun huomaat jälleen kerran joutuneesi tähän juupas-eipäs -juttuun, voit yrittää lyödä homman leikiksi, jollain hassulla sutkautuksella, ilmeen väännöllä, kikatuksella, kutituksella jne., jolloin tilanne laukeaa ja tämän hyvän tuulen/huomion kääntymisen turvin, teet niin kuin halusit tehdä. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän, mutta ajattele vaikka etukäteen, minkä kikkakolmosen seuraavalla kerralla vedät, niin ei tarvitse siinä tilanteessa ruveta keksimään.
Ja siitä päiväkotiin jäämisestä sanoisin, että varmaan on niin, ettei haluaisikaan erota vanhemmista päiväksi, vaikka paikka onkin tuttu. Sehän on ihan normaalia - ja varmaankin ohimenevää niin kuin nämä väittelytkin. Tsemppiä!
...ja aivan normaalilta tahtoikäisen käytökseltä. :-) Lapsi tahtoo - ja testaa, milloin tahto menee läpi. Meidän vanhempien tehtävä on luoda turvalliset rajat. Ja tunnistaa, milloin lapselle voi antaa valinnan mahdollisuuden, milloin on vedettävä ehdottomat rajat. (Omat poikani saavat esimerkiksi valita, mitkä vaatteet laitetaan, mutta minä vahdin että ovat vuodenaikaa vastaavat. Lasten turvallisuuteen liittyvissä asioissa olen ehdoton.) Lapset ovat mestareita tunnistamaan, mitkä asiat herättävät vanhemmissa epävarmuutta, ja silloin sitä tahtoa osoitetaan vielä enemmän. Ehkä juuri tästä on kyse tuossa päiväkotiin menemisessä? Lapsi vaistoaa, että vanhemman on ehkä hiukan haikeaa jättää lapsi sinne?
Mutta tsemppiä vain arkeen, tahtoikä on tarpeellinen kehitysvaihe - ja menee myös ohi. Ainakin välillä. Murrosikää odotellessa...