Ei mikään unelmien uusioperhe
6v takana ja aika ontolta tuntuu. Olisi kiva kuulla onko muilla mennyt yhtä mönkään ja miten selvisitte?
Meillä sovittiin vaimon vaatimuksesta muutama asia ennen kuin muutimme yhteen.
* Lasten etu on aina ykkönen. (minä olen lapseton, hänellä 3)
* Rahat yhteisiä (hän toi vain velkaa ja lähihoitajan tulot)
* Hän ei ala piiaksi vaan minun tulee osallistua kotitöihin
* Hänellä on myös elämää kodin ulkopuolella enkä ala mustasukkaiseksi ajasta jonka hän muiden kanssa viettää
Hyväksyin ehdot, kun kerran sitouduttiin yhteiselämään. Näitä vaimoni on kuitenkin tulkinnut myöhemmin omalla tavallaan.
Lasten edulla saakin perusteltua mitä vaan. Mm. sen että vaimo on ottanut raha-asiat 100% haltuun ja päättää kaikista isommista jutuista, koska hän lasten äitinä osaa parhaiten ottaa lasten edun huomioon. Myös eroa varten on allekirjoitettu kannaltani hyvin epäedullinen paperi. Helppo sanoa mitäs suostuit mutta emäntä on erittäin hyvä "suostuttelemaan" kun jotain haluaa. Olikohan sekin lasten etu, että saamastani perinnöstä ostettiin hänelle ja hänen vanhemmilleen kummallekin uudet autot ja minä ajan edelleen vanhalla Micralla? Erityisesti vaimon kärry ei ollut mikään halpa mutta on kuulemma aina halunnut sellaisen ja nyt oli viimeinkin varaa siihen…
Seksiä ei ole ollut ihan hurjasti ikinä mutta viimeiset pari vuotta ei käytännössä mitään. Ja kun perinnön toisella puolikkaalla päivitettiin talo isompaan "pääsin" nukkumaan omaan huoneeseenkin. Vaimolla on iso parvekkeellinen makkari ja minulla portaiden alle jälkikäteen viritetyssä pikkuhuoneessa oma makuusoppi (johon kuuluvat kaikki äänet sekä olkkarista että keittiöstä). Tämän muuton jälkeen ainoat seksihetket ovat kerran tai kaksi viikossa saadessani kutsun vierailla isossa makkarissa, jossa vietän aikani suu tai sormi vaimon jalkavälissä. Kerran tai kaksi kuukaudessa saan sen jälkeen palkaksi nopean "käsihomman". :( Vaimolla lienee muutakin seksiä kuin tämä. Hän on säännöllisesti "tyttöjen" kanssa mökillä, laskettelemassa tai yön yli kaverillaan iltaa istumassa. Keskustelu tästä loppuu vaimoni muistuttaessa lupauksestani olla olematta mustasukkainen hänen ja ystäviensä ajasta.
Kotityöt ovat minun kontollani lukuun ottamatta kokkaamista koska hän kokkaa paremmin (totta), hänellä on paljon enemmän sosiaalista elämää kuin minulla ja minulla siis aikaa (totta). Lisäksi useimmat kotityöt sujuvat minulta melkein kuin itsestään ja hän niitä taas inhoaa (totta sen verran että olen niitä vaimoani miellyttääkseni tehnyt hymyillen, kun minua silloin siitä seksillä palkittiinkin - nyt seksipalkinnot ovat jääneet eikä tunnu motivoivalta).
Olisi varmaan pitänyt jo alussa ymmärtää mitä on tulossa. Merkkejä oli kuten mm. nuo säännöt + olimme ja olemme edelleen todella epätasainen pari (minä en todellakaan mikään unelmien poikamies & sosiaalisesti kömpelö mutta hyvin toimeentuleva ja hän taas lähes vastakohtani) + hän on aina vienyt ja minä vikissyt + meidät toisillemme esitellyt silloinen työkaverini ja vaimoni hyvä ystävä sanoi vaimoni etsivän luotettavaa arjenpyörittäjää avukseen jne..
