Lue keskustelun säännöt.
Onko niin, että narsistin huomaa lähinnä sitten, kun ei enää olekaan itse narsistille lähde?
08.08.2018 |
Hyvä, monivuotinen kaverini on alkanut viime aikoina oikutella (=saa raivareita ja haukkuu sekä syyllistää minua), kun olemme tavanneet. Olen aiemminkin huomannut, että hän on mieluusti halunnut "omia" jonkun minun kaverini, vaikka hän oli kyseiselle kaverille aina naureskellut takanapäin, jos kyseisestä henkilöstä oli tullut puhe.
Hän myös haukkuu useimpia tuntemiaan ihmisiä takanapäin ja lähinnä hänen ihastuksenkohteensa ovat niitä pahalle "immuuneja", joita hän ainoastaan ylistää. Hän myös kerjää kehuja tekemistään asioista melkein kuin lapsi sekä hermostuu, jos ei saa kehuja, vaikka ne tekeleet olisivat melko keskinkertaisiakin. En voi aidosti sanoa rakentavia mielipiteitä, vaan pitäisi sanoa aina "ooh, tosi hieno", vaikka itse osaisin tehdä paremmankin, joten minulta se kommentti olisi teennäinen. Ja siis olemme ihan yli 30-v. naisia ja samanikäisiäkin. Välillä toki kehunkin, mutta en uskalla enää olla oma itseni.
Olen myös huomannut, että hän manipuloi puolisoaan ja kääntää monet asiat aivan väärinpäin, jotta saa vieritettyä syyt minun päälleni ja itsensä hyvään valoon. Hän myös kuvittelee, että suunnilleen kaikki ihmiset ovat ihastuneet häneen, vaikka itse olen ollut kyseisissä tilanteissa läsnä ja mielestäni ne henkilöt eivät vaikuttaneet kovinkaan tavallisesta poikkeavasti käyttäytyviltä. Jos joku kritisoi häntä, se henkilö muuttuukin yhtäkkiä "p*skiaiseksi" ja hän alkaa haukkua sellaista takanapäin. En ollut sitä kaverijuttua lukuunottamatta huomannut vastaavaa aiemmin. Voisiko kaverini olla narsisti vai selittyykö käytös jollain muulla?
Kommentit (5)
Vastaus otsikkoon: Jotakuinkin näin se menee. Silloin kun olet manipuloituna, on vaikea huomata mistä on kyse. Miksi muuten niin moni narsisti onnistuisi siinä järjettömässä manipulointi/valehtelurumbassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä luulen, että noin se juuri on. Ihminen on niin mielinkielin kiva, ettet huomaa sen narsistisia piirteitä. Mutta jos sukset menee jostain syystä ristiin, se hirviö kaivautuu esille. Uskon, että lähipiirissäni on yksi narsisti. Olen siitä melko varma. Ja sen kanssa on juuri tosi ihanaa, kunhan en ole mistään eri mieltä ja myötäilen häntä. Ristiriitojen kohdalla hän muokkaa todellisuuden sellaiseksi, että näyttää itse enkeliltä ja muut vain kohtelevat häntö väärin. Pelottavinta on se, että hän ilmeisesti itse uskoo tuohon muokattuun todellisuuteen. Kun hän väittää jotain ihan päätöntä, on turha väittää vastaan, koska hän uskoo omaan totuuteensa.
No kyllä lapsena jo tajusin että isä on umpihullu väkivaltainen narsisti. Ilkeä omille lapsilleen erityisesti.
Siinä on vain just sellainen juttu, että miten olla kaveri tai ystävä sellaiselle, jonka seurassa ei voi olla oma itsensä, vaan pitää kohdella häntä kuin prinsessaa tai pikkulasta ja kehua häntä maasta taivaisiin jostain ihan normaalistakin asiasta. Hänen pitäisi aina saada olla se keskipiste ja paras joka asiassa ja muiden pitää piilotella vahvuuksiaan, jottei hän tuntisi olevansa muu kuin se paras kaikista. Se on todella epätasapainoinen ja kuluttava tilanne. Aiemmin taisin tosiaan olla hänen ihailemansa "narsistinen lähde" (edes tajuamattani), niin en edes huomannut koko kuviota ja hän oli vain hauskaa ja lennokasta seuraa. Muille kuin "lähteille" hän on todella ilkeä ja oikukas.
T. Ap
Joo narsismilta kuulostaa. Jätä hänet yksin.