Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Herttoniemen ääni ja muualtakin maailmalta kantautuvat pasuunan äänet selittyvät henkivalloilla.

Vierailija
15.09.2018 |

Selitys Herttoniemen oudoille äänille löytyy raamatusta. Raamatun mukaan henkivallat vaikuttavat ilmakehässä. Lopun aikoina ilmestyskirjassa enkeleille annettiin pasuunat, joihin puhaltaminen saa aikaan maan päällä erinäisiä suuria katastrofeja, kuten sotia, meteorin iskeytymisen suureen mereen, jokien saastumisen tai muuttumisen verenpunaiseksi. Yhdessä tuomiossa auringolle annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella.

Jokien muuttumista verenpunaiseksi on nähty viime vuosina ainakin Venäjällä, Turkissa ja Kiinassa. ILmaston lämpeneminen myös kiihtyy. Raamattu ennustaa myös että taivaalla nähdään peljättäviä merkkejä. Viime vuosina suurten kaupunkien yllä on nähty paljon lentäviä valoja, joita jotkut mieltävät ufoiksi. Näistä on dokumentoitu CNN uutisia myöten ja youtubessa on useita taltioiteja eri kaupungeista näistä lentävistä valoista. Myös näitä selittämättömiä trumpettimaisia/telakkamaisia ääniä on raportoitu valtaisa määrä aina vuodesta 2011 alkaen. Aika on käymissä vähiin ja henkivalloissa on liikehdintää. Ilmestyskirjan enkelit ikään kuin virittelevät pasuunoitaan tulevaa viimeisten päivien tuomioita varten jotka näkyvät maan päällä erinäisinä katastrofeina. Asioilla on syy ja seuraussuhteet ja henkivalloilla on oma osuutensa maan päällisiin tapahtumiin. Ehkä Herttoniemen yllä on yhden enkelipataljoonan tukikohta.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ne henkiolennot jaksa sen lujempaa töräyttää että kuuluisi muuallakin kuin pienellä alueella Herttoniemessä?

Vierailija
2/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne henkiolennot jaksa sen lujempaa töräyttää että kuuluisi muuallakin kuin pienellä alueella Herttoniemessä?

En osaa tuohon vastata, mutta näitä on kuultu eri tasoisia. Youtubessa on iso määrä esimerkkejä. Itse kuulin tämän äänen 3 v. sitten Helsingissä. Siitä ei silloin mitään uutista tullut. Näitä kuitenkin raportoidaan eri puolilta maailmaa yhä enemmän. Myös SUomen lapista on taltioitu tämä ääni voimakkaampana kuin hertoniemessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo... Ei.

Vierailija
4/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei ap, laitathan tilisiirtona koko omaisuutesi tulemaan jos pistän tilinumeron?

Ethän sinä maallista mammonaa tarvitse tuomiopäivänä.

Ai et vai? No en minä oikeasti luullutkaan että olisit tosissasi...

Vierailija
5/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitten kun vika vihdoin viimein löydetään jostain ilmanvaihtokoneesta ap ohittaa tiedon joviaalisti ja siirtyy löytämään maailmanlopun merkkejä seuraavasta oudosta asiasta.

Vierailija
6/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne henkiolennot jaksa sen lujempaa töräyttää että kuuluisi muuallakin kuin pienellä alueella Herttoniemessä?

En osaa tuohon vastata, mutta näitä on kuultu eri tasoisia. Youtubessa on iso määrä esimerkkejä. Itse kuulin tämän äänen 3 v. sitten Helsingissä. Siitä ei silloin mitään uutista tullut. Näitä kuitenkin raportoidaan eri puolilta maailmaa yhä enemmän. Myös SUomen lapista on taltioitu tämä ääni voimakkaampana kuin hertoniemessä.

Youtubesta löytyy videoita joiden mukaan maapallo on litteä. Youtubesta löytyy videoita joiden mukaan maapallo on pyöreä. Älä usko jokaista videota, vaikka se sopisi omaan maailmankuvaan mukavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmanvaihto se on. Joku laakeri tai muu osa rikki. Kerrostalojen katolla on kaikki nuo ilmanvaihtokoneiden piiput. Ilmanvaihdot menee päälle aamuisin ja iltapäivisin. Siis sellainen tehostus.

Vierailija
8/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne henkiolennot jaksa sen lujempaa töräyttää että kuuluisi muuallakin kuin pienellä alueella Herttoniemessä?

En osaa tuohon vastata, mutta näitä on kuultu eri tasoisia. Youtubessa on iso määrä esimerkkejä. Itse kuulin tämän äänen 3 v. sitten Helsingissä. Siitä ei silloin mitään uutista tullut. Näitä kuitenkin raportoidaan eri puolilta maailmaa yhä enemmän. Myös SUomen lapista on taltioitu tämä ääni voimakkaampana kuin hertoniemessä.

Youtubesta löytyy videoita joiden mukaan maapallo on litteä. Youtubesta löytyy videoita joiden mukaan maapallo on pyöreä. Älä usko jokaista videota, vaikka se sopisi omaan maailmankuvaan mukavasti.

Onhan youtubessa vaikka mitä, mutta kun havaintoja on riittävä määrä niihin reagoidaan myös mediaa myöten eikä videot selity vain jonkun yksittäisen heebon kotitekoisena editointityönä. IHmisillä on nykyään puheilmissa kamerat, joten ilmiöitä saadaan luotettavammin nauhoille ja vielä kun useampia taltiointeja on samasta kohteesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ihmettele yhtään. Joskushan tämä kaikki loppuu kun on joskus alkanutkin. Ihminen omalla tyhmyydellään ja ahneudellaan vauhdittaa pallon tuhoutumista.

Vierailija
10/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kuulin äsken melkosen töräyksen mut se olikin 2,2v:n pojantyttäreni ilmava pieru, muistutti jotain wahvaa ja matalaa puhallinsoitinta ..en tosin edes yrittänyt haistaa. Nyt nukkuu enkelin unta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäukkoni jos lukisi palstaa, pieraista töräyttäisi ja tuumasi henkien puhuvan.

Vierailija
12/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne henkiolennot jaksa sen lujempaa töräyttää että kuuluisi muuallakin kuin pienellä alueella Herttoniemessä?

Hei kyllä täällä Espoossakin kuuluu.

Oho se olikin mies joka tuossa krapuloissaan pieree ja örisee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Henkivallat on todellisia, mutta eiköhän tämä ääni selity ihan ilmanvaihtokoneilla.

Vierailija
14/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Henkivallat on todellisia, mutta eiköhän tämä ääni selity ihan ilmanvaihtokoneilla.

Ainakin toivottavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä niistä henkivalloistakaan ole mitään merkkejä näkynyt.

Vierailija
16/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maria Magdalena siellä puhaltaa Jessen pasuunaan niin että ulina käy.

Vierailija
17/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä on ihan järjestäytyneen porukan terrorisointia.

Vierailija
18/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Henkivallat on täsmällisiä kun aamulla aina samaan aikaan toitottavat maailmanloppua.

Vierailija
19/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enkelit puhaltaa tuomiopäivän pasuunaan. Jeesus tulee pian.

Vierailija
20/21 |
15.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös raamatussa sanota, että autuaita ovat henkisesti köyhät. Ap taitaa olla vain autuas.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän neljä