"Liian shokeeraavaa televisioon" - Big Brotherista ulos heitetty ihmis-Ken teki jotain, mitä ei voi näyttää. Mitä muka ei voi näyttää telkkarissa vuonna 2018?
Telkkarista tulee nykyään enemmän sitä, mitä en halua nähdä kuin sitä, mitä toivoisin näkeväni. Mikään ei shokeeraa, ei todellakaan mikään. Onhan tv jo pullollaan kaikkia ällöttäviä dokumentteja ties mistä ja tosi-tv-formaatteja ties kuinka syvältä sieltä.
En oikeasti keksi mitään, mitä tuo ihmis-Ken olisi voinut tehdä, jota ei voi näyttää telkkarissa. Tai edes kertoa, mitä se teki. Söi elävän vauvan? Ulosti oman äitinsä? Kuori naamansa ja sieltä paljastui joku kuolleeksi luultu julkisuuden henkilö? Mielikuvitusta riittää, mutten edelleenkään keksi, mikä on sellaista, jota ei voi edes kertoa, saati näyttää.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201808292201167397_vd.shtml
Kommentit (57)
Seuraan Celebrity Big Brotheria Youtubesta, ja haluaisin myös tietää, mitä tapahtui!
Ohjelmassa näytettiin, kun Rodrigo (eli ihmis-Ken) kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen ja sitten muille ilmoitettiin, että oli lähtenyt talosta.
Aiemmin sai varoituksen käytettyään n-sanaa. Oli sarjassa kiinnostava tyyppi ja vaikutti ihan hauskalta ja täysipäiseltä.
Brassi-foorumin lukija, kerro lisää!!
Raiskausta epäilen. Oli jo aikaisemmin vongannut toisen (mies)kilpailijan sukupuolielimen näyttämistä. Oli luultavasti käynyt sitten päälle kun olivat kahdestaan tmv.
En oikein muuta jaksa uskoa että se olisi ollut. Tosin epäilyttää miten tuollainen minimaalisen kokoinen perhonen edes on voinut yrittää raiskata jonkun miehen.
Julkisuustemppu. Kansan syviä rivejä taas ohjaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Raiskausta epäilen. Oli jo aikaisemmin vongannut toisen (mies)kilpailijan sukupuolielimen näyttämistä. Oli luultavasti käynyt sitten päälle kun olivat kahdestaan tmv.
En oikein muuta jaksa uskoa että se olisi ollut. Tosin epäilyttää miten tuollainen minimaalisen kokoinen perhonen edes on voinut yrittää raiskata jonkun miehen.
Ihan voi sormellakin raiskata. Ja muuten loukata toisen itsemääräämisoikeutta, kouria haarasta, työntää kielen suuhun ym.
Ei pitäisi olla mitään uutta, sillä brittien julkkis-BigBrotherissahan oli r a s i s m i a muinoin
https://en.wikipedia.org/wiki/Celebrity_Big_Brother_5_racism_controversy
jopa entinen Miss Englanti osallistui intialaisen näyttelijättären Shilpa Shettyn kiusaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmis-Ken esitteli päiväkirjahuoneessa oikeat sukupuolielimensä, jotka oli silvottu piloille.
Sanotaan brassifoorumeilla.
Sittenhän se sopisi johonkin muuhun ohjelmaan. Yöllä tuli tvstä joku epäonnistuneet kauneusleikkaukset. Sitten on myös joku kummalliset kehot ym. Jos espanjan/portugalinkielisillä sivuilla on jotain, ei se välttämättä ole sen enempää totta.
Luulen että hän on loukannut jotain toista jotenkin.
Hän onanoi päiväkirjahuoneessa kameroille suihkua myöten.. lopuksi ulosti siihen.
Tää on fakta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sehän sanoi n.ekru tämähän tiedetään jo ja se on maailman voimakkain sana nykyään.
Tjaa. Vaikken hyväksy sanaa, enkä käytä sitä, niin kuuleehan sitä elokuvissa ja tv-sarjoissa jatkuvasti.
En minäkään tuosta sanasta pidä, mutta kyllä tuotanto voisi silti kertoa (vaikka kiertoilmaisuin) mitä se Ken on sanonut tai tehnyt. Telkkarissa näytetään niin paljon skeidaa nykyään, että on suorastaan ihmeellistä, miten tällaista asiaa hyssytellään nykyään.
Vai yrittääkö tuotanto suojella Keniä, jottei tämä menettäisi mainettaan täysin? Kyseessä taitaa olla hieman epävakaa henkilö, joka ei aina ymmärrä omaa parastaan.
No nimenomaan. Vaikka olisi sanonut ja tehnyt mitä rasistista tahansa, niin asian voi kertoa. "Teki törkeän rasistisen teon / käytti äärimmäisen rasistista kieltä". Nyt ei tiedä yhtään, mitä on tehnyt. Enkä oikesti keksi mitään, mitä se on voinut tehdä, jota ei voi edes kertoa!
Ja minuahan tämä asia ei kosketa tai kiinnosta lainkaan, mutta neljättä päivää kuumeessa ja tekeminen alkoi loppua..
ap
Pikaista paranemista sinne!
Rajattomuus on vaan lisääntynyt mutta toisaalta tabut ovat erilaiset kuin aiemmin. On asioita joita _ei saa_ sanoa ääneen mutta kun ne ovat eri sanat kuin silloin kun omaksuin pc-talkin 1990-luvulla! Putosin tyytyväisenä kärryiltä vuonna 2014 :)
Nykyään suomalaisetkin joutuvat tekemisiin yhdysvaltalaisten moraalikäsitysten kanssa, mikä on todella outoa. No, tässä oli siis Briteistä kysymys. Mitäköhän se voi olla? Paljasti kuuluvansa johonkin... mikä se on... illuminaattiin!
