Lue keskustelun säännöt.
Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?
Kommentit (12265)
Ruth Waren "Valhepeli". Neljä ystävystä, yksi lupaus. Kuka ei puhu totta? Kirja tempaisi heti mukaansa, jännä ja koukuttava, tähän mennessä juuri niin hyvä kuin ajattelinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gabrieb Garcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Luin joskus nuorena kirjallisuuden opiskelijana, enkä ole uskaltanut lukea uudelleen. Pelottaa, että se ei enää olekaan maailman paras kirja. Nuoruuden suosikeille tuppaa käymään niin, kun ikää tulee.
Tuolla se hyllyssä odottaa, uskallanko uudestaan? "kukapa everstille kirjoittaisi" on hyvin kestänyt monet lukukerrat.
Enni Mustosen Taiteilijan vaimo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka Pulkkinen, Lasten planeetta
Pulkkinen kertoo avoerostaan ja kipuilustaan ja ikävästään pientä lastaan kohtaan. Toisena juonikuviona on isosiskon sairastuminen psykoosiin. Minä en jotenkin pääse Pulkkisen kirjojen ystäväksi, vaikka kuinka yritän. Minua häiritsee se itsekehuinen älykkyyden ja viisauden korostaminen. Päähenkilö on niin viisas ja älykäs, sitä painotetaan useasti. Hän juttelee 3-vuotiaalle lapselleen kuin luennoisi astrologiaa yliopistossa. Hän haluaa keskustella korkealentoisesti. Tästä tulee säälittävä olo. Miksi pitää olla noin epävarma kelpaamisestaan ja arvostaan.
Kaikkien Pulkkisen kirjojen kohdalla olen pettynyt, kun olen uskonut ennakkohypetykseen.
Samaa mieltä Pulkkisesta, "kaunis" kirjoitustyyli alkaa aina ärsyttämään. Mutta toisaalta toiset pitävät hänen kirjoistaan juuri siitä syystä.
Onko ne sen muut kirjat samaa tyyliä kuin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, ainoa sen kirja, jota olen yrittänyt lukea? 100 sivun jälkeen oli luovutettava ja todettava, että ehkä kirjan tyyli on omiaan teineille ja vanhemmillekin naisille n. 30v asti, minä en tajunnut sitä kirjaa ollenkaan, oli ilmeisesti olevinaan hauska ja ironinen mutta ei minua juuri naurattanut...
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelen kirjoja, yleensä yhden päivässä tai kahdessa. Yksi on kyllä kesken, koska kumppani kuuntelee sitä myös ja nukahtelee parin minuutin välein... Jo Nesbøn Punarinta. Itsekseni olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut Neil Gaimania, sitä ennen Terry Pratchettin koko tuotannon.
Kuuntelet yksi tai kaksi kirjaa päivässä? Miten ihmeessä ehdit? Äänikirjathan kestävät reilu 10 tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka Pulkkinen, Lasten planeetta
Pulkkinen kertoo avoerostaan ja kipuilustaan ja ikävästään pientä lastaan kohtaan. Toisena juonikuviona on isosiskon sairastuminen psykoosiin. Minä en jotenkin pääse Pulkkisen kirjojen ystäväksi, vaikka kuinka yritän. Minua häiritsee se itsekehuinen älykkyyden ja viisauden korostaminen. Päähenkilö on niin viisas ja älykäs, sitä painotetaan useasti. Hän juttelee 3-vuotiaalle lapselleen kuin luennoisi astrologiaa yliopistossa. Hän haluaa keskustella korkealentoisesti. Tästä tulee säälittävä olo. Miksi pitää olla noin epävarma kelpaamisestaan ja arvostaan.
Kaikkien Pulkkisen kirjojen kohdalla olen pettynyt, kun olen uskonut ennakkohypetykseen.
Samaa mieltä Pulkkisesta, "kaunis" kirjoitustyyli alkaa aina ärsyttämään. Mutta toisaalta toiset pitävät hänen kirjoistaan juuri siitä syystä.
Onko ne sen muut kirjat samaa tyyliä kuin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, ainoa sen kirja, jota olen yrittänyt lukea? 100 sivun jälkeen oli luovutettava ja todettava, että ehkä kirjan tyyli on omiaan teineille ja vanhemmillekin naisille n. 30v asti, minä en tajunnut sitä kirjaa ollenkaan, oli ilmeisesti olevinaan hauska ja ironinen mutta ei minua juuri naurattanut...
Tuo Iiris-kirja on käsittääkseni ihan tarkoituksella kevyempi välityö, mutta sama kirjoitustyyli. Minun mielestäni on vielä raskaampaa lukea "isoista" teemoista tuolla lennokkaalla tyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Haruki Murakami Komtuurin surma
Jotenkin ei vain napannut, vaikka olen Harukin kirjoista ja tyylistä pitänyt, olisiko käännöksen syy, sillä Raisa Porrasmaan kääntämä Värittömän miehen vaellusvuodet tavoitti Harukin mielenmaiseman paremmin, kuin tämän, myös suomalaisen kääntäjän.
