Hyrylässä kuljeksii oransissa hupparissa kuulokkeet korvilla pelottava
poika/mies, 20-30v- Ölisee ohi mennessään. En tiedä onko lääkitys. On se kun Suomessa ei saa hoitoa kun on mt-ongelmia.
Kommentit (20)
Voisko olla kehitysvammainen? Käyttäytyykö uhkaavasti vai vain olemus ja ääntely tekee pelottavaksi?
Ei ole kehitysvammainen. Olen hoitoalalla ja olen nähnyt monen moista. Hän on jotenkin yliaktiivinen, hermostunut, tulee sellainen tunne ettei tiedä mitä hän tekee.
Antaa kuljeksia, kun ei kerran vaaraksi ole. Ei kaikkea erikoista tarvii pelätä.
Tuo ölinä on ominaista down-ihmiselle.
Huitoo käsillään ja tanssahtelee ja tuijottaa aurinkolaseilla. On sen oloinen että voi vetää puukon esiin.
Muutamia vuosia sitten Hyrylässä puukotettiin erittäin raa`astikuoliaaksi illanvietosta palaamassa ollut naishenkilö. Tekijä ei saanut tuomiota vaan passitettiin tahdonvastaiseen sairaalahoitoon.
Suomessa kaikille ihmisille pitäisi tehdä pakollinen mielenterveystesti, joka antaisi luvan liikkua kadulla. Terveen papereilla saisi liikkua 24h ja siitä sitten alaspäin pisteiden mukaan. Täysi käki saisi liikkua tunnin ajan saattaja mukanaan.
Vaarattoman kannabiksen viihdekäyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kaikille ihmisille pitäisi tehdä pakollinen mielenterveystesti, joka antaisi luvan liikkua kadulla. Terveen papereilla saisi liikkua 24h ja siitä sitten alaspäin pisteiden mukaan. Täysi käki saisi liikkua tunnin ajan saattaja mukanaan.
Mitä vain turvallisuudentunteen vuoksi. Huoh.
Poika on kekehitysvammainen ja ap vääristelevä idiootti.
Onko Cheek tai Nikke Ankara keikalla siellä päin...???
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kehitysvammainen. Olen hoitoalalla ja olen nähnyt monen moista. Hän on jotenkin yliaktiivinen, hermostunut, tulee sellainen tunne ettei tiedä mitä hän tekee.
Piripäähän se
Meillä päin pyörii samanlainen mutta ei yhtään pelottava. Kuuntelee kuulokkeistaan jotain rokkia ja laulaa mukana :) Heiluu ja huiskii samalla käsillään vinhasti :)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kaikille ihmisille pitäisi tehdä pakollinen mielenterveystesti, joka antaisi luvan liikkua kadulla. Terveen papereilla saisi liikkua 24h ja siitä sitten alaspäin pisteiden mukaan. Täysi käki saisi liikkua tunnin ajan saattaja mukanaan.
Mitkä säännöt pätee paperittomiin?
Vierailija kirjoitti:
Meillä päin pyörii samanlainen mutta ei yhtään pelottava. Kuuntelee kuulokkeistaan jotain rokkia ja laulaa mukana :) Heiluu ja huiskii samalla käsillään vinhasti :)
Voisikohan tästä ilmiöstä laittaa kiitokset menemään television musiikkikilpailujen tarjonnalle? Olen nähnyt samaa täällä pohjoisessa...harjoittelua johonkin?
:(