Miten saada olotila jossa voi olla oma itsensä

Joskus se vaatii ns. kohtalon kolhun. Sieltä kun nousee, on pölähtänyt olo, vähän unenomainen - mutta ei osaa, pysty eikä näe tarpeelliseksikaan yrittää olla mitään muuta kuin on. Täysin alastomana ja turhasta tyhjentyneenä.

Ajajtus karkasi, kun tuo alushousumies-mainos tuossa yllä pyörii..

Psyykkaamalla. Ihan sama mitä muut susta ajattelee, oikeasti. Klisee on fakta: kelpaat sellaisena kun olet!

En minäkään itseäni täydellisenä pidä, en tykkää seisoa alasti kokovartalopeilin edessä.  Vaikka joskus opettajamme sanoi, että se on tärkää, jos haluaa olla sinut itsensa kanssa.

Mielenkiintoinen kysymys... 😏 Ehkä jotain rentoutuskeinoja kokeilemalla? Mielen hallintaa ja stressin/jännityksen hallintaa? 😊

Ensinnäkin sellanen työ, jossa tarvitsee esittää mahdollisimman vähän roolia. Jos esittää 8h/päivässä itselleen sopimatonta vastuuroolia, rooli jää päälle ja ympärillesi kasvaa kuori.

Töistä saatkin sitten rahaa ja olet toivottavasti klo 16 jälkeen vielä suht oma itsesi. Sitten vaan itseään toteuttamaan!

Itsetunto on tietty kans olennainen. Aloin korvata ajatusta ”olen huono” sillä että ”olen ihan yhtä kehityskelpoinen kuin kuka tahansa”, lopulta ”olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa”.

Koska olen mieluiten tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuntuvat olevan rennosti ja teeskentelemättä oma itsensä - niin siinäpä syy yrittää itsekin olla juuri sellainen.

Vaatii harjoittelua ja aikaa, ja sitä että ei anna mahdollisten haasteiden lannistaa liikaa. Pitää olla armollinen itselleen, on meinaan sinällään luonnollista ja tarkoituksen mukaistakin, että ihmisellä on kuitenkin olemassa ns. ammatti-rooli työpaikalla, vanhemman rooli lastensa seurassa jne. Niitä kaikkia voi silti yhä käyttää hukkaamatta ja peittämättä sitä omaa varsinaista itseään.

Minulla auttoi vanheneminen.  63-vuotiaana ei liiemmin tarvitse pingottaa.

Ymmärtämällä, että kukaan ei ole täydellinen. Ketään ihmistä ei kannata palvoa.

Joskys joutuu olosuhteiden vuoksi ottamaan roolin.

Mikä estää sinua olemasta oma itsesi?

Työpaikalla pitää tietenkin olla työroolissa, mutta vapaa-aika on ihmisen omaa. En edes kykene kuvittelemaan, miksi silloin ei olisi aivan oma itsensä.

Täähän on ihan paras ketju pitkään aikaan. :) Hyviä kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua olemasta oma itsesi?

Työpaikalla pitää tietenkin olla työroolissa, mutta vapaa-aika on ihmisen omaa. En edes kykene kuvittelemaan, miksi silloin ei olisi aivan oma itsensä.

Ehkä et nimen omaan kykenekään kuvittelemaan? Entäs jos vasta luulet tuntevasi itsesi, ja luulet olevasi oma itsesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua olemasta oma itsesi?

Työpaikalla pitää tietenkin olla työroolissa, mutta vapaa-aika on ihmisen omaa. En edes kykene kuvittelemaan, miksi silloin ei olisi aivan oma itsensä.

Ehkä et nimen omaan kykenekään kuvittelemaan? Entäs jos vasta luulet tuntevasi itsesi, ja luulet olevasi oma itsesi?

Jos täytyymiettiä sitä onko oikeallalailla omaitsensä suorittaa aihetta ulkoapäin. Ihminen saa olla olematta omaitsensä ja vetää roolia.

Ihminenhän saa vetää ihan mitä roolia tahansa, sitä ei voi kukaan kieltää - mutta se ei yleensä kannata ajan oloon. Kyllä sen sitten tajuaa.

