Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin just, että mun harvat ihmissuhteet perustuu tukholma-syndroomalle
07.08.2018 |
Kirjoitin tästä kamalan pitkän tilityksen, mutta jos saisin nyt tiiviimpään muotoon.
Sain lapsena ja nuorena helposti kavereita, ongelma oli se, että äitini pyrki valitsemaan kaverini. Äidin valinnat olivat sellaisia lapsia, jotka jostakin syystä halusivat viettää aikaa kanssani, mutta eivät pitäneet minusta itsenäni, vaan kaikkea olemistani määräiltiin. Ihan siitä asti, miten piti pukeutua, missä sai istua, ruoankin kaverit annostelivat lautaselleni ja syylllistivät/kiristivät/pakottivat leikkimään leikkejä joista en ollut kiinnostunut. Myöhemmin nuorina nämä kaverit manipuloivat orastavia ystävyyssuhteitani ja jopa sisarussuhteitani.
Ensimmäinen poikaystävänikin vain päätti, että haluaa suhteen kanssani ja kiltteyttäni/tyhmyyttäni suostuin ja näin hänkin koki velvollisuudekseen määräillä ja puuttua aivan kaikkeen olemiseeni. Pokaystävästä pääsin onneksi eroon, vaikka kaverini yrittivät tilanteeni tietäen ujuttaa hänet pakolla takaisin elämääni.
Myöhemmin olen tutustunut sekalaiseen kokoelmaan miehiä, jotka ovat yrittäneet painostaa/pakottaa suhteeseen kanssaan mitä kummallisimmin keinoin ja silti antaneet ymmärtää, että olen aika p***a.
Viimeisimmän exäni valitsin sentään itse ja niin tottuneena määräileviin ihmisiin, huomasin vasta liian myöhään, että eihän hän edes pidä minusta, vaikka ei hevillä suostunut luopumaankaan. Exän mielestä elämä kanssani oli mukavaa, kunhan vain pukeutuisin kuten hän toivoo, puhuisin vain häntä kiinnostavista asioista ja tietyllä tavalla, mielenkiinnonkohteetkin itselleni hänen oli tarpeen päättää :,D
Nyt huomaan, että elämässäni ei ole muita kuin lapsuuden kaverini, jota ei perheen perustamisen myötä ole kiinnostanut määräillä elämääni tai elämäni muutenkaan vuosiin, sekä ex, joka yrittää epätoivoisesti etsiä madonreikää luokseni takaisin määräilemään.
Ja että mulla taitaa olla tukholma-syndrooma, kun olen vuosia oma-aloitteisesti yrittänyt ottaa yhteyttä kaveriini, josta aiemmin niin kovasti yritin eroon.
Omaa käytöstäni ymmärrän jonkin verran, mutta kertokaa mulle mitä jotkut ihmiset saavat ihmissuhteista, jotka "pakottavat" olemaan kanssaan? Erityisesti silloin kun eivät edes pidä näistä?
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä oli se tiiviimpi versio...?
Kyllä vahvasti :,D Aiempaan avasin tilanteita vieläkin yksityiskohtaisemmin. Tiiviys ei valitettavasti ole lajini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosti niin tutulle, omassa perheessä ja suvussa tuo pakottamista on, ja olen siis jo ihan aikuinen ihminen, kaikesta intetään niin kauan, että vihdoin joku antaa periksi, yleensä se olen minä. Tyyliin jotkut kekkerit ja itse ilmoitat että et ehtisi tulla, mutta se ei käy, vaan intetään että olet ilonpilaaja ja kaikki muutkin tulee ja sinunkin pitäisi ja kuinka muut taas pettyvät jos et tule.. Todella ahdistavaa ja siksi en paljon aikaa vietä näiden ihmisten kanssa. Minusta ei olisi paljon pyydettyä antaa tilaa myös toisten mielipiteisiin...
Vierailija kirjoitti:
Kuulosti niin tutulle, omassa perheessä ja suvussa tuo pakottamista on, ja olen siis jo ihan aikuinen ihminen, kaikesta intetään niin kauan, että vihdoin joku antaa periksi, yleensä se olen minä. Tyyliin jotkut kekkerit ja itse ilmoitat että et ehtisi tulla, mutta se ei käy, vaan intetään että olet ilonpilaaja ja kaikki muutkin tulee ja sinunkin pitäisi ja kuinka muut taas pettyvät jos et tule.. Todella ahdistavaa ja siksi en paljon aikaa vietä näiden ihmisten kanssa. Minusta ei olisi paljon pyydettyä antaa tilaa myös toisten mielipiteisiin...
Joo, tuttua kanssa tuo kekkerihin pakottaminen. Olen se "joka ainakin tulee"- hauskaa asiassa on se, että kukaan ei kuitenkaan tunnu olevan kiinnostunut seurastani ja sama pätee vähän toisinkin päin.
Kuulostaa todella kamalalta. Onko sinulla mitään omaa? Ammatti? Työpaikka? Löytyisikö töistä kavereita? Onko yhtään mukavia sukulaisia? Mä en voi sietää määräilyä, mutta silti joku aina yrittää ajatella mun puolesta. Äitini on hyvin kontrolloiva ja en juuri jaksa hänen juttujaan. Yrittää pyörittää ihmissuhteita mieleisikseen. Ihan kuin muilla ei olisi omaa tahtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella kamalalta. Onko sinulla mitään omaa? Ammatti? Työpaikka? Löytyisikö töistä kavereita? Onko yhtään mukavia sukulaisia? Mä en voi sietää määräilyä, mutta silti joku aina yrittää ajatella mun puolesta. Äitini on hyvin kontrolloiva ja en juuri jaksa hänen juttujaan. Yrittää pyörittää ihmissuhteita mieleisikseen. Ihan kuin muilla ei olisi omaa tahtoa.
