Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Haaveilin karkaavani pois kotoa, pakkaisin mukaan eväät ja pakenisin metsään ja löytäisin itselleni sieltä majan jossa asua. Karkumatkalla ystävystyisin johonkin metsän eläimeen tai tapaisin kulkukoiran.

Joskus eka/tokaluokkalaisena toivoin, että automme olisi ajanut ojaan ja sitten olisi tullut poliisi univormussaan ja nostanut minut syliinsä ja vienyt turvaan.

Ilmiselvää sisaruskateutta ja huomionkipeyttä, samaan aikaan veljeni oli vauva ja sai tietysti rutkasti hellyyttä ja huomiota.

Koulussa oli luettu satu Sampo Lappalainen. Kuvittelin iltaisin itseni porojen vetämään pulkkaan tai rekeen, makaamaan lämpimässä keskellä turkiksia ja taljoja ja katselemassa öistä tähtitaivasta. Taisin vielä tehostaa kuvitelmaa talvella avaamalla ikkunan, että sisään tuli kylmää pakkasilmaa ja itse makasin peittoon kääriytyneenä.

Pippelin. Toivoin sitä monta vuotta joulu-ja synttärilahjaksi.

Halusin olla poika että olisin saanut harrastaa jääkiekkoa. :D Hyvin kristilliskonservatiivien vanhempieni mielestä tytöille sopivia harrastuksia oli pianonsoitto, kirkkokuoro, ratsastus ja maalaus. Omat lapseni (kumpikin poikia) harrastavat ratsastusta ja jalkapalloa näin 14 ja 19 vuotiainakin. 

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon on jo tullut sellaisia, mistä itsekin haaveilin, raudat, rillit, kainalosauvat, pyörätuoli, orpous, sairaalaan pääsy jne. Eli huomiota olisi selkeästi kaivattu lisää.

Mutta tätä en ainakaan bongannut vielä keneltäkään muulta: 

Olisin halunnut syödä puruluita. Olin tosi kateellinen koirille, koska niiden hemmetin solmupäisten luiden syöminen näytti niin kivalta ja nautinnolliselta puuhalta. Haaveilin oikein, miten ihanaa sellainen luiden jäystäminen onkaan... Yritin myös joskus alkaa syödä sellaista koiran luuta, mutta eihän se nyt sitten kovin kivaa ollut.

Me syötiin kaverin kanssa lapsina puruluita... Varsinkin niitä pieniä tikkuja mitkä on valmistettu naudan- tai siannahasta.

Poikani 4v toivoo kovasti omaa karhua lemmikiksi. 

Ihailin joskus 5-6-vuotiaana suuria silikonirintoja. Näin niitä ja luin niistä lähinnä Seiskasta. Minun oli vaikea käsittää, miksi kaikki aikuiset naiset eivät laittaneet silikoneja. Olisivathan ne olleet paljon hienommat ja näyttävämmät, itse ainakin aioin laitattaa sellaiset heti kun mahdollista. Kaikille piirtämilleni naishahmoille tuli tietysti jäätävät melonit.

Nykyään makuuni ovat enemmän luomut, niin pienet kuin suuretkin, ja omiini olen ollut oikein tyytyväinen koko ikäni, jo murrosiästä asti.

Olihan noita, esimerkiksi lohikäärme ja hevonen olisivat olleet tosi hienoja (kiitos "Veljeni, Leijonamieli" -kirjan). Pilsneriä olisin myös halunnut, kun "Tirlittan" -kirjassa päähenkilö juo sitä (hyvää esimerkkiä siinä lapsille, päähenkilö on ehkä jotain kymmenvuotias :D ).

Otavan huiman paksun tietosanakirjan, Taskutietojätin, halusin seitsemänvuotiaana kun se oli R-kioskin ikkunassa ja paksuin kirja mitä siellä oli. Vanhemmat vähän nikottelivat, mutta ostivat sen sitten kuitenkin mulle joululahjaksi. (Parhaimpia lahjoja ikinä, käytin sitä vuosikymmenien ajan ja vieläkin, jos haluan ihan pikaisesti vilkaista jonkin asian, joka tapahtui ennen vuotta 1984 eikä tietokone ole päällä.)

Vierailija kirjoitti:

Avaruussukkulan, samanlaisen "rautakäden" kuin prätkähiirten Motolla, Muumitalon (Siis sellaisen oikean talon kokoisen), Kidukset, oman "pippelin".

