Älkää tehkö lapsia 2 vuoden ikäerolla, tehkää kolmen!
Tuli mieleeni tuosta otsikosta jos lapset menee kolmoselle ja kutoselle. Meillä menee kolmoselle ja vitoselle. Olisi enemmän aikaa keskittyä kumpaankin lapseen, jos ikäero olisi hoikan isompi. Kaduttaa, etten tajunnut tätä silloin.
Kommentit (5)
Jokainen valitsee sen minimi-ikäeron omista lähtökohdistaan, maksimi-ikäeron määrää biologia. Jotkut ymmärtävät paremmin kuin toiset mikä omalle perheelle sopii. Ärsyttää jotenkin aina tällaiset ulostulot, joissa joku ei ole itse osannut valita omalle perheelleen sopivinta ratkaisua ja kuvittelee sen perusteella ettei kukaan muukaan osaisi. Meillä on alta kahden vuoden ikäero toiminut mainiosti eikä kaduta mikään.
Höpö höpö, 2 vuoden ikäero on ihan täydellinen! Lapsista oli hyvin seuraa (ja siten siis elämänlaatua) toisilleen, lapsilla on hyvin samanlaiset tarpeet, joten niihin pystyy hyvin vastaamaan samanaikaisesti siis esim. päivärytmi, ulkoilutarpeet, mielenkiinnonkohteet jne. Ihan täydellinen yhdistelmä!
Väärin, kyllä kaksi vuotta on täydellinen. Kolmen vuoden ikäero voi vanhemmille olla kevyempi, mutta kahden vuoden erolla sisaruksista tulee läheisempiä toisilleen. Onhan se sitäpaitsi hyvä olla isoveli tai -sisko ysiluokalla kun itse aloittaa seiskalla.
Meillä on ikäeroa 2,5 vuotta. Ihan täydellinen ikäero.😊
Se on lähinnä sun katumus!
Jokainen tekee tavallaan, älä sinä käy siellä kieltoja jakamaan.