Lopetan toteamalla että aluksi homma toimi ihan ok mutta tilanne on huonontunut vuosi toisensa jälkeen. Nyt taidan olla pääasiassa palkkakuitti ja palvelija. Olen jo saanut ne isohkot perinnöt joita olin saamassa (ja joista vaimoni hyvin tiesi naimisiin mennessämme). Kirjoittamani paperin jälkeen saan poistua lähes tyhjin käsin sen ajan koittaessa. Harmittavin juttu on kuitenkin, että olen viiden vuoden aikaan ystävystynyt kaikkien kolmen lasten kanssa tosi syvällisesti. Minusta tuntuu, että olen heille monessa asiassa heidän äitiään läheisempi. Erossa se etten ole heidän biologinen isänsä ei tietysti merkitsisi vaikka alkaessamme seurustelemaan vanhinkin lapsista oli vain 4v. :( :(
Kommentit (9)
Voisko tosiaan olla totta, et tollasta miestä on olemassakaan? Mäkin haluisin tollasen Hyväksikäytettävän tossukan.
UUSPERHE!!!!!!!!!!!!!!!!!!! opetelkaa nyt he lv et in wt-pellet kirjoittamaan edes alkeellisesti
kus ipäät
Jos totta, niin nyt voisit vaikka nousta sieltä lattialta, niin sua ei kohdeltaisi kuin kynnysmattoa.
Rahaa tulee ja menee ja jossain kohdassa voi olla viisainta kärsiä siihen mennessä tulleet tappiot ja aloittaa alusta itselleen tienaaminen. Tämä olisi mun ensisijainen neuvo, siis ero vaikka maksaisi mitä, mutta sitten ne lapset... Alat elää perhe-elämää lasten kanssa ja unohdat kokonaan makuuhuonevierailut. Käy itsekin reissuilla, selvitä raha-asiat kaikessa hiljaisuudessa, kohtuullistaminen voi tulla kyseeseen? Ehkä myös huoltajuusasioita voisi selvitellä, käytä vaimollesi syynä rahaa, lupaa opiskelurahastot rinnakkaishuoltajuutta vastaan. Opettele sanomaan vastaan vaimolle, ei se ihmistä kummempi ole.
Vaikutat hienolta mieheltä, sinun aikasi on varmasti tulossa. Älä pilaa elämääsi katkeran ja pinnallisen liiton takia , rakenna oma elämäsi joko siinä elellen omilla ehdoilla tai ilman sitä.
Feikki stoori, noin tossua miestä ole olemassakaan.
Sä olet niin kuin miespuolinen versio hyväksikäytetystä naisesta, jolle on tehty taloudellista väkivaltaa....lukuunottamatta sun "seksipalkintoja" joiden takia takia vaikutat hieman vammaredpilllassukalta.
Lasten etu on ykkönen jne. tosi iso moka jo alussa mennä yhteen naisen kanssa, jolla on kolme (!!!!) lasta, eikä sulla yhtään.
Eroa ja aloita alusta, ota tuo oppina siitä ettet anna käyttää hyväksi itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Sä olet niin kuin miespuolinen versio hyväksikäytetystä naisesta, jolle on tehty taloudellista väkivaltaa....lukuunottamatta sun "seksipalkintoja" joiden takia takia vaikutat hieman vammaredpilllassukalta.
Lasten etu on ykkönen jne. tosi iso moka jo alussa mennä yhteen naisen kanssa, jolla on kolme (!!!!) lasta, eikä sulla yhtään.
Eroa ja aloita alusta, ota tuo oppina siitä ettet anna käyttää hyväksi itseäsi.
Niin, ja unohda eron jälkeen ne lapset, sun ns. vaimo on aika selvästi häiriintynyt, ja jos jatkat lasten tapaamista annat vain sille aseen, jolla piinata sua.
Ne lapset ottaa suhun yhteyttä itsenäisesti sopivan ikäisinä, jos haluatte olla tekemisissä.
Aika uskottava tarina.