Mikael Junger vuoti salaiset Sote-luonnokset?
Mikael Junger (Twitter):
"Perustuslakivaliokunnan Sote-luonnosten vuotaja teki palveluksen demokratialle. Hatunnosto rohkeudesta. Suljettu käsittely on mennyttä mailmaa."
Mikael Junger (Twitter):
"Sote ensin ja korjaukset sen jälkeen on hyvä linjaus (sarkasmia). Siinä on yksi ongelma. Enemmistö puolueista vastustaa sekä maakuntahallintoa että valinnanvapautta. Niimpä maakuntahallintoa ja valinnanvapautta tullaan jatkossa korjaamaan supistuvaan suuntaan, vaikka toimivuus vaatisi muuta."
Kommentit (6)
Eihän Mikael Jungner edes ole kansanedustaja. Miten hän olisi voinut vuotaa?
Minkä takia soteasiat ovat alunperinkään salaisia?
Se siitä päätöksenteon läpinäkyvyydestä.
Jungner ei ole kansanedustaja. Hän ei päässyt edes kaupunginvaltuutetuksi viime vuoden vaaleissa. Hänen poliittinen uransa kaatuo kaiken Seiska-julkisuuden jälkeen.
Höh - Jungner ei kuulu mihinkään puolueeseen, ainoastaan Harkimon liikkeeseen, eikä ole Kansanedustajakaan. Harkimo on kansanedustaja, erosi kokoomuksesta, eikä kuulu Perustuslakivaliokuntaan.
Soininvaara kertoi myös, että salailu pitäisi lopettaa ja sanoi, että hän ei tekisi sote-loikkaa. Soininvaarakaan ei ole kansanedustaja.
Enemmistö puolueista vastustaa vain kokoomuksen markkinamallia. Esim. kepun ja demareiden sotemalleissa ei suurta eroa.
Jungner puhuu taas ihan mitä sattuu (kuten tavallista).
Miten hän ne olisi käsiinsä saanut? Jos sai niin vuotaja oli joku muu.