Lastenkotiko lastensuojelulaitos!
16v psyykkisesti sairas tyttö joutui lastenkotiin sairautensa vuoksi. Ei ehtinyt kulua kuin kaksi kuukautta, kun tytölle oli ehtinyt jo tapahtua vakavia asioita, joita ei elämässään aiemmin ollut kohdannut.
-tytön käsi murtui epämääräisissä oloissa, juuri kun lastenkodissa oli jouduttu tyttö kiikuttamaan käsistä kylpyhuoneeseen
—> tyttö sanoi isoäitinsä, sekä lastenkodin ohjaajan kuullen käden loukkaantuneen tilanteessa kun eräs ohjaaja oli siihen tarttunut puristaen ja vääntäen. Kertomisesta seurasi yhteydenpitorajoitus, jolla kiellettiin vanhemmilta ja isoäidiltä yhteydenpito tyttöön kokonaan.
-yhteydenpitokielto tytön läheisimpiin ihmisiin on aiheuttanut paljon ahdistusta tytölle
-lastenkodin ohjaaja(sama joka väänsi kädenkin) on vähätellyt tytölle tämän sairautta ja puhunut omituisia mm. sairauden aiheuttaman harhaäänen olevan tytön kuollut isoisä
-tyttö lähti toisen lastenkodin nuoren kanssa hatkaan ja ajautui houkutuksesta päihteiden käyttöön (koskaan aiemmin ei ollut päihteitä käyttänyt)
—-> karkureissulla tyttö joutui RAISKATUKSI
Siinäpä todellakin ollut kaikkea muuta, kuin sairaan lapsen tarvitsemaa tukea ja turvaa.
Lastenkoti on Helsingin kaupungin laitos!
Kommentit (5)
Mun poikaystävä aina kehuu kuinka mukavaa sen lastenkodissa oli ja kuinka ihania ja välittäviä ne työntekijät olivat, se olisi mieluummin jäänyt sinne kuin mennyt isänsä luokse. Joo, jotkut on huonoja paikkoja mutta ihan turhaa yrittää mustata kaikkien lastensuojelulaitosten mainetta.
Vierailija kirjoitti:
Mun poikaystävä aina kehuu kuinka mukavaa sen lastenkodissa oli ja kuinka ihania ja välittäviä ne työntekijät olivat, se olisi mieluummin jäänyt sinne kuin mennyt isänsä luokse. Joo, jotkut on huonoja paikkoja mutta ihan turhaa yrittää mustata kaikkien lastensuojelulaitosten mainetta.
Tämä.
Laitoksissa ei valitettavasti saa psyykkiseen oireiluun apua. Osa paikoista ovat erikoistuneita näihin nuoriin ja henkilökunta on koulutettu kiinnipitoihin. Kiinni vaan ja eristykseen yksin miettimään mielessä pyöriviä asioita.
Oma nuoreni oli tälläisessä paikassa vaikkei diagnoosia ollutkaan.
Kun puhui ”koulutetulle” henkilökunnalle laitettiin yhteydenpidon rajoitus omaan äitiin.
Nuorille pitäisi ehdottomasti saada muuta apua kuin laitos joka ei tosiaan ole muuta kuin kuria kuria kuria.
Siellä se elämä palaa raiteille! Viimeisetkin itsetunnot karisee pois kun et mitään osaa.
Koska päättäjät herää mitä tässä maassa tapahtuu.
Erilaisille nuorille erilaisia laitoksia. Jos sijoituksen syynä on esimerkiksi, että vanhemmat ryyppäävät tai kuolevat, laitoksen pitää tietysti olla kodinomainen, ryhmäkoti.
Mutta jos lapsi sijoitetaan hänen omien rikollisten tekojensa tai päihteidenkäytön vuoksi, pitäisi olla tiukka kuri eikä mitään paapomista. Ensimmäinen viikko vietettäisiin eristyksessä talon haalariin pukeutuneena, ja siitä sitten hyvin vähitellen saisi lisää oikeuksia sen mukaan, miten käyttäytyy.
Nythän nuoria ei saa kuriin ollenkaan, kun eholle päätyy ehkä vuosia jatkuneen perseilyn jälkeen eikä sielläkään saa kunnolla rajoittaa mussukan oikeuksia.
Itse olin lastenkodissa lapsena reilun vuoden, ennen kuin sijoitettiin takaisin kotiin. Minulla ei tosin ollut psyykkisiä ongelmia enkä ollut mikään häirikkö, vaan 80-luvulla vietiin sinne jos vanhemmilla oli liian paha alkoholiongelma. Paikka oli hyvä ja turvallinen, ei siellä tietysti mitään halittu, mutta oli päiväjärjestys- ja rytmi, puhtaat vaatteet, ruoka sekä retkiä. Säännöt olivat selvät, mutta ei se mikään kurileiri todellakaan ollut. Kaupungin paikka keskisuuressa kaupungissa siis.
Että on niitä muunkinlaisia kokemuksia, vieläpä yli 30 vuoden takaa. Harmi kun kotona se dokaaminen lukuisista lupauksista huolimatta jatkui, mutta se on toinen tarina se.