Lue keskustelun säännöt.
Miten opit sietämään työelämän päättymättömyyden tunnetta?
27.05.2018 |
Määräaikaisissa työsuhteissa sain yllättävän paljon voimaa työntekoon siitä, että tiesin ja pystyin ajattelemaan että "pian lähdenkin täältä pois". Paikoissa ei sinänsä ollut mitään vikaa että niistä olisi pitänyt päästä pois, mutta se ajatus toi vaan lisää energiaa. Ajatus siitä, että niissä olisi pitänyt olla koko työura, tuntui ahdistavalta. Kun aiemmin joka vuodelle on ollut vähän erilaiset raamit, esimerkiksi kun on kesällä käynyt ulkomailla kokemassa jotain uutta, se on monesti ollut lähtölaukaus jollekin uudelle, koska syksyllä on monesti alkanut uusi työsuhde. Nyt kutsuu kuitenkin vakituinen työelämä, joten miten totun siihen, että nyt on asetuttava aloilleen? Työpaikasta ja työyhteisöstä tulee väistämättä osa elämää. Ei se ole yhtään huono osa elämästä, mutta vieraalta tuntuu vain se loputtomuus. Voinhan toki etsiä uudenkin työuran ennen eläkeikää, jos siltä tuntuu, mutta nautin toisaalta vakituisen ja tutun paikan turvasta. Jotenkin en vain pääse eroon siitä äärettömyyden pelosta - siitä, että olen täällä vielä silloinkin kun en olekaan enää ihan niin nuorekas. Ja ne kesäseikkailut, niiden jälkeen palaakin aina samaan paikkaan, samoihin kaavoihin.
Kommentit (14)
Itse en sietänyt vakitöitä, joten lopetin itseni kiduttamisen niillä suosiolla ja siirryin määräaikaisiin ja projektitöihin ja uskon, että elämä kantaa. Kaikessa muussakin on viimeinen käyttöpäivä, joten työsopimuksissanikin se on oltava. Mikään ei ole niin kamalaa kuin kärvistellä vuositolkulla samassa vakiduunissa, suurin piirtein samat naamat vuodesta toiseen ja aina joka jumalan maanantaina sinne samaan paikkaan lusimaan...juu, ei kiitos enää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän osallistua vakityössäni kehittämisprojekteihin ja muuhun projektiluontoissiin ylimääräisiin tehtäviin jotta perustehtäviin tulee vaihtelua . Kieltämättä se ajatus että työelämää on edessä n. 20 v vielä ja tätä samaa puurtamista on edessä vielä _kauan_ tuntuu hurjalta mutta olen toisaalta myös turvallisuushakuinen ja kaksi lasta ja asuntolaina pitää huolen siitä ettei kokeilunhalua ole koska työpaikka on muuten hyvä ja joustava (ja mm. Yli puolet työajasta etänä ja ok palkka).
Yritän olla ajattelematta sitä että työelämässä täytyy olla putkeen +60v asti, muuten hajoaisi pää.
Ehkä pidän mielessäni toiveen siitä että löydän tulevaisuudessa rennomman työn jossa ei tarvitse käydä joka päivä 38h viikossa.
Mulla on kerran aikaisemmin ollut työ (tallentaja) jossa sain itse päättää täysin omat työaikani. Tuo oli kyllä loistavaa, joinakin päivinä menin myöhemmin ja lähdin aikaisemmin ihan sen mukaan oliko jotain muita menoja, kerrankin työ oli se joka jousti. Tuollainen lisää elämänlaatua suuresti, vaikka olikin täysin aivotonta monotonista pienipalkkaista työtä.
En ole edes miettinyt tuota asiaa. Minä mietin vain mihin sijoitan palkkarahani niin että ne tuottavat minulle parhaiten passiivista tuloa jotta voin lopettaa työnteon koska siksi minä töissä käyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aiemmin yliopistolla määräaikaisena, ja onneksi ei tarvinnut olla vastuullisena projektin rahoituksen haalimisessa. Uutta määräaikaista rahoitusta pitää hakea hyvissä ajoin ennen seuraavan loppumista ja se vie ison osan ajasta.
Nyt olen vakitöissä, ala on luonnostaa jossain määrin projektiluontoista, vaikka käytännössä samalle asiakkaalle samankaltaisia projekteja tehdäänkin. Pidän siitä, että saan keskittyä työntekoon, sitoutuminen ja itsensä kehittäminen on pitkäjänteisempää, kun ei koko ajan ole takaraivossa ajatus, että tämä päättyy ihan kohta. Voihan siitä vakipaikastakin lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämä ei ole loputon, vaan me olemme viimeinen sukupolvi, joka enää koskaan tekee töitä. Koneet läpäisevät Turingin testin arviolta jo 10 vuoden päästä (vuonna 2029) ja singulariteetti saavutetaan arviolta parinkymmenen vuoden päästä (2045). Silloin koneet tekevät jo vaativat asiantuntijatyöt samoin kuin koneiden suunnittelun ja huollon paremmin kuin yksikään ihminen voisi koskaan.
Vanhempi ikäluokka ei tietenkään tätä tule näkemään, mutta meidän nuorempien pitää vain sinnitellä tuonne asti.
En tiedä, auttaako tämä kaikilla, mutta itse viihdyn suunnattomasti työpaikoissa, jotka ei ole luonteeltaan niin vakavia. Esimerkiksi eräs kahvila oli ihanan eläväinen työpaikka. Joku julkiselta sektorilta, kuten aiemmin mainittu yliopisto, aiheuttaisi pientä "ahdistusta" (lainausmerkeissä) ja sellaista paineen tunnetta, joka seuraisi vapaa-ajallekin. Esimerkiksi jos olisi opettaja ja vapaa-aikana kävelisi kaupungilla, tuntisi koko ajan niskassa sen -"minä kasvatan tämän kaupungin lapset, minulla on tietty vastuu" ja ne kaupungin kadut näyttäytisivät aina siinä valossa. Rennossa ympäristössä ei ole niin väliä, millainen olen vapaa-aikana. Voi pyöriä niillä kaduilla vaikka kuperkeikkaa keskellä yötä, kunhan on vain työaikana töissä. "Ahdistus" on varmaan ihan turhaa ja tarpeetonta, mutta jostain se tunne vapaa-ajalle silti siirtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häh, joku puolustelee pätkätöitä? itse haluan ainakin yrittäjäksi ja sijoittelemaan kun pohjat on tienattu, vain täysi lammas ajattelee näin että on vain yksi polku jota kulkea!
Onhan se turvallista, mutta itse olen jo leipääntynyt. Toisaalta en tiedä mitä muutakaan tekisin ja pelottaa näin samaan paikkaan laitostuneena lähteä kokeilemaan kykyjään jossain muualla.