Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin lähteä tuonne ulos, mutta en uakalla. Olen taas ollut koko päivän sisällä.
06.07.2018 |
Ahdistaa jumittaa kotona ja lomakin.
Mutta mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja nykyään pelkkä kaupungilla liikkuminen yksin ahdistaa :(.
Saatikka johonkin sisälle meno (muualle, kuin kotiin tai töihin) kaupassa käyn miehen kanssa.
Mulla ei ole liikkumisessa mitään jos joku mukana mutta yksinään ahdistun. Alan tarkkailla kävelyäni ja ilmeitäni ja kaikki menee ihan mönkään.
Pelkään ihmisten luulevan että olen jotenkin sekaisin..
Välillä katseitakin mutta en tiedä johtuvatko ne oikeasti mistään vai ovatko vain sattumaa.
Miten olen tässä tilanteessa :(.
Töihin meno ei jännittä sillä tuttu matka ja tutut kuviot.
Mutta nyt lomalla ollessa vieraantunut siitäkin :0.
Pystyn liikkumaan yksinään mutta se tuottaa ahdistusta
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäriin vaan, saat ahdistuneisuuteen lääkityksen.
En halua alkaa popsimaan mitään kemiallisia pillereitä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
En halua alkaa popsimaan mitään kemiallisia pillereitä.
T. Ap
Sitten tyydyt kohtaloosi ja kärsit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua alkaa popsimaan mitään kemiallisia pillereitä.
T. Ap
No sit ei auta muu kuin että otat itseäsi niskasta kiinni ja reipastut! Vai kannattaisko edes kokeilla lääkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useamman vuoden aikana en pystynyt muuhun kuin töihin ja ruokakauppaan, siellä piti käydä joka päivä, muuten ahdisti ihan liikaa. Sitten vaan alkoi ketuttamaan niin paljon, että olen sitten vaan pakottanut itseni ulos ovesta. Tänään viimeksi kävin kaupungilla. Lähteminen ei vieläkään ole ns normaalia, mutta kun vain teen sen päätöksen, onnistun kyllä.
Minua ahdistaa myös esimerkiksi yksin kaupassa käyminen, mutta kaverin kanssa ei ollenkaan. Ahdistaa tuntemattomien seurassa, mutta ei ystävien. Minulla auttaa liikunta tuohon, mutta koska olen laiska, niin käytän oikoreittiä eli kannabista. Helpottaako Ap sinulla liikunta ollenkaan tuohon sosiaaliseen ahdistukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko kavereiden kanssa olla enemmän, jos niiden kanssa ei ahdista.
Mikä siinä ahdistaa mitä vieraat ihmiset ajattelee? Minua ahdistaa lukeakin tuollaisesta omatekoisesta vankilasta. Sehän on elämässä parasta kun saa yksin lähteä minne huvittaa ja tehdä mitä haluaa. Eihän sillä ole minkäänlaista merkitystä mitä muut ajattelee. Suurin osa ei edes varmasti huomaa minua, ja jos huomaa, ne katsoo että siinä kävelee joku nainen. So what.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia voisi auttaa...altistusharjoitukset.
Itse taas kärsin keskivaikeasta paniikkihäiriöstä ja ymmärrän kyllä ap tuntemuksesi. Kannattaa ottaa tavoitteeksi että käy joka päivä pyörähtämässä edes pienellä kävelyllä jossain. Ei tarvitse mennä kauas kodista mutta niin että joka ikinen päivä tulee tehtyä joku pieni lenkki/pyrähdys jossain.
Mitä kauemmin olet vaan kotona niin sen vaikeammaksi se lähteminen muuttuu. Itselläni pahin paikka on isot marketit. Vihaan niitä. Mutta niissäkin tulee pakosti välillä käytyä. En suosittele välttämättä lääkkeitä. Ne turruttaa vaan eikä ratkaise itse ongelmaa.
Muista myös se että ketään ihmisiä ei kiinnosta miltä joku toinen näyttää. Useammat ihmiset vaikka nyt kaupassa olleessaan ovat omissa ajatuksissaan ja väsyneinä töistä joten jos joku katsoo Sinua niin ajattelee tod näk omia juttujaan silti. Rohkeasti ulos vaan ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni työttömyys on laukaissut saman ongelman. Kauhea ahdistus esim. kauppaan menemisestä. Olen jo erakoitunut pahasti. Tiedostan kyllä, että kukaan ei ole kiinnostunut keski-ikäisen eukon olemassaolosta, mutta minkäs teet päänsisäiselle tunteelle.