Ei ole enää. En ole enää vuosiin oikein osannut solmia uusia ihmissuhteita. Viimeksi samanhenkisiä mukavia ihmisiä on ollut joskus teininä, jotka sitten jäivät kun lapsuuden kaveri keksi keinoja estää näiden tapaamisia. Sain myös nuorena lapsen, jonka vuoksi jäin äidistä riippuvaiseksi ja äiti pystyi arvottamaan menemisiäni ja ystävyyssuhteiden tarpeellisuutta/tarpeettomuutta pelaamalla lapsenhoitoavulla tai sen puutteella.
Olen nyt opiskelija, mutta ex laittoi senkin elämän sekaisin ja koulu ei ole edennyt. Tässä nyt yritän pikku hiljaa koota palasia yhteen.
Tukholman syndroomaa et ole nähnytkään, mutta eteen päin vaan. Unohda ne muut ja työstä itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turha soimata itseäsi. Eivät ihmiset ja suhteet ole täydellisiä
Eiväthän ne olekaan. En vain ymmärrä, että mikä hinku joillakin on määräillä toisten elämässä tai mitä kiksejä siitä saa.
Lapsuuden kaveri ja exäkin kai vain tarvitsi minua olemaan "huonompi" tunteakseen olonsa paremmaksi.
Mutta tämä on nyt lopputulos, lapsuuden kaveri on pidetty seuranainen, jolla riittää kavereita ja exänkin itsetunto on noussut kohisten. Itse olen sosiaalisesti retardi raunio.
Anteeksi nyt ap, et voi ulkoistaa elämäsi valintoja muille, ikään kuin sinulla ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Lapsesikin hankit vaan kun äiti painosti...
Ota vastuu omasta elämästäsi, ja lähde vaikka terapiaan nyt ihan ensi alkuun.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Anteeksi nyt ap, et voi ulkoistaa elämäsi valintoja muille, ikään kuin sinulla ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Lapsesikin hankit vaan kun äiti painosti...
Ota vastuu omasta elämästäsi, ja lähde vaikka terapiaan nyt ihan ensi alkuun.
En hankkinut lasta äidin painostuksesta, mutta pidin lapsen painostuksesta ja luottaen muiden puheissa siihen, että apua olisi saatavilla ja siihen, että aikuiset ymmärtävät paremmin (olin raskaaksi tullessani alaikäinen).
Olen ihan tietoinen, että itse olen valintoja tehnyt, mutta on vaikea hahmottaa ja ymmärtää missä määrin mihinkin olisin voinut vaikuttaa, kun kuvio on alkanut jo niin pienestä.
Laspuuden kaverinkin suhteen ajattelin lapsena, että on olemassa myös vaihtoehto olla näkemättä tätä, vaikka muihin en saanutkaan pitää yhteyttä koulun ulkopuolella. Tämä vain ei toiminut, koska kaveri ratkaisi haluttomuuteni nähdä ottamalla yhteyttä vanhempiini, jotka sitten laittoivat tätä näkemään, eivätkä jotenkin suostuneet kuulemaan omaa kantaani.
Aikuisena omat rajat ovat jotenkin niin hänärtyneet, että on enää vaikea erottaa omia haluja ja tuntemuksia muiden toiveista ja päätöksistä.
Käyn kyllä terapiassa.
Melko samankaltaista ollut oma elämä, tuntuu että aina ollut vain toisten määräilyn kohteena ja elänyt vain toisten mielen mukaan enkä päättää oikein mitään elämässä itse. Vielä aikuisenakin vaikea hahmottaa että mikä on minun oma valintani ja mikä on tehty toisten painostuksesta tai olen ajatellut että he haluaisivat asian näin. Tämän takia en oikein osaa enää sanoakaan mitä elämältäni haluaisin, aina mennyt jonkun muun pillin mukaan. Nykyään se on mies joka määrää suunnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melko samankaltaista ollut oma elämä, tuntuu että aina ollut vain toisten määräilyn kohteena ja elänyt vain toisten mielen mukaan enkä päättää oikein mitään elämässä itse. Vielä aikuisenakin vaikea hahmottaa että mikä on minun oma valintani ja mikä on tehty toisten painostuksesta tai olen ajatellut että he haluaisivat asian näin. Tämän takia en oikein osaa enää sanoakaan mitä elämältäni haluaisin, aina mennyt jonkun muun pillin mukaan. Nykyään se on mies joka määrää suunnan.
Joo, se on jännä et omassa lähipiirissäni muiden asioista ei nähdä niin suurta vaivaa kuin omistani. Ja jälkeen päin katsottuna ihmiset ovat vaikuttaneet elämääni ihan pakolla ja kummallisilla kieroiluilla. Ja ihan vain siitä määräilyn ilosta, ilman, että valintani tai tekemiseni vaikuttaisivat mitenkään lähipiiriini, milloin sen voisi jotenkin vielä ymmärtää.
Esimerkiksi estetty näkemästä muita kavereita syyllistämällä ja keksimällä joitakin muita muka-tärkeitä asioita joita pitäisi tehdä juuri sillloin kuin olisi ollut näkemässä muita ja sitten kun on perunut ne mukavat jutut itse, perutaankin se erittäin tärkeä asia johon oli aivan pakko osallistua viimetinkaan.
Kun pääsin yliopistoon, silloinen poikaystäväni teki kaikkensa, etteivät opiskeluni onnistuneet, valvotti, tuhosi koulupapereita ja kehitti kriisejä silloin kun piti lukea tentteihin yms.
Alue: Aihe vapaa
Ja tämä oli se tiiviimpi versio...?