Kun mikään ei suju ja olo on onneton.

Mulle on käynyt samoin. Sen takia varmaan ryyppään niin paljon. Välillä koko elämä vaan naurattaa, kun se on ollut niin kamalaa. Kunpa voisi vain unohtaa kaiken, mitä on tapahtunut. Siitä tulee sellainen kivireki ja sen kanssa nouseminen on joka kerta vaikeampaa.

Mullekaan ei psykologeista ole ollut juuri apua.

Nyt mulle on auennut uusi mahdollisuus, mutta sellainen putoamisen pelko on todella kova. En uskalla nauttia tästä. Tiedän, että mulla kävi käsittämätön tuuri monella eri tavalla, koska olen käynyt pohjalla, josta harva nousee tällä tavalla. Olen jotenkin lahjakas yhdessä jutussa, ja sen takia sain tämän uuden mahdollisuuden. Hirvittää kuitenkin. En osaa ottaa edes kehuja vastaan. Muhun on ladattu paljon odotuksia, mutta aina ennen kaikki on mennyt pieleen. Ehkä itseluottamus vielä voi kasvaa tästä.

Mietin vain, että pitäisi mennä mitään ajattelematta eteenpäin kuin juna, mutta tällä painolastilla se on hankalaa.

Soitatko muuten mitään soitinta? Mä olen aina ollut todella törkeän epämusikaalinen, eikä mulla ollut mitään kokemusta, mutta aloitin pari vuotta sitten soiton opettelun yksikseni pahana aikana, kun halusin vain lähinnä poistua maailmasta. Yllättäen se auttoi mua todella paljon ja mieli jotenkin lepää siinä soittaessa. Kaikki soittimet ei ole kalliitakaan, mutta toki kannattaa valita sellainen, jonka ääni miellyttää. Itse huomaan, että mun tunteeni tulee siitä soittimesta nykyisin jännästi ulos. Suru saa sen soimaan kauniisti. Se on todella terapeuttista.

Täällä samanlainen. Takana lupaava ura, joka tyssäsi vaikeaan, vuosikausia kestäneeseen masennukseen. En ole terve vieläkään mutta en päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle vaan roikun osatyöllisenä ja teen oman alan pikkukeikkoja aina kun jaksan. Ei musta ole kk-palkkaiseen vakiduuniin tässä kunnossa. Lääkkeitä syön, terapiassa kävin sen Kelan myöntämän maksimin 2 vuotta 2krt viikossa, vikan vuoden kerran viikossa. Kyllä se paljon solmuja avasi mutta kun se entinen reipas, suorituskeskeinen minä hävisi masennuksen myötä. Eikä uutta minuutta ole oikein löytynyt. En tiedä, kuka oikein olen.

Tuntuu, kuin olisin jossain kummallisessa välitilassa, että olen päässyt kyllä ylös sieltä masennuksen pohjalta, mutta en ole päässyt vielä pintaan asti. Että se pinta on ihan lähellä mutten kykene kurottamaan, vaan leijun olotilassa, jossa koen olevani outo, ulkopuolinen, itsellenikin vieras, koko ajan onneton ja ahdistunut. Mies on lapsenkin kanssa luontevampi kuin minä, ja välillä kun katson heitä, mietin aidosti, mihin mua tarvitaan tässä perheessä tai koko maailmassa. En ole hyödyksi tai ilon aiheeksi kenellekään. Mutta en minä itsemurhaa haudo, se pilaisi lapsen ja miehenkin elämän. Sen sijaan vaan kuljen hymyttömänä ja surullisena tilanteesta toiseen, vailla suuntaa tai ymmärrystä, mihin edes haluaisin mennä.

Voi että, mä en ole kyllä lainkaan musikaalinen. Luen aika paljon, se vie ajatukset hetkeksi tästä kaikesta. Vaikutat tosi fiksulta, toivon kaiken sujuvan tosi hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Täällä samanlainen. Takana lupaava ura, joka tyssäsi vaikeaan, vuosikausia kestäneeseen masennukseen. En ole terve vieläkään mutta en päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle vaan roikun osatyöllisenä ja teen oman alan pikkukeikkoja aina kun jaksan. Ei musta ole kk-palkkaiseen vakiduuniin tässä kunnossa. Lääkkeitä syön, terapiassa kävin sen Kelan myöntämän maksimin 2 vuotta 2krt viikossa, vikan vuoden kerran viikossa. Kyllä se paljon solmuja avasi mutta kun se entinen reipas, suorituskeskeinen minä hävisi masennuksen myötä. Eikä uutta minuutta ole oikein löytynyt. En tiedä, kuka oikein olen.

