Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka huono sen parisuhteen pitää olla että ero kannattaa?
18.06.2018 |
Onko harmittanut jälkeenpäin se että lähdit? Kuinka paljon ahdistusta kannattaa kestää sillä hintaa että saa pidettyä perheen koossa. (Lapset)
Miehessä ei nyt mitään suurempia vikoja ole, mutta mun ylpeyttä riipii se että pystyy pokkana sanoa kuinka meidän suhde on ihan paska ja kuinka erilaisia ollaan. No joo, onhan se paska kun tässä jo 10.v toisia katseltu eikä kummallakaan enää ole pientäkään halua laittaa tikkua ristiin. Itseä kyllästyttää jo niin että olisin aika kypsä jo lähtemään.
Välillä sitä oikein tsemppaa mutta sitten huomaa jälleen kuinka miehellä ei ole pienintäkään halua järjestää yhteistä aikaa. Tässäkö pitäisi seuraavat 30.v tarpoa tällaisessa intohimottomassa ahdistuksessa?
Kommentit (13)
Kun itsestä tuntuu että voisihan se elämä olla myös mukavaa, pakkoko se on olla tällaista jatkuvaa ärsytystä.
Itseä harmittaa kyllä myös se kuin tänäpäivänä ihmiset eroaa niin helposti. Ei haluaisi heti heittää hanskoja tiskiin mutta kun tätä tilannetta jo jatkunut tässä vuosia eikä mikään muutu. Te jotka olette siellä aidan toisella puolen, onko se ruoho oikeasti vihreämpää?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kannattaisi esim. kokeilla asumuseroa tuossa tilanteessa? Sitten esim. puolen vuoden päästä arvioida tilanne vielä uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa tilanteessa ero kannattaa aina ja vaihtamalla paranee. Miten kuvittelet jäämällä tekeväsi palveluksen lapsillesi?
Tilastot! 60% eronneiden lapsista tarvitsee mielenterveys palveluita myöhemmin elämässä. Myös se malli, olisi hyvä antaa lapsille sellainen malli että perhe pysyy koossa aina, oli tilanne mikä oli. Eronneiden lapset myös eroavat itse herkemmin.
Toki, onko sekään loppupeleissä toivottavaa että se oma tytär tulevaisuudessa jurmuttaa samanlaisessa ahdistuksessa kun ei halua rikkoa perinteitä. Mistä näistä tietää.
Ap
Ihmisten kannattais erota useammin. Kannatan määräaikaista liittoa. Joka viides vuosi uusitaan jos molemmat haluavat.
Parisuhdeterapiaan tai -leirille - ainakin jos on lapsia...
Ylpeys on joskus pakko niellä ja yrittää itse ensin olla se hyvä kumppani, josko toinenkin sitten älyäisi yrittää - keksikää yhteistä kivaa tekemistä, etenkin jos on lapsia - esim. elokuvahetket, kaupunki- ja eväsretket, yhdessä liikkuminen yms.
- ja naisten kannattaa hiukan laittautua, flirtata ja katsoa mikä on reaktio, vaikka juhannuksen kunniaksi...
Yhteiskunta on ydinperheiden - joten eronneenakaan ei välttämättä ole mukavaa, eikä uutta hyvääkään kumppania löydä noin vain etenkään vanhemmissa ikäryhmissä, uusperheet ovat sitten usein todella ongelmallisia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö kannattaisi esim. kokeilla asumuseroa tuossa tilanteessa? Sitten esim. puolen vuoden päästä arvioida tilanne vielä uudelleen.
Miehelle tätä ehdotin mutta hälle olisi kuolemaksi se häpeä kun avioliitto kusee ja se tulee julki. Sellaisen nöyryytyksen jäljeen ei kuulemma ylpeys antaisi periksi palata enää yhteen.
Kun olisikin joku mökki tai kakkosasunto jonne sen voisi näppärästi laittaa piiloon.
Ap
"Ihmiset eroaa liian helposti. Hah! Kukaan ei tiedä mitä perheiden seinien sisällä on tapahtunut ja kauanko eroa on mietitty.
Onko se avioliitossa pysyminen jokin meriitti? Itse eronnut ja onnellisempi kuin koskaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette molemmat melko täysjärkisiä ihmisiä, niin ettehän te mitään häviä, jos menette pariterapiaan avaamaan vähän asioita ja selvittämään, mitä itse kunkin päässä liikkuu. Toki se voi mennä eron valmisteluksi se, mutta olisitte ainakin samalla kartalla siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapiaan tai -leirille - ainakin jos on lapsia...
Ylpeys on joskus pakko niellä ja yrittää itse ensin olla se hyvä kumppani, josko toinenkin sitten älyäisi yrittää - keksikää yhteistä kivaa tekemistä, etenkin jos on lapsia - esim. elokuvahetket, kaupunki- ja eväsretket, yhdessä liikkuminen yms.
- ja naisten kannattaa hiukan laittautua, flirtata ja katsoa mikä on reaktio, vaikka juhannuksen kunniaksi...
