Kissa sängyn alla
Naapuriystäväni jätti minulle kissan hoitoon viikoksi äkillisten pakollisten menojen takia. Kissa tuntee minut ja kotini mutta on ollut ensimmäisen päivän sängyn alla. Yritän hoitaa sitä hyvin ja leikkiä mutta kissa on surkea. Mitä teen
Kommentit (9)
Annat sen olla siellä ja tottua uuteen asuntoon pari päivää.
Älä häiritse sitä vaan anna sen totutella rauhassa.
Anna sille tilaa ja aikaa. Laita ruoka- ja vesikuppi siihen sängyn lähelle, ettei piilottelun takia ainakaan syömättä jätä. Hiekkalaatikko kanssa samaan huoneeseen (ei ruokakuppien viereen, ethän itsekään söisi vessankäryssä). Kyllä se sieltä esiin tulee ja jos ei, niin ei se rikki mene vaikka kyyhöttäisi sängyn alla koko viikon. Katsot vaan että mirri syö ja juo, niin ei muuten mitään hätää. Kissa on kuitenkin sen verran utelias otus, että kyllä se siellä todennäköisesti jossain vaiheessa kyllästyy kököttämään ja tulee pois.
Elelet vaan ihan normaalisti, mutta rauhallisesti. Imuroida ehtii myöhemminkin.
Laita nyt ainakin vesikuppi kissalle siihen sängyn viereen. Myös ruokaa voit laittaa samalla. Juttele kisukalle rauhallisesti, vaikka siinä sängyllä istuen. Kun tulee esiin, anna rauhassa katsella ja haistella asuntoasi. Huomaa tulllensa tuttuun paikkaan. Kissat yleensä viettää ensi hetket tai montakin tuntia justiinkin sängyn alla. Älä yritä heti silittämään tms, juttele ystävällisellä äänellä ja kehu kisua. Kyllä hää sieltä aamulla viimeistään kömpii esiin ja kaikki hyvin. Muista sitä vettä ja ruokaa sängyn viereen. Mukavia hoitohetkiä kisun kanssa.
Ihanat, ystävälliset kissaihmiset <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille teille!
- ei ap
Joko kisu tuli esiin? Tuuletusikkuna raolleen, äänet ja hajut houkuttelee pienpedon luolastaan.
Ole itse mahdollisimman paikallasi ja hiljaa.
Tarkista, että käy pissillä, kissa saa stressistä helposti virtsatietulehduksen (idiopaattinen kystiitti).
Kissalle olisi aina parempi olla kotona, ja hoitaja tulisi kissan kotiin vaikka vaan muutamiksi tunneiksi tai mieluiten tietenkin pidemmäksi aikaa. Sen pitäisi aina olla ensimmäinen vaihtoehto. Kissa ei ole koira.
Oispa munkin sängyn alla kissa