Kokemuksia tiibetinterrieristä?

Mukava rotu, meillä oli aikoinaan. Turkki vaatii huoltoa. Meillä oli aina trimmattuina kun eivät olleet näyttelykoiria.

Maailman kinkkisin rotu, ainakin näin 9 viikkoisena. Ollut minulla vajaat 2 viikkoa, ja vaatteet ja kädet on revitty rikki. Ei tottele, kusee ja paskoo pitkin mihin sattuu, ei suostu yhteen paikkaan. Ahdistaa herätä ensimmäisenä kun tietää, että huusholli on paskassa ja kusessa. Vien ulos, eikä sekään kelpaa, vaan sisälle asiat. Bordercollieta on ikävä, aivan vastakohta. Tiesi yhden paikan mihin asiat tehdään eikä ikinä purrut tai repinyt vaatteita. Halvattu, opetan sen kaulapannasta kuivamuonaan. Eikö ne olisi kuulunut jo kennelille. Viikon vielä katson. Jos tapoja ei opi, palaa takaisin. T.Veriset kädet

Vierailija kirjoitti:

Maailman kinkkisin rotu, ainakin näin 9 viikkoisena. Ollut minulla vajaat 2 viikkoa, ja vaatteet ja kädet on revitty rikki. Ei tottele, kusee ja paskoo pitkin mihin sattuu, ei suostu yhteen paikkaan. Ahdistaa herätä ensimmäisenä kun tietää, että huusholli on paskassa ja kusessa. Vien ulos, eikä sekään kelpaa, vaan sisälle asiat. Bordercollieta on ikävä, aivan vastakohta. Tiesi yhden paikan mihin asiat tehdään eikä ikinä purrut tai repinyt vaatteita. Halvattu, opetan sen kaulapannasta kuivamuonaan. Eikö ne olisi kuulunut jo kennelille. Viikon vielä katson. Jos tapoja ei opi, palaa takaisin. T.Veriset kädet

Et kai tosissasi oleta että 9vko vanha pentu osaa tehdä tarpeensa juuri tiettyyn paikkaan ja muistaa mennä sinne ennen kuin vahinko käy. Herää myös kysymys että onko koiralla kipuja jos on noin agressiivinen ja onko sillä tarpeeksi tekemistä. Vaatteiden repiminenkin selittyy ihan sillä että koiran kuuluu käyttää hampaita vaikkei se vaate olekkaan toivottu kohde.

Vierailija kirjoitti:

Maailman kinkkisin rotu, ainakin näin 9 viikkoisena. Ollut minulla vajaat 2 viikkoa, ja vaatteet ja kädet on revitty rikki. Ei tottele, kusee ja paskoo pitkin mihin sattuu, ei suostu yhteen paikkaan. Ahdistaa herätä ensimmäisenä kun tietää, että huusholli on paskassa ja kusessa. Vien ulos, eikä sekään kelpaa, vaan sisälle asiat. Bordercollieta on ikävä, aivan vastakohta. Tiesi yhden paikan mihin asiat tehdään eikä ikinä purrut tai repinyt vaatteita. Halvattu, opetan sen kaulapannasta kuivamuonaan. Eikö ne olisi kuulunut jo kennelille. Viikon vielä katson. Jos tapoja ei opi, palaa takaisin. T.Veriset kädet

Se, että koira puree, on normaalia. Se loppuu ajan kanssa, kun toimit oikein.

Älä jätä vaatteita tai muita tavaroita koiran ulottuville. Jos kyse on päällä olevista vaatteista, pidä nyt vain sellaisia, joiden rikki meneminen ei haittaa.

On ihan normaalia, että koira kusee ja paskoo mihin sattuu. Ei sen kuulukaan oppia paskomaan sisälle yhteen paikkaan, vaan ulos. On ihan normaalia, ettei koira ole sisäsiisti. Meidän ensimmäinen koira oli sisäsiisti vasta puolen vuoden iässä.

