Se tunne, kun puhe ei mene perille.
Viimeisen vuoden ajan olen kuunnellut jauhantaa tulevista 30 v. synttäreistäni. Kuinka sitten juhlitaan ja tulevat porukalla käymään. Kiva juttu muuten, mutta olen hyvin selkeästi kertonut, että takana on rankka vuosi, enkä aio järjestää tai muutenkaan juhlia synymäpäiviäni. Väittävät vastaan, varsinkin tätini ja nyt kun synttäreihin on reilu viikko, soittivat ja kertoivat tuovansa tarjoilut tulleessaan, ettei minun tarvitse nähdä vaivaa. Taas kerran ilmoitin, etten aio juhlia, enkä kutsua ketään. Kuuroja ovat tän asian suhteen. Tein sitten niin, että varasin äsken itselleni äkkilähdön Kreikkaan. Lähtö juhannusaaton jälkeisenä päivänä. Turhaan siis matkustavat reilut sata kilsaa, mutta omapa on ongelmansa. Olen kurkkuani myöten täynnä näitä väkisin kylään änkeäviä ja hyvää tarkoittavia sukulaisia.
Kommentit (7)
Onpas kurjia sukulaisia kun haluavat piristää sua rankan vuoden keskellä. Että kehtaavatkin vielä leipoa ja tuoda ruokaa ja juomaa mukanaan :(
Hyvä idea sulla kuitenkin. Voisitko jättää sukulaisillesi kuitenkin avaimen jonnekin, että pääsevät sisään juhlimaan? Eiköhän he siivoa jäljet, kun noin huomaavaisia ovat. He voi juhlia sua keskenään ja sinä itse nauttia Kreikasta.
Vierailija kirjoitti:

On se aika kurjaa, jos sanoo, ettei halua ketään kotiinsa. Ei se kakku siinä lämmitä, jos ihminen kaipaa rauhaa. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Onko itsemääräämisoikeus voimassa?
Tuntuu, että mun suvulle tää on vieras käsite. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onpas kurjia sukulaisia kun haluavat piristää sua rankan vuoden keskellä. Että kehtaavatkin vielä leipoa ja tuoda ruokaa ja juomaa mukanaan :(
Hyvä idea sulla kuitenkin. Voisitko jättää sukulaisillesi kuitenkin avaimen jonnekin, että pääsevät sisään juhlimaan? Eiköhän he siivoa jäljet, kun noin huomaavaisia ovat. He voi juhlia sua keskenään ja sinä itse nauttia Kreikasta.
Miksi avain pitäisi jättää? Ap on tehnyt selväksi, ettei halua juhlia syntymäpäiviään. Jos ihminen on niin hölmö, ettei kunnioita toisten toiveita, niin saa kyllä vapaasti seistä oven takana. Hölmön hommaa.. Ja tarjoilut, ehkä oo se pointti vaan se, ettei ap jaksa olla sosiaalinen. Ei halua nähdä ketään.
sukulaiset...