Ylihuolehtivainen vanhempi voi jättää lapseen syvät jäljet

Näitä äitejä surffaa tälläkin palstalla. Ahdistutaan kasvioiden tekemisestä, suunnitellaan lasten koulut lukiota ja korkeakouluopintoja myöten jo alakouluikäiselle. Lapsiraukat, lapsena kärsivät äidistään, myöhemmin kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta.

Eipä ole täällä päin näkynyt tällaista ilmiötä. Ps. Pitääkö lapsilla olla kotiintuloaika vaikka on kesä???

Vanhempi joka ei huolehdi jättää varmasti syvemmät arvet. Ja näitähän riittää...

Esimerkkeinä: lapsilla hampaat reikiä täynnä ennen eskari-ikää, hauraat luut ja vakava alipaino, kun ei viitsitä huolehtia että olisi terveellistä ruokaa, pesemättömyydestä johtuvat iho-ongelmat joista ikuiset arvet ihossa jne jne...

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi joka ei huolehdi jättää varmasti syvemmät arvet. Ja näitähän riittää...

Esimerkkeinä: lapsilla hampaat reikiä täynnä ennen eskari-ikää, hauraat luut ja vakava alipaino, kun ei viitsitä huolehtia että olisi terveellistä ruokaa, pesemättömyydestä johtuvat iho-ongelmat joista ikuiset arvet ihossa jne jne...

Tuntuu, että tervejärkisyys vanhemmuudessa on katoamassa: on joko näitä  lapsensa oman onnensa nojaan jättäviä (jotka tilastojen mukaan pieni vähemmistö) tai sitten lapsiansa ylimanageroivat vanhemmat, jotka valitsevat lapsille harrastukset ja koulut, mielellään myös kaverit ja pohtivat jo vuosia eteenpäin kuinka lapsen elämän tulisi mennä. Ylihuolehtivien vanhempien lapsilla on varmasti paljon ongelmia tulevaisuudessa, heihin on panostettu niin paljon, että alitajuntaisesti vanhemmat odottavat saavansa panostuksensa "hyvinä tuloksina" takaisin. Mutta entä jos lapsen ja vanhemman käsitys hyvästä elämästä eroaa? Milloin lapsi oppii ajattelemaan omilla aivoillaan kun vanhemmattekevät päätökset ja tuovat sitä "omaa viisasta mielipidettä" joka paikkaan? Jos pienistä asioistakin ängstätään kotona mahdottomasti(tyyliin seiskaluokalla uskonnon numero on vain kasi, apua) millaisen stressin lapset vanhemmiltaan perivät? Sääliksi käy myös noita helikopterilapsia - ja tutkimuksen mukaan sellaista vanhemmuutta on Suomessa enemmän kuin USAssa, eli ongelma todellinen.

Ehkä se 70-luvun lapsuus oli onnellisempaa, juostiin ulkona suurissa laumoissa, vanhemmat kyselivät koulusta muutaman kerran vuodessa ja ne tulevaisuuden haaveet pohdittiin enemmän kavereiden kuin vanhempien kanssa. Kuitenkin tuossa ikäluokassa tehtiin huimia luokkanousuja, reippaasti keittäjien tytöt pyrkivät yliopistoihin opintolainalla lukemaan, opinnoista ja nuoren aikuisen elämästä selvittiin huomattavasti vähemmällä stressillä kuin nykyiset nuoret aikuiset.

Ylihuolehtivaisuudesta on selvä yhteys läheisriippuvuuteen. Olen tuollaisen curlaavan ylihuolehtijan tytär ja ainoa keino oli katkaista välit äitiin kokonaan. Se vanhemman rajattomuus on niin täydellistä ja alkoi heti alusta lastenlasten kanssa. Sekaannuttiin lasteni asioihin jatkuvasti, saatiin raivareita kouluvalinnasta, kytättiin ”ja tultiin kylään kun mentiin tästä ohi”, mihinkään ei olisi sannit matkustaa, lomalle tungettiin mukaan. Punnittiin lasta ja varattiin lääkäreitä jne.

Tiedän mistä äitini käytös johtuu (turvaton lapsuus), mutta kierre pitää panna poikki.

