Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon te vertailette lapsenne elämänkaarta omaanne?
09.08.2018 |
Eli millainen olit itse sen ja sen ikäisenä kuin lapsesi milloinkin on.
Mä vertaan esikoisen kohdalla todella paljon. Välillä jopa häiritsevän paljon. Lähinnä omassa mielessäni ja samalla prosessoin, tai jotain, omia nuoruuden juttujani.
Tyttäreni on nyt juuri sen ikäinen kuin olin tavatessani ensirakkauteni, ja oikeastaan sen suurimman rakkauteni. Meillä tuli ero vähän kuin vahingossa, jos näin voi sanoa, ja se on jäänyt vaivaan mieltäni tosi paljon. No, nyt kun tyttö on juuri siinä iässä, niin jostain syystä ajattelen todella paljon sitä rakkauttani ja vertailan itseäni tyttööni, että noin minäkin peilailin peilin edessä ja noin minäkin tein, tai että tuollainenko mä silloin olin ja että nytkö mun tyttöni alkaa olla siinä iässä jne. jne.
Lapsen elämää seuratessa ja katsellessa tulee mieleen ne omat jutut. Usein tuntuu tosi haikealta niitä muistellessa.
Lisäksi usein mietin mitä hänellä on jäänyt kokematta johonkin ikään mennessä mitä itse olin jo kokenut. Hiukan sitten tuntien syyllisyyttä jos se kokemattomuus johtuu minusta, esim. matkustelu.
Onko teillä mitään tällaista? Vertailetteko ja tuleeko lasta, etenkin teini-ikäistä, katsellessa oma lapsuus/nuoruus mieleen?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mietin. Sitä mukaa kun esikoinen kasvaa, tulevat omat siihen ikään kuuluvat muistot mieleen.
Itselläni oli tosi hyvä nuoruus ja muistelen sitä mielelläni. En kyllä yhtään kaipaa sitä tai koe haikeutta. Haikeutta koen kyllä siitä, että lapset kasvaa. Jotenkin niin ainutlaatuista tämä aika ja menee niin nopeasti!
Itse elin aika samanlaista elämää lapsena ja nuorena kuin esikoiseni: pärjäsin hyvin koulussa, minulla oli paljon harrastuksia, matkusteltiin perheen kanssa ja ihastuin helposti. Omalla esikoisellani on parempi itsetunto kuin itselläni aikoinaan ja on paljon rohkeammin oma itsensä. Siitä olen todella ylpeä. Itse uskallan olla aidosti oma itseni vasta nyt aikuisena.