Osta koira/lapsiportteja (esim. Ikeasta) ja rajaa niillä sellainen tila, jonka ulkopuolelle koira ei pääse, kun sinä olet poissa kotoa tai nukut. Jos sinun tarvitsee rajata tilaa huoneen sisällä, osta kompostielementtejä tai muuta vastaavia juttuja, joiden avulla saat tehtyä seiniä huoneeseen.

Ei 9 viikon ikäinen koira normaalisti osaakaan mitään. Mutta sinun pitäisi koiran ottaneena osata. Jos et kykene siihen, on varmasti parempi, että vietkin koiran takaisin, mutta muista, että se vika ei ole koirassa, vaan sinussa.

Meillä oli vuosia sitten. Hauska koira oli. Tosin turkki oli työläs, kun kierrettiin näyttelyitä.

Meidän uros oli älykäs yksilö. Oppi vaikka mitä, tosin miellyttämishalua ei juurikaan ollut, joten motivointi oli työlästä. Totteli, jos huvitti. Tai jos oli riittävän maukas makupala tiedossa. Kuivattu maksa oli paras. Lelujen perässä ei ikinä juoksennellut.

Kisattiin agilityssä kolmosluokassa, ja osasi toko-juttujakin.

En enää ottaisi tibbeä. Toinen rotu on osoittautunut sopivammaksi.

Entä tirolilainen muikkukoira?

Ei 9 viikkoa vanha pentu vielä mitään osaakaan, kauheata lukea tuon yhden sepustusta.  Oliko se aiempi koira hänellä pennusta asti, vai miten hänellä voi olla noin älytön käsitys koiranpennun kyvyistä ja osaamisista.

Meillä on kaikki koirat (7 kpl) oppineet sisäsiisteiksi vasta n. puolen vuoden iässä, joiltakin meni kauemminkin.  Mutta kun sitten sen asian sisäistävät, niin äärettömän harvoin on tullut vahinkoja.  

Meillä oli yksi tiibetinterrieri.  Se oli poikakoira ja oikein mukava.  Leikkisä ja hauska.  Ei lähtenyt pihastakaan minnekään, istui rappusilla katsellen tiellä kulkevia ihmisiä.

Vihaisuutta siinä ei ollut tipan tippaa.  Oli kärsivällinen, kun turkkia hoidettiin.

Siinä nimittäin on sen rodun ainoa huono puoli.  Turkki vaatii hoitoa.  Koska koiramme ei ollut näyttelykoira, leikkasimme sen turkin määrävälein aivan lyhyeksi.  Niitä takkujen määriä ei olisi muuten saatu hallintaan, tai sitten olisi pitänyt koiraa käyttää jossain trimmaajalla koko ajan.  Harjasimme ja kampasimme, harjasimme ja kampasimme, tuntui että ikuisuuksiin asti, ja aina oli varsinkin "kainaloissa" paksut takkupallot, turkki oli niin takkuuntuvaa.  Harmi, koska koira oli muuten niin kiva ja helppo. 

Vanhemmiten siitä tuli hieman ahmatti.  13-vuotiaana se piti lopettaa, koska sille tuli joku maksasairaus.   Yritettiin ensin hoitaa sitä ruokavaliolla ja lääkitykselläkin, mutta sille alkoi tulla kohtauksia ja ileisesti kipujakin.  Lääkäri suositteli nukuttamista.  

Sen vielä muistan, että sehän ei ole oikeasti terrieri, vaan paimenkoira ja se oli mahdottoman hyvä liikkumaan metsissä ja yleensä maastossa.  Sen takajalkojen rakenne onkin sellainen, että se juoksee nopeasti ja sulavasti epätasaisessakin maastossa ja ainakin sukulaisten lehmiä se tuntui mielellään paimentavan, kun nämä olivat laitumella.  Lehmät ei tosin sen paimentelemisista paljoa piitanneet.  

