Olen elämässä epäonnistunut luuseri
En ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi, en ole saavuttanut yhtään mitään. Hieno katsoa vierestä kun muilla ikäisilläni on jo suurin piirtein yliopistotutkinnot kädessä ja elämässä kaikki mennyt hyvin. Itselläni ei muuta kuin peruskoulu käytynä.
Jätin siis toisen asteen opintoni vuosia sitten kesken koska olen tyhmä, laiska ja masentunut laama.
Ja nyt valitan jossain vauva-palstalla, koska ei ole muutakaan tekemistä.
No sentään voin sanoa että olen tehnyt töitä, toisin kuin monet muut elämäm koululaiset jotka makaa perse homeessa sohvalla. Ja onneksi tajuan olla tekemättä lapsia.
Mutta alkaa kyllä hävettämään itseänikin, niin pakko alkaa opiskelemaan jotakin, edes muodon vuoksi.
Olisipa edes viiniä.
Kommentit (13)
Olen vissiin sellainen ihminen jota heikkolahjaiseksi kutsutaan. En osaa mitään, en ole lahjakas enkä edes ihan hyvä missään. Minulla ei ole ystäviä eikä edes kavereita, koska ilmeisesti en ole sellainen josta pidetään.
Jos jotain pitää keksiä niin olen aina tykännyt opiskella kieliä, yläasteella opiskelin 4 kieltä, (ehdin tosin unohtaa ne mutta olen alkanut opiskella niitä itsenäisesti uudelleen) mutta siinä se.
Osaat kirjoittaa! Älä ota sitä itsestäänselvyytenä. Kykenet myös rehelliseen itsetutkiskeluun. Se on ehkä vielä harvinaisempaa kuin kirjoitustaito.
En sano "tsemppiä", koska se on latteaa, mutta toivon sinulle hyvää elämää!
Kuka täällä nyt ei olisi luuseri, yritätkö tehdä jotenkin vaikutuksen vai?
Älä vedä kivoja laamoja omaan surkeuteesi.
Vierailija kirjoitti:
Olen vissiin sellainen ihminen jota heikkolahjaiseksi kutsutaan. En osaa mitään, en ole lahjakas enkä edes ihan hyvä missään. Minulla ei ole ystäviä eikä edes kavereita, koska ilmeisesti en ole sellainen josta pidetään.
Jos jotain pitää keksiä niin olen aina tykännyt opiskella kieliä, yläasteella opiskelin 4 kieltä, (ehdin tosin unohtaa ne mutta olen alkanut opiskella niitä itsenäisesti uudelleen) mutta siinä se.
Samat setit, mutta en edes opiskele kieliä. Suoraan sanottuna vituttaa olla tällainen tohelo, joka ei onnistu missään mihin ryhtyy.
Ei se mitään. Et ole yksin, meitä on monia muitakin samassa tilanteessa tai erilaisessa mut yhtä paskassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha olet?
23. Vasta viime viikkoina olen ihan tosissani tajunnut kuinka noloa on kun ei ole käynyt minkäänlaista toisen asteen tutkintoa. Olen kyllä puhunut jo kauan aikaa että pitäisi hakea johonkin kouluun mutta enpä saanut tänäkään vuonna aikaiseksi.
Miten niin? Takoirtetaanko tällä aikaansaamisella jotain "teh ämerikän dream" tyylistä progagandaa? Sehän on vain yksi tapa uskotella, että ainoa tapa saavuuttaa jotain on ottaa isot lainat autoa ja omikotitaloa varten ja samalla alistua pankkien ja multikansallaisten firmojen sätkynukeksi? Väö´hän omaa ylpeyttää nyt mukaan, älä ala lammastelemaan suomityyliin sosiaalisen paineen sanelemana.
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä nyt ei olisi luuseri, yritätkö tehdä jotenkin vaikutuksen vai?
Aika monikin ihminen on ei-luuseri, mielestäni on hienoa jos on opiskellut vähintään yhden tutkinnon. Luuseri on sellainen jolla on vain peruskoulu käytynä ja muutenkin elämä ei etene.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin? Takoirtetaanko tällä aikaansaamisella jotain "teh ämerikän dream" tyylistä progagandaa? Sehän on vain yksi tapa uskotella, että ainoa tapa saavuuttaa jotain on ottaa isot lainat autoa ja omikotitaloa varten ja samalla alistua pankkien ja multikansallaisten firmojen sätkynukeksi? Väö´hän omaa ylpeyttää nyt mukaan, älä ala lammastelemaan suomityyliin sosiaalisen paineen sanelemana.
En tarkoita mitään amerikkalaista unelmaa, tarkoitan vain että minä en ole saanut _mitään_ aikaiseksi elämäni aikana ja se hävettää. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin tähän mennessä saavuttaneet edes jotakin.
Tuntuu että en ole ansainnut elämää kun minusta ei ole mitään hyötyä.
Ei ole "luusereita" olemassa, vain ihmisiä jotka arvóstavat eri asioita maailmassa.
Nauti siitä että et elä jatkuvien aikarajojen kanssa.