Miksi aamut on niin vaikeita?
Minkä takia aamut on aina niin vaikeita? Ensinnäkään en meinaa päästä sängystä ylös. Sitten herättyäni ottaa päähän ihan joka ikinen asia. Vaatteet tuntuu kamalilta päällä ja ottaa hermoon pienetkin asiat. Alkaa ärsyttää ja tympäistä ihan kaikki ja alan tihrustaa itkua jostain tyhmästä syystä.
Olen viime yönä nukkunut 8 tuntia (heräsin kyllä monta kertaa yöllä) ja silti istun täällä silmät ristissä. Tekee mieli painua takaisin peiton alle.
Miten aamuista voi saada siedettäviä?
Kommentit (11)
Kuulostaa ahdistukselta. Tuo nousemisen vaikeus on taas masennusoire. Vaatteiden inhoaminen liittyy ahdistukseen, joskus myös aistiyliherkkyyteen tai aspergeriin.
Unen saa kuntoon melatoniinilla, sitä saa myös ilman reseptiä. Jos sinulla on stressiä, koita hallita sitä. Lääkärissäkin saa käydä tai vaikka terapiassa.
Kuulostat samalta kuin minä joskus. Jos et ihan terapiaan mene niin huolehdi, että saat edes jonkun ihmisen kanssa käydä läpi asioita.
Olisi helpompi neuvoa jos tietäisin vähän ikähaarukkaasi.
Tsemppiä!
Olen 33 v. Tuntuu, etten vieläkään ole herännyt kunnolla. Ehkä tämä on jotain ahdistusta. Olen jo pidempään tuntenut oloni masentuneeksi ja ahdistuneeksi, mutta viime aikoina tämä on pahentunut. Nytkin on epämääräisen huono olo ja itkettää. On vaikea löytää mitään iloa mistään.
Kiitos tsemppaavasta viestistäsi. Ehkä pitäisi ensi viikolla soittaa lääkäriin. En jaksa enää tätä oloa
Ap.
En mä tiedä koska mulle ei tuota vaikeuksia nousta aamulla sängystä. Lienet masentunut tai jtn.
Auttaisiko, jos opettelisit menemään aikaisemmin nukkumaan?
Suosittelen kaikille masentuneille tutkitusti toimivaa ratkaisua eli liikuntaa. Yli 20 minuutin kävelylenkki piristää vointia.
No tuo jatkuva heräily yöllä kyllä vaikuttaa. On ihan eri asia nukkua hyvin 8 h kuin pätkissä. Herättääkö joku tietty asia?
Minulla on sama juttu, jos joudun heräämään ennen kymmentä niin kaikki on pirun hankalaa ja tyhmää ja typerää. Mutta se menee ohi kun saa itsensä kunnolla käyntiin ja pää selkenee. Ei minulla ainakaan ole mitään masennusta tai ahdistusta, olen vain illanvirkku ja tykkään valvoa myöhään.
Mä olen masentunut ja mulla samanlainen ongelma, herään kuuden aikoihin mutta vaatteet saan päälle vasta puolilta päivin.
Näitä uneen liittyviä asioita on tutkittu paljon ja todettu niissä olevan selviä eroja ihmisillä. Ei siis pitäisi olla yllätys kenellekään, että ihmiset ovat yksilöitä, mutta jostain syystä se kuitenkin tuntuu unohtuvan näissä keskusteluissa. Avauksen kirjoittajankin kohdalla asia saattaa hyvinkin liittyä omaan luonnolliseen vireystilaan vuorokauden aikana. Saattaa olla niin, että jos olisi mennyt nukkumaan vaikka neljä tuntia myöhemmin, niin ei olisi heräillyt yöllä ja olisi virkeä nukuttuaan kahdeksan tuntia. Jos on vireimmillään ilta-aikaan, niin silloin on syytä miettiä pystyykö järjestämään esimerkiksi työaikansa niin, että aloittaa myöhemmin ja energiaa on vielä työpäivän jälkeenkin. Kaikilla se sisäisen kellon säätäminen ei vain toimi ja kaikessa muussakin kannattaa kuunnella kehoaan ja mieltään eikä taistella vastaan. Silloin se oma rytmikin saattaa muuttua itsestään kirjoittajalle mieluisaan suuntaan esimerkiksi ikääntymisen vaikutuksesta.
Kiitos näistä vihjeistä ja kokemustenne jakamisesta. Ne kuulostavat tutulta.
Olen nyt lomalla ja rytmi on kääntynyt päälaelleen. Kai sekin voi vaikuttaa, jos nukkuu liian myöhään. Olen enemmän iltaihminen, mutta en tykkää nukkua liian myöhään.
Nyt alkaa pikku hiljaa tuntua, että elämä voittaa. Pakotin itseni käymään kaupoilla, mutta tuntui kuin olisin ollut sumuverhon takana.
Yöllä herään vessahätään pari kertaa. Herään myös herkästi ääniin. Tänään heräsin, koska kuului kuin joku olisi tömähtänyt ikkunaan. En vieläkään tiedä, oliko se ääni unta vai totta.
Ap.
Ottaako koodista vai ottaako koodia?
Ikävä kyllä kuulla. Onko pahakin tilanne?