Ohareita tekevä ystävä
Onko teillä muilla sellaisia ystäviä, jotka tekevät jatkuvasti ohareita ja antavat teidän odottaa itseään ja ilmoittavat aivan viime tipassa, etteivät tulekaan? Itse on valmistautunut esimerkiksi yhteiseen illanviettoon, ostanut tarjottavaa ja laittanut kaikki valmiiksi. Sitten tulee aika jolloin ystävän pitäisi saapua. Menee puoli tuntia ja toinen. Kun yrität soittaa ei vastaa puhelimeen. Lähetät viestin, että tuletko. Siihen sitten vastataan useamman tunnin päästä "sori minä nukahdin/piti käydä suihkussa enkä sitten jaksanutkaan lähteä tms. Tai kun pyytää kahvilaan ja sovitte hänen tulevan noutamaan tunnin kuluttua, niin kymmenen minuuttia ennen tai jopa noutoajan jälkeen tulee viesti, että sori en jaksakaan tänään, otetaan joku toinen päivä. Kuitenkin kun itse sanoo sitten joskus ettei ehdi tapaamaan kun on muuta tekemistä niin tuo ystävä sanoo etten ikinä ehdi olemaan hänen kanssaan. Kyseessä sitten 50- vuotias nainen eli ei ole edes mistään teini-iän jutuista kiinni. Minua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään tämä tilanne, kun on jo jatkunut kohta vuoden. Tuntuu jotenkin siltä, että minun pitää olla hänen käytettävissään silloin kun hän haluaa, mutta hänellä pitää olla vapaus muuttaa mieltään koska tahansa ilmoittamatta siitä hyvissä ajoin, että itse voisin vielä järjestää jotain muuta. Tuntuu että usein joudun ikäänkuin päivystämään että jos hän nyt vaikka tällä kerralla ihan oikeasti tulisi. Mitä minun pitäisi tehdä asialle? Olen kyllä koettanut puhua.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Älä kutsu enää. Jotkut ihmiset ei vaan pysty pitämään mistään kiinni. Ei sunkaan aina tarvitse olla heti valmis käyttöön.
No tänään hän oli vielä se joka kysyi että voiko tulla viettämään iltaa ja yöpymään luonani. Eipä näy eikä kuulu.. Ei vastaa soittoon eikä viesteihin.
Älä kutsu enää. Jotkut ihmiset ei vaan pysty pitämään mistään kiinni. Ei sunkaan aina tarvitse olla heti valmis käyttöön.