Kysymys teille, jotka olette pitkään asuneet yksin, ja löysitte kumppanin

nosto

Miksi luopuisit siitä luksuksesta mikä sinulla nyt on? Omat asunnot on paras ratkaisu sinun (ja minun) kaltaisille. Älä muuta tilannettasi huonompaan suuntaan. Olen seurustellut nyt 8 vuotta eikä minulla ole mitään aikomusta luopua omasta asunnosta. On oikeasti aika  väsyttävää katsella samaa naamaa ja sietää samoja oikkuja joka hemmetin hetki. Siksihän erojakin tulee, kun ei ole tilaa hengittää. 

Ensimmäisessä seurustelusuhteessani asuin poikaystävän kanssa yhdessä kolmisen vuotta. Tuolloin olin parikymppinen. Myöhemmin en ole halunnut muuttaa kumppaneideni kanssa yhteen, vaikka suhteet ovat olleet pidempiäkin. Nuorempana ajattelin, että yhteisasuminen sujui hyvin ja minut on tarkoitettu yhteisasujaksi, mutta näin jälkikäteen miettien kyllä muistan olleeni todella ahdistunut suuren osan aikaa. Elämä oli yhtä riitelyä. Vaikka yhdessä asumisessa oli hyvätkin puolensa, niin varmasti yksinäisen ajan puute teki hallaa mielenterveydelleni. Silti uskon, että kun sopiva kumppani osuu kohdalle ja asunnossa on sopivasti rauhallista tilaa molemmille, yhteisasuminen voi toimia.

Miksi pitäisi muuttaa yhteen, jos siltä ei tunnu? Omasta avioerostani on yli 20 vuotta enkä sen jälkeen ole asunut kenenkään kanssa. Nykyinen parisuhde on ensimmäinen, jossa asiaa olen edes alkanut harkita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi luopuisit siitä luksuksesta mikä sinulla nyt on? Omat asunnot on paras ratkaisu sinun (ja minun) kaltaisille. Älä muuta tilannettasi huonompaan suuntaan. Olen seurustellut nyt 8 vuotta eikä minulla ole mitään aikomusta luopua omasta asunnosta. On oikeasti aika  väsyttävää katsella samaa naamaa ja sietää samoja oikkuja joka hemmetin hetki. Siksihän erojakin tulee, kun ei ole tilaa hengittää. 

Niin... jollain tavalla kaipaan sitä, että pystyisin asumaan jonkun kanssa yhdessä. Tässä onkin jatkuva ristiriita itselläni. Koen, että olen parisuhdeihminen ja EHKÄ se yksi lapsikin voisi tulla kyseeseen. Mutta tuo yhdessäasuminen on ollut kummallakin kertaa aika perseestä. Ehkä olen itse vain niin vaikea, etten voi asua kenenkään kanssa. Jostain syystä aina tuntunut siltä että kumppani on tukahdattanut minut, mutta syy on varmaan ihan itsessäni, ehkä haluan vain viettää enemmän aikaa omissa jutuissani kuin olla koko ajan viettämässä "laatuaikaa". 

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisessä seurustelusuhteessani asuin poikaystävän kanssa yhdessä kolmisen vuotta. Tuolloin olin parikymppinen. Myöhemmin en ole halunnut muuttaa kumppaneideni kanssa yhteen, vaikka suhteet ovat olleet pidempiäkin. Nuorempana ajattelin, että yhteisasuminen sujui hyvin ja minut on tarkoitettu yhteisasujaksi, mutta näin jälkikäteen miettien kyllä muistan olleeni todella ahdistunut suuren osan aikaa. Elämä oli yhtä riitelyä. Vaikka yhdessä asumisessa oli hyvätkin puolensa, niin varmasti yksinäisen ajan puute teki hallaa mielenterveydelleni. Silti uskon, että kun sopiva kumppani osuu kohdalle ja asunnossa on sopivasti rauhallista tilaa molemmille, yhteisasuminen voi toimia.

Jotenkin helpottavaa kuulla ,etten ole ainoa jota tällainen yhdessäasuminen ahdistaa. Ja samoin kuitenkin uskon, että sopivan kumppanin kanssa se yhteisasuminen voi toimia. Tiedä sitten, tuleeko sellaista sopivaa hetkeä itselleni koskaan.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi muuttaa yhteen, jos siltä ei tunnu? Omasta avioerostani on yli 20 vuotta enkä sen jälkeen ole asunut kenenkään kanssa. Nykyinen parisuhde on ensimmäinen, jossa asiaa olen edes alkanut harkita.

Niin.. tätä olen toki miettinyt. Yhtä paljon olen tätä itsekin pohtinut, että haluanko osoittaa itselleni jotenkin että olen "normaali"...ja tämä ajatushan tarkoittaa sitä, että annan yhteiskunnan paineiden vaikuttaa itseeni, koska ajatus on se että jos joku on niin, muutetaan yhteen jne. Jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia asian suhteen. 

-ap

Omia tunteita ei voi muuttaa. Toisaalta, älä myöskään odota että toinen osapuoli elää haluamallasi tavalla lopun elämää.