Mua taas jäi vaivaamaan (salaisen paheeni) The Bachelorin Juan Pablo-kaudelta että mitä se JP sanoi toiselle finalistille. Keskustelua ei näytetty mutta sen seurauksena kilpailijatar X ähisi ja puhkui muttei suostunut edes sanomaan mitä JP sanoi.
Ehkä siltä irtos joku ruumiinosa? Vaikka nenä?
No mene ja tiedä kirjoitti:
Ehkä se kieri lattialla omassa paskassaan ja lauloi Bailandoa.
Niin nähty jo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sehän sanoi n.ekru tämähän tiedetään jo ja se on maailman voimakkain sana nykyään.
Tjaa. Vaikken hyväksy sanaa, enkä käytä sitä, niin kuuleehan sitä elokuvissa ja tv-sarjoissa jatkuvasti.
En minäkään tuosta sanasta pidä, mutta kyllä tuotanto voisi silti kertoa (vaikka kiertoilmaisuin) mitä se Ken on sanonut tai tehnyt. Telkkarissa näytetään niin paljon skeidaa nykyään, että on suorastaan ihmeellistä, miten tällaista asiaa hyssytellään nykyään.
Vai yrittääkö tuotanto suojella Keniä, jottei tämä menettäisi mainettaan täysin? Kyseessä taitaa olla hieman epävakaa henkilö, joka ei aina ymmärrä omaa parastaan.
No nimenomaan. Vaikka olisi sanonut ja tehnyt mitä rasistista tahansa, niin asian voi kertoa. "Teki törkeän rasistisen teon / käytti äärimmäisen rasistista kieltä". Nyt ei tiedä yhtään, mitä on tehnyt. Enkä oikesti keksi mitään, mitä se on voinut tehdä, jota ei voi edes kertoa!
Ja minuahan tämä asia ei kosketa tai kiinnosta lainkaan, mutta neljättä päivää kuumeessa ja tekeminen alkoi loppua..
ap
Ohjelman pitää olla mielenkiintoinen ja koukuttava. Salailu lisää mielenkiintoa. En itse ollut kuullut ohjelmasta ennen tätä ketjua. Hyvää mainosta. Kyllä se joskus kerrotaan.
Olis kiva tietää. Jos olis ollut r a i s ka u s, uhri olis kyllä saanut jotain "kriisiapua"?
Tuskin se mitään teki. Julkisuustemppu. Ehkä humalassa aukonut päätään ja uhonnut päiväkirjahuoneessa. Olishan kameroissa näkynyt, jos se talon puolella olis tehnyt jotain. Vai eikö Britannian BB:ssä ole 24/7 katsomoa?
Vierailija kirjoitti:
Ihmis-Ken esitteli päiväkirjahuoneessa oikeat sukupuolielimensä, jotka oli silvottu piloille.
Sanotaan brassifoorumeilla.
p
Jotain tämäntyyppistä minäkin arvelin
Täysiä arvauksia:
Jollain tavalla loukkasi jonkun osallistujan itsemääräämisoikeutta. Esim lääppinut nukkuvaa tai onanoinut päälle tms.
Joku sontafetistinen performanssi. Tunkenut hanuriin tai hanurista ulos jotain. Levitellyt ulostetta jonnekin.
Uhannut jonkun osallistujan / omaa terveyttä tai henkeä niin todentuntuisesti ja rajulla tavalla, että se on otettu vakavasti kerralla ettei tule reality splatteria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No esim raiskausta varmaankaan ei voi näyttää telkkarista. Tai jotain muuta toiselle ihmiselle äärettömän nöyryyttävää.
Tää mullekin tuli ekana mieleen, silloin voisi olla että uhrin yksityisyyden takia ei edes kerrota mitä tapahtui. Mutta siinä tapauksessa sen friikin pitäisi joutua kuitenkin syytteeseen, eikä sellaisesta ole puhuttu mitään. Uskoisin tapahtuneen siis olevan kuitenkin laillisuuden rajoissa.
Se oli siellä päiväkirjahuoneessa yksin. Rai.kasi itsensä? Saa olla aika pitkä vehje...
Vastatkaa nyt joku joka tietää: Eli onko siinä tätä 24/7 palvelua, koska jos on, niin silloinhan joku yleisöstä olisi varmasti nähnyt tämän huhutun teon. Eli jos joku teko olisi tapahtunut, se olisi voinut tapahtua yksityisesti vain pk-huoneessa. Ja siellä hän on ollut yksin.
Vierailija kirjoitti:
Aihe kuin aihe persulaiset (kansanryhmä)™ löytyvät uhriutumasta...
Aihe kuin aihe, niin persu-pakkomielteinen sekopää ilmaantuu jankkaamaan persuista.
Yritti iskeä jotain naista siellä. Sehän on teidän naisten mielestä kauheinta mitä mies voi naiselle tehdä ja nainen tarvitsee sen koettuaan loppuelämänsä ajan terapiaa, kun mies on yrittänyt r a i s k a t a hänet.
Juuri niin. Väkisinkin tulee mieleen, että Ken on tehnyt jotain aivan sanoinkuvaamattoman, yliluonnollisen ja painajaismaisen kamalaa, kuten aloitusviestissäsi arvelit.
Kiitos muuten päivän nauruista! "Ulosti oman äitinsä" ja "kuori naamansa" ovat oikein luovia ilmaisuja. :)
- 22