Olen niin voimaton - odotan päivää, että lapset muuttaa pois kotoa
Taas on mennyt leijonanosa viikonlopusta kodin järjestelyyn ja siivoamiseen. Lapset (11 ja 16) tekvät lisää sotkua samaan aikaan. Hermot meni taas ja turhauttaa niin, että itku ei ole kaukana. Pienintäkään asiaa eivät opi eli tyhjät mehupurkit jää pöytään ja jopa tiskipöydälle vaikka roskis on siinä oven avauksen pääsä. Nykyään sentään vievät käyttämänsä astiat tiskipöydälle, mutta ei vahingossakaan tiskikoneeseen, mikä vaatisi luukun avaamista. Pyöräilykypärät ja vaatteet pyörii pitkin eteisen lattiaa ja kulkeutuvat jaloissa olohuoneeseen saakka. Töistä tullesani on tiskipöytä täynnä, ei puhettakan, että joku olisi tyhjntänyt puhtaat astiat pois koneesta.
Likaiset pyykit jää huoneiden lattioille ja sitten itketään kun ei ole just sitä tiettyä paitaa puhtana.
Teinin huone on niin saasatinen. Tasot on täynnä tavaraa, karkkipapereita ja pölyä. Lattialla karvaa kasvamassa kesällä saatujen kukkien kuivat lehdet.
Tykkään itse siististä kodista, vaikka mikä yli-innokas siivooja en olekaan, mutta ylimääräiset roinat siellä täällä ahdistavat.
Täällä oli joku ketju, että jos et itse tee kaikkea, pitää oppia sietämään epäjärjestystä ja arjen kaaosta. Eihän se nyt voi kuitenkaan olla niin, että yhden vastuulla on kaikki ja muut nauttii olostaan.
Talossa on mies ja hän hoitaa siivousta myös, mutta on paljon poissa työn vuoksi, joten päävastuussa kuitenkin.
Tästä asiasta muodostuu konfliktejä eikä tässä mitään hauskaa enää lasten kanssa juurikan ole, joten olen alkanut odottaa aikaa, että muuttavat omiin koteihinsa. Siellä voivat elää kuin pellossa.
Olen siis epäonnistunut kasvatuksessa.
Kommentit (25)
Meillä 15-vuotias ja 12-vuotias pitää paikat siistinä. Kerran viikossa pitää siivota paremmin oma huone, väliaikana perusjutut, kuten likaiset astiat ja vaatteet jne. Joka toinen viikko vaihtavat lakanat. Lisäksi heillä on vastuullaan tiskikoneen tyhjäys, vessan pesu ja pölyjen pyyhkiminen olkkarista ja eteisestä. Hyvin sujuu. Ihan vaan sovittu, että nämä kuuluu heille, viikkorahaa ei muuten tule. Tai ei ole edes uhkailtu, vaan todettu, että kotityöt ei ole vain äidin vastuulla.
Toki välillä ilahdutan heitä tekemällä palveluksia, esim jos ollut kiireinen päivä heillä ja mulla ei, niin voin vaikka vaihtaa lakanat ja pedata kauniisti. Samoin he vou ilahduttaa mua esim. leipomalla jotain herkkua viikonlopuksi.
Tavaroitaan ei kukaan jätä lojumaan ja jos jättäisi, niin itse korjaisi jäljet.
Mulla yksi lapsi melkein 16 vuotias, tosi siisti ja fiksu muutenkin mutta silti odotan jo kovasti koska muuttaa kotoa pois.
Puhelin käteen tai nettiin ja tilaat siivousfirmasta siivojan joka toiseksi viikoksi vaikka. Se raha kannattaa sijoittaa ennen kuin hermonsa menettää.
Vierailija kirjoitti:
Taitavat olla poikia, ne on yleensä vielä siivottomampia kuin tytöt. Koita kestää, se nyt vaan on se elämänvaihe, joka on muutaman vuoden kuluttua muisto vain. Tottakai siistiä aikusta hatuttaa teinien touhut, mutta ajattele niin, että heidän elämänsä on kuitenkin kaoottisempaa koska aikuiseksi kasvaminen vaatii paljon voimavaroja. Aikuisena kuitenkin kestät tilanteita vaikka välillä hammasta purren. Tärkeintä on kuitenkin se, että kodin ilmapiiri pysyy positiivisen puolella. Loppujen lopuksi sotkuisimmastakin teinistä kasvaa ihminen, joka ymmärtää siisteyden päälle. Nuoret on suurpiirteisempiä ja se on hyvä se. Ehkä voisit tarkistaa omaa asennettasi olisiko varaa ottaa rennommin.
Miksi teet heti johtopäätöksen, että kyse täytyy olla pojista. Olen nähnyt tuttavieni teinityttöjen huoneita, jotka ovat täyden kaaoksen vallassa. Vaatekasoja lattialla ja pöydät täynnä epämääräistä roinaa.