Tulin avautumaan, kun olen sotkemassa elämääni työkaverin kanssa...

Vittu, kun voikin ihminen olla tyhmä.

Minulla on töissä työkaveri, jonka kanssa tulee tehtyä yhteistyötä melko säännöllisesti. Työskennellään samojen asioiden parissa, mutta ei samalla paikkakunnalla. Hän auttoi, neuvoi ja opetti minua, kun aloitin töissä. Siinä sitten samalla tuli juteltua monesta muustakin asiasta ja ystävystyimme. Vaihdettiin sitten puhelinnumeroita, että voimme silloin tällöin jutella vapaa-ajallakin.

Noh... Silloin tällöin jutut karkaavat tuonne sänkyhommien puolelle. Ja kummallakin taitaa olla kiinnostusta toista kohtaan seksin merkeissä. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, luultavasti koska emme näe kasvotusten kovin usein. Töissä tulee juteltua Skypessä jne. viikoittain.

Kumpikin meistä on naimisissa ja lapsiakin on. Erona vain se, että minulla on puolisoni kanssa avoin suhde, mutta työkaverilla ei. En ole tähän asti ottanut hirveästi tunnontuskia siitä, mitä työkaveri tekee puolisonsa selän takana. Nyt kuitenkin on ruvennut epäilyttämään, että ehkä pitäisi kaivaa itsestään esille selkäranka ja olla ihan vain työkavereita eikä mitään muuta. Toisaalta ajatus tuntuu pahalta, koska kyseessä on hyvä ystävä ja tästä ystävyydestä en haluaisi luopua. Mutta ehkä tosiystävä vaalii toisen parisuhdetta vaikka itseen sattuisi.

Olen pyöritellyt päässäni, että pystyisinkö olemaan juttelematta kyseisen työkaverin kanssa. Mutta työasioista on pakko aina jossain vaiheessa puhua. Ja ajatus siitä, että pitäisi elää sellaisessa "välitilassa" (eli ei voi olla kuin ystävä kuten ennen vaan pitäisi olla vain etäinen työkaveri) tuntuu vaikealta. Helpompi olisi olla kokonaan pitämättä yhteyttä.

Mutta itsepä olen tämän kuopan kaivanut. Ja nyt tuntuu, että jokainen vaihtoehto on vain toista huonompi. Hävitty peli. Vittu.