Kouluikäisten tai sitä vanhempien lasten vanhemmat: kadehditteko koskaan juuri ensimmäisen lapsensa saaneita?
Mulla kun on sellainen tilanne, että sain kaksi lasta parikymppisenä ja nyt 30+ ystäväpiiriin on alkanut tulla ensimmäisiä lapsia. Voisi sanoa että tavallaan kadehdin ja tavallaan hymähtelen näille esikoisvauvojen vanhemmille, jotka on superinnoissaan ja onnellisia pienistään ja uppoavat kunnolla vauvantuoksuiseen arkeen. Itse kun on aloittanut samasta paikasta mutta jalostunut näiden 12 vuoden jälkeen lähinnä Piisamirotaksi ("hyödytöntä murehtia, koska mitään ei voi tehdä", "kaikki yhdentekevää"...).
Olen onnellinen isoista ja fiksuista lapsistani, mutta tavallaan kaipaan sitä aikaa, kun vielä tiesin vanhemmuudesta kaiken ja suurin murhe oli saada vauva röyhtäisemään imetyksen jälkeen. Olisi myös kiva saada sitä innostusta ja välitöntä rakkautta takaisin omaankin arkeen, mutta ne ajat taitavat olla pysyvästi ohitse. Eipä sillä että varsinaista tuttipullo-vaipparumbaa enää kaipaisin.
Muita?
Kommentit (10)
Tuleehan sitä aina se haikea fiilis. Kuinka ihanaa ja jännää se oli, ja että mä en enää koskaan koe sitä uudelleen. Mutta toisaalta oon aika onnellinen, että se on takanapäin. Oli sitä aika pihalla sen ekan vauvansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä käy sääliksi 😁
Ehkä vähän sama. Yhden perustyytyväisen vauvan kanssa on oikeasti tosi helppoa verrattuna mihin tahansa muuhun aikaan myöhemmin. Sen kun olisi tiennyt...
Lapsi on ihanin juuri sen ikäisenä, kuin hän kullakin hetkellä on. Oma lapseni on nyt 3v. Oli ihanaa saada elää vauva- ja taaperovaihe hänen kanssaan. Nyt on supermahtavaa olla pienen leikki-ikäisen äiti. Aika aikaa kutakin, en haikaile vauvavuotta enkä taaperoaikaakaan, vaikka nekin olivat hienoja elämänvaiheita, omine iloineen ja haasteineen. Parasta aikaa on juuri nyt, auttaa lasta kasvamaan ja seurata hänen kehitystään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on ihanin juuri sen ikäisenä, kuin hän kullakin hetkellä on. Oma lapseni on nyt 3v. Oli ihanaa saada elää vauva- ja taaperovaihe hänen kanssaan. Nyt on supermahtavaa olla pienen leikki-ikäisen äiti. Aika aikaa kutakin, en haikaile vauvavuotta enkä taaperoaikaakaan, vaikka nekin olivat hienoja elämänvaiheita, omine iloineen ja haasteineen. Parasta aikaa on juuri nyt, auttaa lasta kasvamaan ja seurata hänen kehitystään.
Jäi vissiin otsikko lukematta.
En todellakaan, ajattelen että onneksi mulla on se jo takana. :)
Senkun pusket niitä pentuja lisää, ei sitten tartte kadehtia.
Joo, vähän on haikea fiilis välillä. Sitä oli niin onnellinen ja jännittynyt, kun kaikki oli niin uutta ja ei edes osannut kuvitella millainen seuraava päivä voisi olla. Oli autuaan tietämätön.
Mutta ihanaa se on nytkin. Lasten kanssa voi hassutella ja teinin elämää on kiva seurata vierestä. Kun on ala- ja yläkoululaisia niin pysyy hyvin maailman menossa mukana. :)
:DD Mun lapsi on 17. En todellakaan. :D