Miten ollaan miehelle vain ystävä?
Minulla ja työkaverillani on hieman hankala suhde. Meiltä löytyy sitä kuuluisaa kemiaa ja humalassa olemme olleet aika läheisiä. Tulemme vaan niin hyvin juttuun ja olisimme toisessa elämässä hyvä pari. Hän sanoi pitävänsä minusta tosi paljon. Mutta koska olemme molemmat varattuja, olemme ihan kavereita vaan. En tiedä olisiko hän minusta kiinnostunut lopulta "sillä tavalla" muutenkaan, se jää ikuiseksi mysteeriksi.
Hänelle en myönnä, mutta minä välitän hänestä kamalan paljon. Tekisin hänen puolestaan melkein mitä vaan eikä hän tiedä sitä. Tunteilleni en oikein mahda mitään.
Joskus luin, että paras tapa pitää joku rakas elämässään on olla vain tämän ystävä.
Nyt sitten harjoittelen olemaan hyvä ystävä, mutta tuntuu että KAIKKI mitä teen ja sanon tulee ilmi flirttailuna. En osaa olla miehelle vain ystävä?! Varsinkaan sen jälkeen kun olemme jo ylittäneet tiettyjä "rajoja", jakaneet niitä pieniä kosketuksia. Hän ei ole pystynyt pitämään näppejään erossa minusta kun olemme päässeet sopivaan tilanteeseen, esim. baariin tai tanssilattialle.
Välillämme on koko ajan jännite, voisiko se läsähtää jos teen jotain kaverimaista?
Kommentit (18)
Reppana.
Ole ystävä. Siinä kaikki. Mutta, koska et voi, niin älä ole.
Minulla ei ole yhtäkään noin läheistä mieskaveria. Kaikki miehet joiden kanssa olen rennosti ystävä ovat joko sukua tai omien kavereiden puolisoja.
Toki voin höpötellä ja nauraa juttuja muiden työkaverimiesten kanssa, mutta että kuuntelisin mitä tyypille ihan oikeasti kuuluu...niin ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaihda työpaikkaa ja unohda tuo tyyppi. Tosta ei hyvä heilu.
Kuten sanottu, minä olen hänelle vain kaveri. Ei hän tiedä miten tärkeä hän on minulle. Ja nuo "puuhastelut" on tapahtuneet pikkuisessa humalassa.
Ap
Joopa joo, kyllä se tietää et sinua panettaa ja häntäkin panettaa. Jatkakaa vaan tuota "viatonta" peliä, niin voitte sitten turvallisin mielin joku kerta kännissä viedä sen pidemmälle.
Tuo päättyy vielä huonosti, sano mun sanoneen.
Jännitys pitää laukaista panemalla. Sen jälkeen voi jatkaa kavereina. Ei tuollainen kaveruus toimi jossa on seksuaalista jännitettä. Se jännite pitää ensin nussia pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihda työpaikkaa ja unohda tuo tyyppi. Tosta ei hyvä heilu.
Kuten sanottu, minä olen hänelle vain kaveri. Ei hän tiedä miten tärkeä hän on minulle. Ja nuo "puuhastelut" on tapahtuneet pikkuisessa humalassa.
Ap
Niin ja joku kerta, kun olette taas pikkuisessa humalassa, niin puuhasteluissa voidaan lipsua vähän pidemmällekin. Miksi leikkiä tulella? Siis, ainakaan jos pyrit olemaan uskollinen ja välttämään draamaa.
Jos yhtään kunnioitat omaa kumppaniasi, kylmetä välit tuohon työkaveriin. Ellet sitten ole valmis kertomaan kumppanillesi suoraan mitä on tekeillä, jotta hän saa päättää, tahtooko jatkaa kanssasi. Tehän työkaverin kanssa vain lämmittelette toisianne, kasvatatte jännitettä kunnes räjähtää.
Miehen kanssa ollaan ystävä ihan samalla tavalla kuin jonkun naisenkin kanssa. Ihmisiä pitäisi lähestyä yksilöinä eikä vain miehinä tai naisina. Moni asia olisi silloin yksinkertaisempi.
Tosin tässä tapauksessa, kun sinulla on romanttisia tunteita miestä kohtaan, ystävyyssuhde ei ole mahdollinen ainakaan vielä. Itsekin kerrot, että et kykene olemaan puhtaasti kaverillinen. Joten anna olla.
Vierailija kirjoitti:
Jännitys pitää laukaista panemalla. Sen jälkeen voi jatkaa kavereina. Ei tuollainen kaveruus toimi jossa on seksuaalista jännitettä. Se jännite pitää ensin nussia pois.
Ap:n tilanteessa tämä sinkkuna, tietenkin?
Jos suhteessa himoitsee muita, niin eikö ole selvä, että ei sovi juuri siihen/yksiaivioiseen suhteeseen?
Terveisin itsekin vastaavan takia eronnut.
Älä katso miestä, älä puhu miehelle, älä ole 100 metrin säteellä miehestä. Ei kai sitä oikein muuten voi olla.
Jos on seksuaalista vetovoimaa, ei voi olla vain ystävä.
Älä tee mitään mistä et voisi kertoa kumppanillesi. Vaikuttaa tosin siltä, että olet jo tehnyt.
Puuhasteleeko miehesi samalla lailla työpaikallaan?
Herttainen pari.
Tietääkö miehesi tästä "ystävästäsi"?
Vaihda työpaikkaa ja unohda tuo tyyppi. Tosta ei hyvä heilu.