Sellaista koirarotua ei olekaan, missä pennut ei pieninä purisi.  Ja niitten hampaat on kuin pieniä neuloja.  Ne puree ja kalvaa kaikkea, koska hampaat on vaihtumassa ja ikeniä kutittaa, ihan niin kuin ihmisvauvoillakin.  Koiranpennut puree ihmisen käsiäkin, kun niitä ottaa syliinsä ja hoitelee.  Se on ihan normaalia.  Jossain vaiheessa se loppuu.  Omistajan on vain kärsittävä, ei auta mikään.  Ja on annettava pennulle purtavaa, leluja ja nahkaluita sen sellaisia.  Meillä on koirat pureskelleet seinälistoja, kenkiä, tuolien ja pöytien jalkoja, mattoja, yksi sohva on tuhottu jne.  Koiraperheessä on osattava olla suurpiirteinen eikä kalliita tavaroita ja huonekaluja kannata ostaa ennen kuin pentu on päässyt puremisvimmastaan.  Tai sitten on pidettävä se pentu jossain omassa tilassaan.  Se tosin kaipaa koko ajan ihmisen huomiota ja seuraa, kun se on laumaeläin.

Tämä siis tuolle, jolla on ollut koiranpentu vajaat kaksi viikkoa ja on kyllästynyt sen puremiseen.  Heh, et tainnut tietää mitä on tulossa.  Sitä paitsi olet ottanut koiranpennun hoteisiisi liian nuorena, alin luovutusikä on 8 viikkoa.   Sitä ei olisi saanut vielä viikkoon vierottaa emostaan, eläinten pennuilla yhdellä viikollakin on merkitystä.

Tibbeni on 2-vuotias tollo. Haukkuu, puree, uhittelee ja irvistelee minulle. Turkki oli pakko trimmata lyhyeksi ja on nyt oikeastaan velmumman näköinen. Oli pakko, koska joka-aamuisesta tunnin kampaamisesta ei tykännyt kumpikaan. Oppia se ei halua. Joka lenkillä edelleen; paikka, viereen. Ihan sama antaako namin vai huutaako naama punaisena. Kohta 2 vuotta olen yrittänyt opettaa, ei opi....Pelkää rekkoja ja kaikkea muutakin, mistä lähtee kova ääni. Veto lähtee päälle eikä siinä auta mikään kuin veto takaisin. Poika ei peloissaan edes näe namia.

Olen aiemmin omistanut 2 koiraa ja kyllä tämä on oikea emätyhmä. Milloin se oppii? Vien iltapisulle niin ei se muuta kuin seisoo ja tollottaa eteensä. Lopulta käskiessäni kiukkuisella äänellä pissii. Viime keväänä yritin myydä koiraani, mutta jostakin syystä eräs myyntifirma ei huolinut sitä myytäväksi vaikka kaikki paperit olivat/on kunnossa. Olin siitä lopulta tyytyväinen, poikani oli tarkoitus jäädä minulle.

Kun fysiikkani alkoi reistailla, aloin laskea, 1+1...Tiibetinterrierin omistajalla täytyy olla silmät takanakin ja erittäin paljon pitkämielisyyttä.

Nyt ollaan taas siinä pisteessä, että en kertakaikkiaan jaksa; kulumia särkee ja aina väsyttää.

Haluaisin pitää poikani mutta se on ihan liikaa minussa kiinni, seuraa joka paikkaan, ei hetkenkään rauhaa. Muita taloudessamme ei ole.

Mitä tässä pitäisi tehdä? Olisi mukava ylpeänä kävellä koira nätisti vierellä...

Mikä koirassani tai minussa tai meissä molemmissa on vikana?

Kyllä tibbe oli mahtava koira, sen uskollisuus ja temperamentti oli vailla vertaa. Se halas aina kun tuli päivän askareista kotiin. Vielä vuosienkin päästä sen muistaa hauskana koirana. Turkki tosin oli kova töinen. Ottaisin tiibetinterrierin vieläkin. On just harkinnassa.