Tuntuu, kuin olisin jossain kummallisessa välitilassa, että olen päässyt kyllä ylös sieltä masennuksen pohjalta, mutta en ole päässyt vielä pintaan asti. Että se pinta on ihan lähellä mutten kykene kurottamaan, vaan leijun olotilassa, jossa koen olevani outo, ulkopuolinen, itsellenikin vieras, koko ajan onneton ja ahdistunut. Mies on lapsenkin kanssa luontevampi kuin minä, ja välillä kun katson heitä, mietin aidosti, mihin mua tarvitaan tässä perheessä tai koko maailmassa. En ole hyödyksi tai ilon aiheeksi kenellekään. Mutta en minä itsemurhaa haudo, se pilaisi lapsen ja miehenkin elämän. Sen sijaan vaan kuljen hymyttömänä ja surullisena tilanteesta toiseen, vailla suuntaa tai ymmärrystä, mihin edes haluaisin mennä.

Kuvailit tätä tilaa jotenkin todella hyvin. Mustakin tuntuu usein siltä, että olen pelkkä aave. Elämä on unohtanut mut ja mä elämän.

Tästä tulee helposti kierre, joka pilaa tulevatkin mahdollisuudet. Olen tuo ensimmäinen vastaaja, ja puhuin tästä uudesta mahdollisuudesta. Mua hirvittää. Tiedän, että tämä on ehkä oikeasti mun viimeinen mahdollisuuteni. Jos nyt mokaan, toivoa ei enää ole. Jos onnistun, saan hyvin todennäköisesti hyvän uran ja hyväpalkkaisen työn, mutta epäonnistuminen olisi aika lopullista.

Puhuin aikaisemmin tuosta soiton opettelusta. Mielestäni muidenkin uusien taitojen opettelu voi jotenkin pitää elämässä kiinni. Mä olen vuosien varrella oppinut yksin kotona monia vähän turhiakin asioita, mutta siitä on ollut iloa. Jonkun harvinaisemman jutun osaaminen tuntuu lopulta hyvältä. Tämä tuntuu tosi turhalta neuvolta, mutta uskon mun elämäni olleen näin hitusen parempaa kuin se muutoin olisi ollut. Netissä on myös hassuja pikku yhteisöjä liittyen ties mihin ja niissä saa kulutettua aikaansa.

1

Vierailija kirjoitti:

Voi että, mä en ole kyllä lainkaan musikaalinen. Luen aika paljon, se vie ajatukset hetkeksi tästä kaikesta. Vaikutat tosi fiksulta, toivon kaiken sujuvan tosi hyvin!

Kiitos! Mäkin toivon, että asiat lähtisi luistamaan. Toivottavasti sullekin (ja muille samassa tilanteessa oleville) aukeaisi myös mahdollisuuksia! Olisi tosi hienoa, jos yksi, joka pääsee vähän nousemaan, voisi jotenkin hinata muitakin mukanaan. Ja on oikeasti pelottavaa huomata, miten niin monin asia oikeasti riippuu silkasta tuurista. Ihmiset puhuvat helposti omista ansioistaan, mutta lopulta Onnettarella on näppinsä tässä pelissä paljon syvemmällä kuin usein ajatellaan. Kaikki tekevät virheitä, mutta joillekin yksi virhe maksaa kaiken, kun toiset unohtavat samanlaisen virheen hyvin nopeasti. Lahjakkuus, hyvä perhe ja psyykkinen vahvuus saadaan myöskin tuurilla. Onnetar on sokea, eikä tunne empatiaa.

Mäkään en ole yhtään musikaalinen, enkä vieläkään kehtaa soittaa niin, että joku kuulee kovin hyvin. Epämusikaalisuus voi olla tässä siunauskin. Oman soittonsa kuulee kauniimpana kuin se oikeasti on. Mulle tämän soittotaidon saavuttaminen on myös ollut todella suuri voitto, koska olen aina saanut kuulla epämusikaalisuudestani.