Vierailija kirjoitti:

Helikopteri­vanhemmuus tuottaa hermostuneisuutta, masennusta ja tyytymättömyyttä elämään aikuisena, Suomessa helikopterivanhemmat saattavat olla jopa intensiivisempiä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, sanovat tutkijat. Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/elama/art-2000005555351.html

18-35 -vuotiaista yliopisto-opiskelijoista kysymys:

Lähes kolmannes vastaajista kertoi äidin vaikuttavan edelleen myös siihen, kenen kanssa aikuinen lapsi viettää aikaansa. Lisäksi äidit vaikuttivat aikuisten lastensa ruokahuoltoon: vastaajista 15 prosenttia kertoi äidin vaikuttavan siihen, mitä lautaselta usein löytyy.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää minkä verran vanhemmat vaikuttavat näiden yliopisto-opiskekijoiden uraan ja työllistymiseen. Hankkivatko vanhemmat työpaikatkin lapsilleen.

Kiinassahan on ns tiikeriäitejä jotka kontrolloivat ja potkivat lapsiaan kohti "menestystä". Siksiköhän niin monet lähtevät ja jäävät länsimaihin, tulee etäisyyttä tarpeeksi kontrolloivaan äitiin?

Vuonna 2018 asia on silleen, että ylihuolehdit tai alihuolehdit tai vaan perushuolehdit, niin traumat lapselle on varmat ja syvät.

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 2018 asia on silleen, että ylihuolehdit tai alihuolehdit tai vaan perushuolehdit, niin traumat lapselle on varmat ja syvät.

No ei kai nyt sentään. MML joskus peräänkuulutti riittävän hyvää vanhemmuutta. Jospa tuohon pyrittäisiin, ei täydellisyyteen itsemme tai lasten suhteen, vaan inhimilliseen, rakkauteen perustuvaan vanhemmuuteen jossa hyväksytään lapset sellaisena kuin ovat ja tuetaan lempeästi. Annetaan kuitenkin lapsille tilaa kasvaa omiksi yksilöikseen, tehdä osittain myös ne omat virheet joista oppia. Kun ei me niille lapsille voida maailmaa luoda, ne luovat oman elämänsä ihan itse. Optimaalisten harrastusten ja millintarkasti räätälöityjen oppiainevalintojen sijaan hyvä, terve itsetunto ja sopiva rentous elämää kohtaan auttaa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Kiinassahan on ns tiikeriäitejä jotka kontrolloivat ja potkivat lapsiaan kohti "menestystä". Siksiköhän niin monet lähtevät ja jäävät länsimaihin, tulee etäisyyttä tarpeeksi kontrolloivaan äitiin?

Se on eri asia. Ylihuolehtivainen äiti kapaloi ja tukahduttaa. Lapsesta kasvaa masentunut j epävarma alisuoriutuja. Jota äitin sitten pitää ”auttaa”.

Mulla o just tommosta. Tosin mulla ei ollut helikopterivanhempia, mieluummin kyllä sellaiset vanhemmat kuin omani... no ok, äiti oli okei, mut isä se narsisti-psyko..

Jokaisen vanhemman pitää tajuta että hänen lapsensa on loppujen lopuksi hiihdettävä oma latunsa elämän umpihangessa. Vanhemman tulee välittää jälkeläisilleen elämänviisautta ja  opastaa ja varoittaa , mutta antaa lapsen tehdä päätöksiä. Iän myötä aina vaan isompia päätöksiä. Elämässä kuitenkin pätee lopulta ns. ajopuuteoria eli asiat vaan johtavat toisiin, ihan kaikkea ei voi valita ja suunnitella. Toki ei pidä suinpäin antaa lapsen käydä päin vahinkoa jos se on estettävissä.

Lapsilleni olen opettanut shakkipeliä. Kun he oppivat sen säännöt olen havainnollistanut että elämä on kuin shakkipeliä. On olemassa tilanteita joissa pitää puolustautua, joskus pitää hyökätä. Pitää ja voi miettiä asioita eteenpäin. Jonkin nappulan uhraaminen nyt voi tuntua järjettömältä, mutta muutaman kierroksen jälkeen syy selviää. Jokin uhraus nyt tuottaa paremman tuloksen tulevaisuudessa. Kaikkea ei saa heti