Vierailija kirjoitti:
En halua alkaa popsimaan mitään kemiallisia pillereitä.
T. Ap
Se on oikein! Nykyään kaikkeen pitäisi löytää pilleri joka vie kaiken pahan ja hankalan olon pois.
Se vaan, että lääke kyllä turruttaa mutta ahdistus ja sen syy jäävät. Joudut koko ajan olemaan pillerihumalassa jotta pystyt toimimaan. Ei kuulosta houkuttelevalta.
Ahdistus on normaali reaktio. Aivot reagoi vain ylikierroksilla, ja näkee vaaraa siellä missä sitä ei ole. Tulee pelko joka on signaali varoa.
Ahdistusta voi vähentää merkittävästi siedättämällä. Opettamalla aivonsa tajuamaan, että vaaraa ei näissä tilanteissa ole. Pitää altistaa itsensä pikkuhiljaa yhä enemmissä määrin tilanteisiin, ja opetella sietämään sen aiheuttama hankala olo.
Ahdistus on tunne. Se ei ole vaarallinen ja se ei tapa. Sitä voi harjoitella tuntemaan ja kun siihen tutustuu, sitä ei enää niin pelkääkään. Mutta, jos haluat mennä siitä missä aita on matalin eli alkaa napsia pillereitä, niitähän kyllä lääkäriltä saa. Toleranssi kasvaa ja tarvitset yhä suurempia määriä kunnes ko. lääke ei enää tehoakaan. Siirrytään vahvempiin jne. Ihmiset kulkee lääkehumalassa kuin zombit. Kamala ajatus.
Ja älkää tulko sanomaan etten tiedä! Itse tuon tien kulkeneena tiedän paljonkin. Oma ahdistukseni on enää muisto mielen pohjalla, joka silloin tällöin yrittää nostaa päätään. Olen oppinut tekniikan torjua se, enkä koskaan ole syönyt yhtäkään pilleriä.
Joskus tilanne voi olla niin paha, että lääkkeet ovat tarvittava ensiapu, että pääsee jaloilleen. Ei niitä ole tarkoitus syödä vuosikausia vaan sen verran, että pääsee pikku hiljaa takaisin normaaliin elämään. Hienoa, jos joku pärjää ilman, mutta muiden syyllistäminen on turhaa.
Tänään ylitin itseni :). Kävin heittämässä tunnin kävelylenkin yksin. Kylläkin metsässä pururadalla ja piipahdin myös matkan varrella olevaan puistoon.
Kuljin takaisin vielä tarkoituksella erään uuden asutusalueen läpi ja nyt olen taloyhtiömme kuntosalilla.
Nyt yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että olen taas päässyt mukaan tähän ihmiselämään :).
Käytiin vielä aamulla miehen kanssa ruuhkaisessa kaupassa.
Jotenkin kummasti tämä itsensä pakottaminen vain auttaa tähän.
Tiedän kyllä, että huomenna aamulla lähteminen taas jännittää mutta kai tätä vain pitää toistaa?
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tänään ylitin itseni :). Kävin heittämässä tunnin kävelylenkin yksin. Kylläkin metsässä pururadalla ja piipahdin myös matkan varrella olevaan puistoon.
Kuljin takaisin vielä tarkoituksella erään uuden asutusalueen läpi ja nyt olen taloyhtiömme kuntosalilla.
Nyt yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että olen taas päässyt mukaan tähän ihmiselämään :).
Käytiin vielä aamulla miehen kanssa ruuhkaisessa kaupassa.
Jotenkin kummasti tämä itsensä pakottaminen vain auttaa tähän.
Tiedän kyllä, että huomenna aamulla lähteminen taas jännittää mutta kai tätä vain pitää toistaa?T. Ap
👍♡
Tarvit hoitoa. Kunnon lääkitystä. Tuo kuulostaa jo niin vakavalta, että varmaan tuosta ominesi nouse ap!