Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja ihastuminen suunnilleen lähes kaikkiin 25+ ihmisiin
04.09.2018 |
Ongelmanani on ollut vuosikaudet se, että ihastun melkein kaikkiin tapaamiini selvästi aikuisiin ihmisiin aluksi. Kun olin vielä naimisissa, ihastuin ylipainoiseen ja ei-niin-kauniiseen ex-anoppiini sekä 70+ ikäiseen appeeni. Lääkärillä käydessäni ihastun kaikkiin suht ystävällisiin yli kolmekymppisen oloisiin naisiin ja miehiin. Jos joku juttelee kaupungilla jotain arkista pari sanaa, alan jo kuvitella mielessäni parisuhdetta. Olen ihastunut salaa kaikkiin (!) työkavereihini ja pomoihini. Olen muuten yksinäinen ja olen ollut nyt pari vuotta sinkkuna; aivan nuorena olin tapailusuhteessa vuosikaudet (käytännössä yksin). Miksi koen näin ja mikä aiheuttaa tämän? Mikä tähän auttaisi?
Kommentit (9)
Ja lisäkysymykseni vielä: onko tämä yleistä?
Vaivani alkoi arviolta noin 25-vuotiaana; sitä ennen tuskin edes huomasin ketään ihmisiä seksuaalisessa mielessä muuten paitsi jotkut harvat ihastukseni. Sen jälkeen olen tuntenut häpeää ja itseinhoa vaivani tähden.
Taustalla on sellainen ajatus, että olen jotenkin huonompi kuin käytännössä kaikki muut ja kosketus & intimiteetti on jotain aivan maagisen ihmeellistä ja olen siis ollut sitä vailla käytännössä nyt monta vuotta. 25-vuotiaana pidin itseäni seksuaalisessa mielessä liian tylsänä ja laihana nörttinaisena, joka ei ketään kiinnosta.
Nyt olen omasta mielestäni keskinkertainen ja tylsä nörttinainen, joka ei edelleenkään voi kiinnostaa ketään. Joten en ole koskaan deittaillut tai käynyt baareissa "tositarkoituksella" jne. Haluaisin kovasti suhteen, mutta se tuntuu jotenkin täysin epärealistiselta vaatimukselta, kun koen, ettei mulla ole kenellekään mitään annettavaa ja olen tylsä hiirulainen (joka on vissiin ns. puutteessa).
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaat vissiin enemmän hyväksyntää ja rakkautta kuin mitä saat tai olet lapsuudessa saanut. Siksi tartut pieniinkin murusiin. Ainakin minulla näin.
Vierailija kirjoitti:
Kaipaat vissiin enemmän hyväksyntää ja rakkautta kuin mitä saat tai olet lapsuudessa saanut. Siksi tartut pieniinkin murusiin. Ainakin minulla näin.
Tuo voi olla syynä. Äitini oli erittäin jääkylmä ja etäinen minua kohtaan, kun olin lapsi. Hän irvaili ja haukkui ulkonäköäni sekä nolasi pienestä pitäen. En muista, että olisin ollut koskaan äitini sylissä. Mua pidettiin jotenkin äärimmäisen epäviehättävänä, olin vähän niinkuin vitsi, naurun ja pilkan aihe varsinkin äidilleni. Kun mulla oli päälle pariskymppisenä eka miesystäväni (hän oli yli viisikymppinen -- siitäkin huolimatta suhde kesti noin seitsemän vuotta jne. ja itse olin täysillä siinä, mies ei niinkään), niin pelkäsin kertoa siitä ainoastaan sen takia, kun pelkäsin, että äitini alkaisi ilkkua, että "hah, tuollaisellakin nololla tytöllä muka joku mies". Ei hän sitten niin suhtautunut, mutta koin, etten ansaitse kenenkään rakkautta.
T. Ap
No eipä siis ihme, että haluat hyväksyntää lähestulkoon keneltä vain sitä vähänkin saa.
Vierailija kirjoitti:
No eipä siis ihme, että haluat hyväksyntää lähestulkoon keneltä vain sitä vähänkin saa.
Voi toki olla noin. Mikä tähän auttaisi? Lisäksi ihan oikeasti ihastun niihin ihmisiin (tosin keskityn sen ihastumiseni peittelyyn kaikin voimin). Loppujen lopuksi alan vain vältellä heidän näkemistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up. Kiinnostaisi tietåå, onko tämä yleistä ja mikä auttaisi käytännössä?
T. Ap
Sinulla on traumoja ja/tai olet asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on traumoja ja/tai olet asperger.
Miten Aspergerin syndrooma voisi liittyä ongelmaani? Traumoja mulla saattaa olla kyllä. Ehkä täytyy yrittää työstää niitä (=ikuisuusprojekti).
T. Ap
Siis se ihastumiseni aiheuttaa osittain sen sosiaalisten tilanteiden pelon. Joskus firman juhlissa aloin luoda liian kiinnostuneita katseita joitain naisia kohtaan, jolloin sain selvät "pakit". Kumpikaan osapuoli ei loukkaantunut ja dorka käytökseni meni hiprakan piikkiin osittain, mutta olin siis ollut salaa ihastunut jo pitkään. Mitään kunnon suhteita mulla ei ole ollut kuin aivan pari elämäni aikana, vaikka olen ainakin teoriassa ihan kelvollinen suhteeseen (koulutettu, sivistynyt, kiltti, hoikka, raikas ja ok-näköinen).
T. Ap