Lue keskustelun säännöt.
Missä ajassa teistä tuli ”me”? Siis yksittäisistä ihmisistä yksi yksikkö?
30.07.2018 |
Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, joista kolme naimisissa. Tajusin juuri, että vasta viimeisen vuoden aikana on tullut muutos. Nyt vasta olemme kiinteä yksikkö. Me. Myötä-ja vastamäessä. Me selviämme yhdessä.
Tämä on siis tunnepuolen tajuaminen, järjellähän tässä on yhtä jo oltu pidempään. Hidastusta on ehkä aiheuttanut se, että molemmilla on omia lapsia. Esim. Rahojahan ei voida tässä tapauksessa yhdistää.
Oletteko te tajunneet tällaista? Missä ajassa?
Kommentit (14)
Meillä on ollut niin, että ulospäin olemme olleet yksikkö aivan alusta asti. Meidän ei uskottu pysyvän yhdessä, olimme toisillemme laastarit (ainakin ulkopuolisten mielestä) ja meitä jossain määrin paheksuttiin. Siksi pidimme tiiviisti kuoren ympärillämme, me kaksi. Mutta sisään päin olemme aina olleet yksilöt, hän ja minä. Perhe olemme myös olleet lasten kanssa, mutta aina pysyneet kahtena erillisenä ihmisenä. Olisin ehkä halunnut joskus enemmän sellaista pariskuntatunnetta, mutta nykyään olen oikein tyytyväinen siihen, että olemme kaksi erillistä ihmistä, jotka haluavat olla yhdessä. Tätä ei välttämättä ole helppo ymmärtää tai se tuntuu oudolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo tullut vieläkään, vaikka naimisissa on oltu 15 vuotta ja kaksi lastakin on tehty.
Selittääköhän tämä ”me”-fiilis avioeroja ja liitossa pysymistä?
Ei ainakaan vielä 18 vuoden yhteiselon jälkeen. Me olemme kaksi yksilöä, jotka seisovat lähekkäin, mutta omilla jaloillaan. Luulen, että jotkut ovat enemmän symbioosi-ihmisiä. Halutaan yhteinen pankkitili, sukunimi jne...
Onneksi kaikilla on oikeus elää ja tuntea tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa.
Kyllä mekin olemme kaksi yksilöä, ei ole yhteistä sukunimeäkään. Emme ole symbioosissa.
Mutta puhun sellaisesta fiiliksestä: me kuulumme yhteen, vaikka olisimme isossa porukassa. Me tuemme toisiamme hankalissa tilanteissa. Päätämme asiat, mikä ”meille” on hyväksi, ei niin, että se on hyväksi yksittäiselle ihmiselle.
Vaikea selittää tämän enempää mitä tarkoitan. Ymmärtääkö kukaan minua?
Toiset vaan tekee nopeammin päätöksen rakastaa ja luottaa kumppaniinsa varauksetta, toiset epäröivät ja jossittelevat pitempään. Kyse on ihmisen itseluottamuksesta ja asenteesta elämään, parisuhteeseen, hylätyksi tulemisen pelkoon ja suojamuureista. Lisäksi tämä kaikki tapahtuu omassa päässä, kumppanilla on ihan omat tunteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaan tekee nopeammin päätöksen rakastaa ja luottaa kumppaniinsa varauksetta, toiset epäröivät ja jossittelevat pitempään. Kyse on ihmisen itseluottamuksesta ja asenteesta elämään, parisuhteeseen, hylätyksi tulemisen pelkoon ja suojamuureista. Lisäksi tämä kaikki tapahtuu omassa päässä, kumppanilla on ihan omat tunteensa.
Näinhän se on. Ja sitä tässä kyselen, että kuinka nopeasti teillä muilla se tapahtui?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa.
Kyllä mekin olemme kaksi yksilöä, ei ole yhteistä sukunimeäkään. Emme ole symbioosissa.
Mutta puhun sellaisesta fiiliksestä: me kuulumme yhteen, vaikka olisimme isossa porukassa. Me tuemme toisiamme hankalissa tilanteissa. Päätämme asiat, mikä ”meille” on hyväksi, ei niin, että se on hyväksi yksittäiselle ihmiselle.
Vaikea selittää tämän enempää mitä tarkoitan. Ymmärtääkö kukaan minua?
Ymmärrän kyllä.
nro 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis, tässä on koko ajan ollut me? Minä ja hän, yhdessä. Varmaan joskus ekan parin kuukauden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Siis, tässä on koko ajan ollut me? Minä ja hän, yhdessä. Varmaan joskus ekan parin kuukauden jälkeen?
Kuinka nuorena tapasitte?
Oliko taustallasi vaikeita eroja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekojen treffien jälkeen, silloin oli molemmille selvää että kyseessä on loppuelämän kestävä suhde. (Alle kahden kuukauden päästä asuttiin jo yhdessä.)
Googletapa "Me, Rooman keisari..." niin tiedät enemmän.
Varmaan jossain vaiheessa yhteisten lasten jälkeen. Kiitos siitä kuuluu lapsille. Ollaan nyt oltu yhdessä 12v ajan ja saatiin lapset kun oli yhteisiä vuosia takana 4 ja 5.
Ekan lapsen syntyessä ei vielä ollut tuollainen olo. Eikä toisenkaan. Tosi pitkään koin että olen lasten kanssa trio ja mies tekee mitä tekee. Ajattelin että kyllä me pärjätään kolmistaan.
Mutta ehkä kun lapset alkoi olla 4 ja 5v? Eli oltiin oltu melkein vuosikymmen yhdessä...