Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako tehdä yksi lapsi vai jäädä kokonaan lapsettomaksi?
19.08.2018 |
Olen aina ajatellut haluavani yhden lapsen, vain yhden. Mies on samaa mieltä, tai ehkä hänelle kävisi kaksikin mutta kuitenkin yksi erittäin ok. Hänelle myös lapsettomuus ok valinta.
Kovasti jännittää jos saisikin vaikana erityislapsen.. siinä voisi mennä koko elämä pilalle sitten, niin karulta kun se kuulostaakin. Meidän kummankaan suvussa ei ole erityislapsia mutta mistä sitä ikinä silti tietää.
Mies on kiva rauhallinen luonne ja minä myös, joten lapselle hyvät tsäänssit periä vanhempiensa letkeä luonne. Emme riitele koskaan toistemme tai kenenkään muunkaan kanssa ja molemmat oltu helppoja jo lapsenakin. Taloudellinen tilanne meillä on erittäin hyvä.
Silti väkisinkin mietityttää... Kannattaisiko sitä kuitenkin jäädä lapsettomaksi? Mies itse on ainokainen eikä ole kokenut sitä ongelmaksi. Yleisesti kuitenkin pidetään kai aika huonona juttuna yksilapsisuutta ja ajatellaan että parempi jos ei tee sitten ollenkaan..? Ja tuo riski erityislapsesta... Sekin kauhistuttaa. Olenkohan sitten kuitenkaan valmis ollenkaan?
Kommentit (9)
Makuasia. Minä olen kokonaan lapseton, en ole koskaan halunnut lapsia. Joku haluaa yhden tai monta, kaikki on ok. Yksilapsisuudessa ei mitään vikaa, eikä yhdestä lapsesta kasva automaattisesti itsekästä. Vaikka lapsia olisi useita, eivät he välttämättä tue toisiaan. Ja ikääntyvistä vanhemmista huolehtii liian usein vain yksi lapsi, muut sitten tulevat paikalle perimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ainokainen eikä todellakaan mitään ongelmaa. Vanhempien ei tarvitse katsella sisarusten tappelua. Rahaa menee vähemmän.
Kannattaa tehdä elämästään sellaista missä itse viihtyy. Minä pidän perhe-elämästä ja siksi olen saamassa lapsen nyt yksin ja toivottavasti vielä toisenkin hieman myöhemmin.
Avainsana on tuntea itsensä ja puolisonsa jos sellainen on.
Lapsiahan ei tehdä, muistutan. Minulle lapset on tärkeä (lähes tärkein) asia elämässä ja sen puolesta voin suositella, mutta toisaalta, olisin ollut valmis ottamaan erityislapsenkin.
Monet lapset selviää hyvin ellei loistavasti, vaikkei sisaruksia olisikaan, eli sen puolesta go for it :)
Se että perheessä on monta lasta, ei tarkoita sitä että sisarukset olisivat ystäviä keskenään. Kaikilla voi olla kovin erilaiset luonteet. Tai että kaikki huolehtivisivat vanhemmistaan yhtään millään tavoin... voi olla ettei kukaan huolehdi tai yksi huolehtii.
Millä tavoin yksilapsisuutta pidetään huonona, ystäväpiirissä on monta yksilapsista perhettä, ei ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi on molemmilla toiveena nii ehdottomasti.
Yksi lapsi on oikeastaan todella ihanteellinen vaihtoehto, liikkuminen lapsen kanssa on helppo (vaatii oikeasti organisointia saada isompi määrä lapsia vaikka ajoissa junaan ja niin että jokaisella on vielä omat matkatavarat mukana), riittää aikaa panostaa lapsen asioihin (yleensä kun ne lapset niissä isoissa perheissä vaa "tulevat siinä sivussa")...
Ja sitten nämä suurperheen äidit valittaa kateellisuuttaan kun siltä ainoalta puuttuu niin paljon, kun puuttuu se sisar (kun ovat vihdoin tajunnut miten helppoa olisi ollut pysyä siinä yhdessä)...
Mekin SAIMME yhden lapsen, kahden keskenmenon jälkeen. Hänestä on kasvamassa vastuuntuntoinen hienosti kanssaihmiset huomioonottava nuorimies. Eikä ole koskaan ruikuttanut sisaruksien puutteesta. Tietää olevansa meille lahja jota emme enää osanneet odottaa.
Hän on parasta maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta yhdeksän vuoden ikäerolla. Ei lapselle tarvitse tehdä kaveria tai luulla että jos on kaksi lasta niin leikkisivät aina keskenään.
Yrittäkää lasta jos tuntuu siltä. Oletteko jo kohta liian vanhoja kun mietitte erityislapsen saamista?
Lukemani perusteella sanoisin, että jääkää veloiksi. Voitte elää tuota onnellista elämäänne ilman riitoja. :)