Miten saada olotila, jossa olla oma itsensä?

Kyse ei ole saamisesta, sillä olemme jo mitä olemme. Jos emme lepää omassa olotilassamme, se on silloin vain piilossa kaiken turhan takana. Jos haluamme tehdä asialle jotain, tällöin kyse on pikemminkin ylimääräisten asioiden havaitsemisesta ja niiden pois heittämisestä.

Usein kun olen onneton, huomaan että olen ollut aivan muualla kuin siellä missä kaikki tapahtuu, eli nykyhetkessä. Tämä johtaa aivan muuhun kuin omana itsenä olemiseen. Hengityksen tietoinen tarkkailu palauttaa mielen tehokkaasti nykyhetkeen ja jälleen väistämättä omaan olotilaan, jolloin huomaan että omaa oloani nykyhetken kautta tarkkaillessa, en yksinkertaisesti pysty olemaan onneton. Onnettomuus ja tuska vaatii aina ajatusten ja mielikuvien jatkumon, jota ei nykyhetkestä tarkasteltuna ole olemassa. Huomaan, että tuskalle ei edes tarvinnut tehdä mitään, mitään ylimääräistä ei tarvinnut heittää pois - nykyhetki teki pois heittämisen puolestani.

Olen huomannut että tämä yksinkertainen tekniikka toimii parhaiten kaikkien ylimääräisten asioiden poispyyhkijänä. Ilmaista, yksinkertaista ja heti saatavilla. Ja mitä enemmän tätä taitoa harjoittaa, sitä paremmin se sujuu.

Tutustu epikurealaisuuteen niin voit oppia miten tavoitella ataraksiaa.

https://www.adlibris.com/fi/haku?q=epicurus eti tosta joku tai useampi tai lähde kaivelemaan netin syöveriä kunnes löytyy lion of epicureus niminen kirja.

Minä en ainakaan aio enää kuunnella kenenkään selitystä siitä, millainen minun tulisi olla.

Jos olen sisältä agressiivinen, niin osoitan sen jos on tarve. agressiivisuus on voimavara. Toiset eivät hypi silmille.

Muuten hyppivät.

Ihminen hyppii silmille tasan tarkkaan niin kauan kun sillä on siihen mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen hyppii silmille tasan tarkkaan niin kauan kun sillä on siihen mahdollisuus.

Eihän hypi. Tuollaisilla ihmisillä on joku ongelma ja se ei ole minun vikani. Kun sen tajuaa, voi katsella tyynenä tuon kaltaista huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen hyppii silmille tasan tarkkaan niin kauan kun sillä on siihen mahdollisuus.

Eihän hypi. Tuollaisilla ihmisillä on joku ongelma ja se ei ole minun vikani. Kun sen tajuaa, voi katsella tyynenä tuon kaltaista huonoa käytöstä.

Se onni, mikä tulee omana itsenä olemisesta, taitaa olla hyvin erilainen onnen tunne, mitä moni ihminen on elämässään tavoitellut. Moni tavoittelee onnea, joka tulisi menestymisestä, aineellisesta kylläisyydestä/yltäkylläisyydestä, toisten ihailun kohteena olemisesta jne. Omana itsenä olemisen onni saattaa olla paremminkin sellainen rauhan, tasapainon, kokemus, kuin riehakas onnen huuma. Sinällään tuo rauhallinen mutta pysyvämpi onnentila on kantavampi, siinä ei ole samalla tavalla sitä nousuhumalaa ja krapulaa. Mitä tuumaatte?

Itse löysin tuon olotilan, kun oloni kävi niin vaikeaksi, että päästin irti kaikesta ympärilläni ja aloin olla yksin. Yksinäisyydessä mulle avautui ihan uusia asioita itsestäni ja elämästä. Löysin itsetuntoni ja omat rajani. Minulla oli vaikea lapsuus, jossa olin joutunut kasvattamaan lujat suojamekanismit ja n. 30 vuotiaana olin sitten niin ahdistunut, että oli tosi vaikeaa olla, tuntui, että olin kadottanut yhteyden omiin tunteisiini kokonaan, koska olin elänyt hyvin muita miellyttäen.