Tämä metaforinen tarina oli kyllä mielenkiintoinen, mutta 800 sivua tuntui turhalta pitkittämiseltä.
Ihmettelin myös mikä addiktio oli palata niin usein rintojen kuvaamiseen, ei lainkaan olennaisia koko tarinalle, ainoastaan ärsytti.
Minua ärsytti Norwegian Woodissa kirjan viimeinen seksikohtaus, se oli täysin ylimääräinen, tyyliin "mitäs jos naida napsautettais? No mikä ettei!"😁 Ehkä en vain ymmärtänyt sen tarkoitusta, mutta tuntuu että pieni editointi ei tekisi hänen kirjoilleen pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Casarett; Tiikkipuulehdon arvoitus. Dekkariosastolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka Pulkkinen, Lasten planeetta
Pulkkinen kertoo avoerostaan ja kipuilustaan ja ikävästään pientä lastaan kohtaan. Toisena juonikuviona on isosiskon sairastuminen psykoosiin. Minä en jotenkin pääse Pulkkisen kirjojen ystäväksi, vaikka kuinka yritän. Minua häiritsee se itsekehuinen älykkyyden ja viisauden korostaminen. Päähenkilö on niin viisas ja älykäs, sitä painotetaan useasti. Hän juttelee 3-vuotiaalle lapselleen kuin luennoisi astrologiaa yliopistossa. Hän haluaa keskustella korkealentoisesti. Tästä tulee säälittävä olo. Miksi pitää olla noin epävarma kelpaamisestaan ja arvostaan.
Kaikkien Pulkkisen kirjojen kohdalla olen pettynyt, kun olen uskonut ennakkohypetykseen.
Samaa mieltä Pulkkisesta, "kaunis" kirjoitustyyli alkaa aina ärsyttämään. Mutta toisaalta toiset pitävät hänen kirjoistaan juuri siitä syystä.
Onko ne sen muut kirjat samaa tyyliä kuin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, ainoa sen kirja, jota olen yrittänyt lukea? 100 sivun jälkeen oli luovutettava ja todettava, että ehkä kirjan tyyli on omiaan teineille ja vanhemmillekin naisille n. 30v asti, minä en tajunnut sitä kirjaa ollenkaan, oli ilmeisesti olevinaan hauska ja ironinen mutta ei minua juuri naurattanut...
Tuo Iiris-kirja on käsittääkseni ihan tarkoituksella kevyempi välityö, mutta sama kirjoitustyyli. Minun mielestäni on vielä raskaampaa lukea "isoista" teemoista tuolla lennokkaalla tyylillä.
Niin minäkin ajattelen, että Iiris oli kevyempi teos ja muut tarkoitettu "taiteeksi". Kirjoissa on usein liian monimutkaisia lauseita, tekotaiteellista ja tekofilosofista älykkyyden näyttämishalua. Huumoria ei ole ollenkaan. Tässäkin Lasten planeetta -kirjassa olisi ollut mainio tilaisuus 3-vuotiaan kielen leikkisyyteen ja huumoriin, mutta Pulkkinen on kuivakas kirjoittaja. Tosikoille sopii, minä jätän tästä lähtien väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tolstoi: Tunnustuksia, aivan järisyttävää lukea, suosittelen - lyhytkin on, ei mikään Sota ja rauha. Melkein lopussa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enni Mustonen, Emännöitsijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelen kirjoja, yleensä yhden päivässä tai kahdessa. Yksi on kyllä kesken, koska kumppani kuuntelee sitä myös ja nukahtelee parin minuutin välein... Jo Nesbøn Punarinta. Itsekseni olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut Neil Gaimania, sitä ennen Terry Pratchettin koko tuotannon.
Kuuntelet yksi tai kaksi kirjaa päivässä? Miten ihmeessä ehdit? Äänikirjathan kestävät reilu 10 tuntia.
Luehan uudestaan! Siinä sanottiin "Kuuntelen kirjoja, yleensä yhden päivässä tai kahdessa". ELi kirjan kuunteluun menee päivä tai kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Celeste Ng - Little Fires Everywhere. Juuri loppumassa. Aivan ihana kirja ollut.
Teemu Keskisarjan Saapasnahka-torni.
Zelaznyn Creatures of Light and Darkness.
Nadia muradin viimeinen tyttö. Aika hurja tositarina.
John Grisham: On aika tappaa
Tyypillinen Grisham. Mutta siinä mielessä mielenkiintoinen, että tämä ei ollut mikään myyntimenestys, oli hänen ensimmäinen romaani. Tämän jälkeen tuli Firma ja siten tämänkin osalta myyntiluvut räjähti pilviin ja loppu on historiaa.
Tämä on mulla ollut hyllyssä vuosikaudet ja kaivoin nyt esiin kun en jaksanut lähteä kirjastoon. Ihan hyvä ja koskettava tarina, oikeussalidraamoineen.
Eppu Nuotion Varjo