Komsiikomsaa

Seurustele. Tee asioita joista tykkäät ja nauti. Älä ajattele liikaa eteenpäin ja siten stressaa. Sinä pidät omasta tilasta eikä kukaan sinua pakota siitä luopumaan.

Ei suhteissa ole pakko aina muuttaa saman katon alle. En tiedä osaisinko itsekään enään asua toisen aikuisen kanssa, vaikka lapsenikin on jo isoja ja yksi jo muuttanut kotoa pois.

Uskon, että jos on tarkoitettu, että muutan vielä jonkun kanssa yhteen niin ne asiat etenee sitten omalla painollaan ja tuntuvat hyvältä, joten en etukäteen moisia edes ajattele.

Joskus ajattelin mm. Sänkyä vaihtaessani pienempään tai muuttaessani pienempään asuntoon, että mitäs jos... Eli mitä tehdä jos, vaikka löydän hyvän suhteen ja sitten joutuu hankkimaan uuden sängyn tai asunnon tila ei riitä. Uskomattomista asioista sitä voikin ressata huonaamattaankin.

Tein itselleni hyvin selväksi, että minä elän omaa elämääni ja tässä hetkessä. Ei minun tarvitse tulevaisuuttakin ottaa kaikessa huomioon, etenkään sellaisen suhteen mitä ei ole vielä olemassa.

Toisekseen jos nyt löytyisi maailman ihanin ihminen suhteeseen kanssani niin mikäli sänky ei riitä tai tila ei riitä niin hankkikoon uudet. Minulla on tarjota kaikki muu valmiina, joten eiköhän tuollainen asia sitten hoidu siltä toiseltakin tai yhdessä. Eli en ressaa enään. :))

Onnea parisuhteesta ja älä meiti liikoja, ei ne ole yksin sun pakko ajatella koko tulevaa toisenkin puolesta. :)

Vierailija kirjoitti:

Omia tunteita ei voi muuttaa. Toisaalta, älä myöskään odota että toinen osapuoli elää haluamallasi tavalla lopun elämää.

Komsiikomsaa

En tietenkään odota. En voisi ikinä vaatia ketään elämään "minun tavallani". Uskon vahvasti siihen, että asiat eivät tapahdu pakottamalla - mihinkään suuntaan. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Seurustele. Tee asioita joista tykkäät ja nauti. Älä ajattele liikaa eteenpäin ja siten stressaa. Sinä pidät omasta tilasta eikä kukaan sinua pakota siitä luopumaan.

Ei suhteissa ole pakko aina muuttaa saman katon alle. En tiedä osaisinko itsekään enään asua toisen aikuisen kanssa, vaikka lapsenikin on jo isoja ja yksi jo muuttanut kotoa pois.

Uskon, että jos on tarkoitettu, että muutan vielä jonkun kanssa yhteen niin ne asiat etenee sitten omalla painollaan ja tuntuvat hyvältä, joten en etukäteen moisia edes ajattele.

Joskus ajattelin mm. Sänkyä vaihtaessani pienempään tai muuttaessani pienempään asuntoon, että mitäs jos... Eli mitä tehdä jos, vaikka löydän hyvän suhteen ja sitten joutuu hankkimaan uuden sängyn tai asunnon tila ei riitä. Uskomattomista asioista sitä voikin ressata huonaamattaankin.

Tein itselleni hyvin selväksi, että minä elän omaa elämääni ja tässä hetkessä. Ei minun tarvitse tulevaisuuttakin ottaa kaikessa huomioon, etenkään sellaisen suhteen mitä ei ole vielä olemassa.

Toisekseen jos nyt löytyisi maailman ihanin ihminen suhteeseen kanssani niin mikäli sänky ei riitä tai tila ei riitä niin hankkikoon uudet. Minulla on tarjota kaikki muu valmiina, joten eiköhän tuollainen asia sitten hoidu siltä toiseltakin tai yhdessä. Eli en ressaa enään. :))

Onnea parisuhteesta ja älä meiti liikoja, ei ne ole yksin sun pakko ajatella koko tulevaa toisenkin puolesta. :)

Kiitos vastauksesta. Jotenkin mahtava tapa sinulla ajatella asiat! On vaikea olla stressaamatta, kun toinen nostaa nuo asiat koko ajan esiin. Ollaan seurusteltu puoli vuotta. 

Jotkut meistä nyt haluavat asua yksin, meitä on joka lähtöön. Ei kannata ajatella että sinussa olisi jotain vikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut meistä nyt haluavat asua yksin, meitä on joka lähtöön. Ei kannata ajatella että sinussa olisi jotain vikaa. 

Se tunne tulee kyllä jostain syystä todella helposti :(

-ap

Ala seukkaa varatun miehen kanssa:)

Panokämppäkin löytyy heti:)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Vierailija kirjoitti:

Ala seukkaa varatun miehen kanssa:)

Panokämppäkin löytyy heti:)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Hyi. Evvk.

-Ap