Minkä ihmeen takia pohdin jo 23-vuotiaana ikääni ja stressaan vanhenemista.

Aivan kun jokin minussa käskisi olla jatkuvasti parempi, aikuisempi, menestyneempi ja hillitympi.
Pitäisi saada kokonaisuus jatkuvasti paremmin haltuun. Kehitys ei saa pysähtyä ja uraa täytyy luoda kiireellä.
Miksi en voi vain nauttia siitä, että olen nuori.
Olen nuori vielä 10 vuoden päästä. Vaikka silloin kai olisi hyvä olla jo jonkinlainen vakaus tai ainakin talous suht. tasapainossa.
Tosin kaikille kaikki eri ajalla.

Minusta vain tuntuu, että minun on pakko saavuttaa, kehittyä. Olen innokas oppimaan ja eteenpäin menevä. Olen henkisesti aikuistunut ja helpottunut siitä.
Janoan ympärillä olevia mahdollisuuksia. Suotta pelkään, että mahdollisuudet loppuvat kun vanhenen.
Luulen, että olen kuitenkin enemmän oma itseni vanhetessa jokaisella saralla. Tiedän ehkä mitä haluan mitä vanhemmaksi tulen.

Ehkä minua vain sitten jännittääkin tuo, ettei ole enää niin paljon tilaa virheisiin. On pakko pärjätä yksin, jota teen kyllä nytkin mutta tulevaisuudessa suuremman vastuun kanssa.
Ehkä olen jo nyt hieman uupunut ja muutenkin fyysisesti sairas, että murehdin siksi omaa jaksamista vanhempana.
Murehdin tulevaa vastuuta.

Onko joku osannut samaistua nuorena tai osaako joku nuori samaistua nyt?