Yhteiskunta on ydinperheiden - joten eronneenakaan ei välttämättä ole mukavaa, eikä uutta hyvääkään kumppania löydä noin vain etenkään vanhemmissa ikäryhmissä, uusperheet ovat sitten usein todella ongelmallisia...
Tämäkin tympii kun oon ihan näpsäkän näköinen. Tykkään liikunnasta ja kroppa kunnossa ja kunto hyvä. Aloitin työt ja 2kk sitten ja olenkin nyt kotiäiti vuosien jälkeen alkanut laittautua päivittäin. Kaikki muut sen huomaa paitsi tämä toljake. Kävin tuossa yksi ilta yksin oluella, ja alkoi oikein harmittaa kun tajusin että kyllähän tuolla fiksua seuraa ja komeita miehiä olisi sellaisiakin jotka minut näkevät. Ei tämä mitään näe.
Toki, pitäisi sitä niellä ylpeys ja itse panostaa ensin pidemmän aikaa parisuhteeseen mutta kun ärsytys on jo niin suuri ettei tekisi itse mieli vastaan mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olette molemmat melko täysjärkisiä ihmisiä, niin ettehän te mitään häviä, jos menette pariterapiaan avaamaan vähän asioita ja selvittämään, mitä itse kunkin päässä liikkuu. Toki se voi mennä eron valmisteluksi se, mutta olisitte ainakin samalla kartalla siinäkin.
Mies kyllä tulisi, mutta itseä häiritsee valtavasti seikka että tarvittaisi ulkopuolinen ihminen keskustelemaan kun aikuiset ei osaa itse omia asioitaan selvittää. Mutta totta, ehkä tähän umpikujaan nyt jotain suuntaa tarvii. Oon vain jo niin kyllästynyt ettei kovin paljon oo panostaa kun usko mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapiaan tai -leirille - ainakin jos on lapsia...
Ylpeys on joskus pakko niellä ja yrittää itse ensin olla se hyvä kumppani, josko toinenkin sitten älyäisi yrittää - keksikää yhteistä kivaa tekemistä, etenkin jos on lapsia - esim. elokuvahetket, kaupunki- ja eväsretket, yhdessä liikkuminen yms.
- ja naisten kannattaa hiukan laittautua, flirtata ja katsoa mikä on reaktio, vaikka juhannuksen kunniaksi...
Yhteiskunta on ydinperheiden - joten eronneenakaan ei välttämättä ole mukavaa, eikä uutta hyvääkään kumppania löydä noin vain etenkään vanhemmissa ikäryhmissä, uusperheet ovat sitten usein todella ongelmallisia...
Tämäkin tympii kun oon ihan näpsäkän näköinen. Tykkään liikunnasta ja kroppa kunnossa ja kunto hyvä. Aloitin työt ja 2kk sitten ja olenkin nyt kotiäiti vuosien jälkeen alkanut laittautua päivittäin. Kaikki muut sen huomaa paitsi tämä toljake. Kävin tuossa yksi ilta yksin oluella, ja alkoi oikein harmittaa kun tajusin että kyllähän tuolla fiksua seuraa ja komeita miehiä olisi sellaisiakin jotka minut näkevät. Ei tämä mitään näe.
Toki, pitäisi sitä niellä ylpeys ja itse panostaa ensin pidemmän aikaa parisuhteeseen mutta kun ärsytys on jo niin suuri ettei tekisi itse mieli vastaan mennä.
Ai tämä tilanne? Joo, ei se oma mies välttämättä huomaa, vaikka olisit kuinka näpsäkän näköinen ja kuinka laittautunut. Ei välttämättä yhtään mitään tapahdu, vaikka alkaisit myös itse ensin huomioida, silitellä, järjestää yhteistä aikaa, vaikka nielisit kaiken ylpeytesi ja saavitolkulla p*skaa. Voit yrittää, mutta ala aika äkkiä yrittämään jotain muuta, jos ei toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olette molemmat melko täysjärkisiä ihmisiä, niin ettehän te mitään häviä, jos menette pariterapiaan avaamaan vähän asioita ja selvittämään, mitä itse kunkin päässä liikkuu. Toki se voi mennä eron valmisteluksi se, mutta olisitte ainakin samalla kartalla siinäkin.
Mies kyllä tulisi, mutta itseä häiritsee valtavasti seikka että tarvittaisi ulkopuolinen ihminen keskustelemaan kun aikuiset ei osaa itse omia asioitaan selvittää. Mutta totta, ehkä tähän umpikujaan nyt jotain suuntaa tarvii. Oon vain jo niin kyllästynyt ettei kovin paljon oo panostaa kun usko mennyt.
Nykyään on ihan normaalia hakea keskusteluapua. Menisit nyt edes viisastumaan, jos se mies kerran on suostuvainen.
Alue: Aihe vapaa
Tuollaisessa tilanteessa ero kannattaa aina ja vaihtamalla paranee. Miten kuvittelet jäämällä tekeväsi palveluksen lapsillesi?