Mitkä kaksi täysin eri asiaa sinulla menee sekaisin?
Kommentit (1904)
Pori ja Porvoo, joudun aina ponnistelemaan, että muistan missä Pori sijaitsee. Luonnollisesti päässäni siis ajattelen, että sekä Pori ja Porvoo on "sama asia". Ja yleisesti olen todella hyvä maantiedossa :D
Dosentti ja desantti. Ikävä kyllä olen yliopiston tiedotuksessa töissä:D
Opin väli-ilmansuunnat yli 50-vuotiaana. Nelikymppisenä tajusin, että Jeesus ei syntynytkään 24.12. vaan vasta seuraavana päivänä. Sillä ei ole niin väliä, kun en ole uskovainen. Mutta on joskus nolottanut.
En tiedä hypätäänkö mäkihypyssä korkeutta vai pituutta? En tosin katso urheilua.
Minulla on kaksi poikaa ja onnistun aina sotkemaan heidän nimensä. Tosin välillä lapsetkin sanoo minua isäksi ja isäänsä äidiksi, että taitaa olla suvussa...
Pitseriassa menee sekaisin pepperoni (se makkara) ja pepperoni joka onkin jonkun sortin chili. En ikinä tiedä kumpaa on listalla.
J ja l. Ei sanassa itsessään kirjoittaessa tai sanoessa, mutta pitää vähän liian kauan aikaa miettiä, että kummasta puhutaan, jos ovat yksinään.
Juhis Korhonen ja lörpsähtänyt keski-käisen lihaa syövän valkoisen heteromiehen mikropenis.
Joissakin, erityisesti englanninkielisissä tai englannista johdetuissa sanoissa konsonantit keskellä vaihtavat paikkaa.
Indrustial / industrial
Bangladesh / Bangdalesh
Condolisation / Consolidation
Oppoturnist / Opportunist
Usein olen lukenut ja sanonut nämä sanat jopa vuosia väärin, ja yhtäkkiä tajunnut virheeni.
Gin ja tonic. Ne menee tänäänkin sekaisin ainakin vielä pariin kertaan.
Ruotsin ja englannin kieli, kun mietin mitä joku sana englanniksi, tulee usein ruotsiksi mieleen...ja luin ppitkän englannin.
Marsu ja hamsteri.