Lukeminen on myös mukava harrastus. Mäkin olen aina lukenut paljon. On kiva mennä sen kirjan maailmaan hetkeksi.

1

Heippati. Tiedän tarkalleen miltä teistä tuntuu. Alan vaan olla jo niin vanha tai ainakin onnettoman keski-iässä, että omat parhaat vuoteni ja parhaat mahdollisuuteni ovat hujahtaneet jotenkin ajan kuluessa ohi. Nyt on taloudellisesti tiedossa kaiken lisäksi ennennäkemättömän tiukkaa mun elämässä, ellen löydä mahd pian töitä. Välillä tuntuu että olis valmis tekemään palkan eteen melkein mitä vaan, välillä että on niin jotenkin laiska ja väsynyt kertakaikkiaan. Vaikka sais töitä, palkkaa ei makseta heti. On mullakin esim musiikkihaaveita. On sanottu sekä huippumusikaaliseksi että toiset kokeneet minut erittäin epämusikaaliseksi, huono laulunääni ym. Kitaraa ja pianoa ihan hyvin oppinut kyllä soittamaan. Pidän onneksi myös liikunnasta ja koen itseni nykyään liikunnalliseksi jälleen. Rakastan hyvää kirjanautintoa. Mutta en osaa kovin usein keskittyä lukemiseen, kun elämä ei pysy järjestyksessä helposti ellei sitä koko ajan järjestele ja itse tee kaikkea. En ole siinä tilanteessa että olisin erityisen sopiva nyt mihinkään parisuhderintaman juttuihin. Ne saavat taas odottaa jos tulee vielä parempi aika. Miehet osoittaa kiinnostusta kyllä vähän semmoiseen tyhjänpäiväiseen jutusteluun ja huulenheittoon kanssani, mutta eivät ole pitkään aikaan suhtautuneet minuun kovinkaan vakavasti otettavana tapauksena. Ystävät ovat aika lailla vaihtuneet mulla viime vuosina eikä mulla ole niitä entisiä ystäviä kovin edes ikävä enää. On vaan niin sydäntäsärkevän ja toisaalta ärsyttävän - niin, onneton olo aika usein. Elämänlaadulleni antaisin tällä hetkellä korkeintaan arvosanan tyydyttävä. Toivotaan että meillä suunta kääntyy pikkuhiljaa jälleen ylöspäin ja mieliala.

Täällä myös yksi vähän kaiken kanssa kamppaileva. Ammatti on, mutta jatkuvasti mietin onko tää nyt kuitenkaan mulle. Jatko-opiskelut välillä mielessä, mutta sitten taas mietin, että no kannattaako sekään ja kiinnostaako tarpeeksi, että jaksaa tehdä töitä opiskelujen eteen. Kavereita ei juurikaan ole, parisuhde on, mutta sekin vähän niin ja näin. Enempi tottumuksesta ollaan yhdessä vissiin. Masennustaustaa mullakin ja luulin jo selättäneeni sen, kunnes taas alkoi tuntua, että oireet palailee. Sellasta yleistä merkityksettömyyden ja onnettomuuden tunnetta jatkuvasti. Itku on aika herkässä ollut viime aikoina. Tosi paljon tsemppiä toivon sulle..

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi vähän kaiken kanssa kamppaileva. Ammatti on, mutta jatkuvasti mietin onko tää nyt kuitenkaan mulle. Jatko-opiskelut välillä mielessä, mutta sitten taas mietin, että no kannattaako sekään ja kiinnostaako tarpeeksi, että jaksaa tehdä töitä opiskelujen eteen. Kavereita ei juurikaan ole, parisuhde on, mutta sekin vähän niin ja näin. Enempi tottumuksesta ollaan yhdessä vissiin. Masennustaustaa mullakin ja luulin jo selättäneeni sen, kunnes taas alkoi tuntua, että oireet palailee. Sellasta yleistä merkityksettömyyden ja onnettomuuden tunnetta jatkuvasti. Itku on aika herkässä ollut viime aikoina. Tosi paljon tsemppiä toivon sulle..

Samaten sulle paljon tsemppiä. Toivottavasti jatkossa sinulla on hyvin ja hyvä olo ja saat myös parisuhteesi vielä kuosiin. Ja tsemppiä opintoihin jos valitset jatko-opinnot.