Miksi Suomessa hukkuu enemmän kuin Ruotsissa, vaikka Ruotsin populaatio on kaksinkertainen, maa on isompi ja siellä on enemmän järviä?
Suomessa hukkui heinäkuussa 29 ihmistä ja Ruotsissa alle 25.
Onko suomalaisten puutteellisella tasolla oleva alkoholin juomisen kontrolli ainoa syy?
Kommentit (30)
Ei kai siellä enempää järviä ole, päin vastoin. Mutta onhan Ruotsi muutenkin kaikin puolin rauhallisempi ja hyvinvoivampi maa kuin Suomi, väkilukuun suhteutettuna väkivaltainen kuolema on Suomessa huomattavasti todennäköisempi.
Suomimies liikkuu enemmän vesillä. Ruottalainen menee vain kipparin ohjaamassa veneessä pelastusliivit päällä saaristoon rapujuhlille
Kyllä perussyy on järvien valtava määrä ja mökki- ja saunakulttuuri.
Ruotsi on varsin kaupungistunut maa, eikä siellä ole järvien puutteen vuoksi edes samanlaista mahdollisuutta hukkua kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin vähemmän järviä, eikö?
Ruotsissa on enemmän järviä (joka pikkulampea ei lasketa), mutta Suomessa on suhteellisesti enemmän järvipintaa. Ruotsin suurinta järveä Vänern, Vättern ja Mälaren ovat niin syviä, että kaikki Suomen järvien vedet mahtuisivat niihin, täkäläiset järvet kun ovat sen verran matalavetisiä. Jääkauden muovaamia rooppeja.
Vierailija kirjoitti:
Suomimies liikkuu enemmän vesillä. Ruottalainen menee vain kipparin ohjaamassa veneessä pelastusliivit päällä saaristoon rapujuhlille
Ja paluumatkalla ruotsalaismies on niin kännissä että ei pysty kusemaan laidan yli, vaan pissaa istulataan äyskäriin.
Maahan.muutta.jat eivät osaa uida. Joten pysyttelevät poissa vedestä tai sitten vain kahlaavat matalassa vedessä. Silloin lähes mahdotonta hukkua. Siinä syy tilaston vääristymään.
Gunilla och Birgit tar hand om sina karlar.
Suomalaiset asuvat niiden järviensä rannoilla, varsinkin heinäkuussa. Ruotsissa taas on paljon järviä, joiden rannat ovat täysin asumattomia.
Ruotsalaiset ovat nössöjä. Staffan ja Ivar eivät uskalla mennä vesistöjen lähelle kun taas Suomi-mies suorastaan hakeutuu veden äärelle, varsinkin juovuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Jäätelön syytä.
Jäätelön myynti on kiellettävä että saadaan hukkumiset vähenemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siellä enempää järviä ole, päin vastoin. Mutta onhan Ruotsi muutenkin kaikin puolin rauhallisempi ja hyvinvoivampi maa kuin Suomi, väkilukuun suhteutettuna väkivaltainen kuolema on Suomessa huomattavasti todennäköisempi.
Rauhallisempi? Hmm...
Suomessa hukkuu paljon myös vanhempia ihmisiä ja monesti kyseessä voi olla sairaskohtauskin.
Ruotsalaiset vaikuttavat muutenkin riskejä vältteleviltä.
Tietysti Suomessa on myös näitä humalassa toikkaroivia enemmän - ja mikä on esim. itsemurhienkin määrä hukkumisissa?!
Vierailija kirjoitti:
Ei kai siellä enempää järviä ole, päin vastoin. Mutta onhan Ruotsi muutenkin kaikin puolin rauhallisempi ja hyvinvoivampi maa kuin Suomi, väkilukuun suhteutettuna väkivaltainen kuolema on Suomessa huomattavasti todennäköisempi.
Tilasto?
Koska suomalaiset on tyhmiä ja kännissä.
Enemmän järkeä.