Mitään näistä en yllättäen saanut :D

Vielä ei ole liian myöhäistä Muumitalolle! Ei kuin eläkepäiviä varten tontti ja arkkitehdin piirustukset ja siitä projektia sitten. :D 

- Haaveilin, että olisimme tosi rikkaita. Asuin äitini kanssa kahdestaan, äitini oli työtön ja rahasta oli todella tiukkaa. Kadehdin suunnattomasti parasta kaveriani, jonka perhe oli tosi rikas. Heillä oli hieno omakotitalo, auto, matkustelivat vähintään 2 kertaa vuodessa esim. Kreikkaan ja/tai Disneylandiin, jääkaappi oli aina täynnä ruokaa, kaverilla oli kaikki hienoimmat lelut ja pelit.

- Halusin, ja haluaisin edelleen, olla kaunis. Olen pitänyt itseäni rumana siitä asti kun olin 6-7-vuotias. Nyt aikuisena voi onneksi meikata, että sietää omaa naamaansa edes jotenkin, mutta aina kun katson kuvia joissa olen lapsi, alkaa masentamaan. Tässäkin asiassa kadehdin samaa parasta kaveriani, joka oli jo lapsesta asti ihan mielettömän kaunis.

- Halusin huomiota, aivan liian kipeästi. Kuten moni muukin täällä, toivoin että joutuisin onnettomuuteen, saisin kepit ja/tai kipsin, jne. Siitä huolimatta että äitini oli työtön ja minä ainoa lapsi, en kokenut koskaan saavani juuri ollenkaan huomiota. Äiti ei koskaan leikkinyt kanssani, tai muutenkaan tehnyt kanssani mitään. Esim. jos kysyin äidiltäni, että ”pelataanko Afrikan tähteä?” niin aina sama vastaus: ”en mä nyt jaksa”. Joskus jopa ajattelin, että ehkä äitini vihaa mua, kun ei se koskaan huomioi mua. Mietin, että äiti olisi onnellisempi jos mua ei olisi olemassa.

Saattaa olla, että olin oikeassa ajatusteni kanssa - sain myöhemmin teini-ikäisenä tietää, että olin vahinkolapsi.

Lapsena halusin päästä umpisuoli- tai johonkin muuhun leikkaukseen. Olin kateellinen kaikille, joita oli leikattu.

Halusin myös silmälasit. Ei tuntunut yhtään hienolta sitten kun ne lopulta sain, parikymppisenä.

Kuusivuotiaana toivoin synttärilahjaksi puutarhakeinua (sellaista metallirunkoista, jossa on pehmustetut tyynyt ja kangas/muovikatto), ja sen myös sain. Vähän vanhemmat taisivat ihmetellä, mutta keinu tuli meidän pihaan.

Halusin avaruuteen ja mietin, että parhaiten sinne pääsisi kun rakentaisi itse oman avaruusaluksen. Jostain syystä homma ei onnistunut laudoista rakentamalla. Pettymys oli kova. Sitten keksin, että sellainen on varmasti tippunut maahan jonnekin lähistölle ja yritin etsiä metallisista rakenteista, jostain syystä ajattelin, että alus olisi osittain maan alla ja se pitäisi kaivaa esiin. Jossain vaiheessa halusin samanlaiset hiukset kuin MacGyverillä. No ne sain ja olin tyytyväinen. Muilla tytöillä ei sellaisia ollutkaan :D

Vierailija kirjoitti:

Olin jo lapsena hulluna paperiin ja halusin sellaisen jättimäisen paperirullan, joita paperitehtaat valmistavat.

Veljeni kanssa näimme luontodokumentin vompateista ja sen jälkeen ruinasimme monta vuotta vompattia lemmikiksi.

Oman saarenkin halusin, ja haluan vieläkin, viisikymppisenä.

Eikä! Minäkin haaveilin sellaisesta jättirullasta :D Paperi oli aina loppu ja olin ahkera piirtämään. Satuin näkemään niitä jättirullia tehtaan alueella ja manguin että saisin sellaisen, eipähän olisi paperi loppunut ihan äkkiä. No en saanut mutta perinteisen arkkipaketin sen tilalle.

Minä halusi 6v joululahjaksi jäniksen!

Noin vuonna 1970 ollessani kymmenvuotias erittäin tiedonhaluinen mukula olisin halunnut taskuun mahtuvan laitteen, josta voisi etsiä tietoa heti, kun sitä tarvitsee. En uskaltanut siitä ääneen puhua kenellekään, varsinkaan aikuisille, heti olisivat hulluksi luulleet. En ole muuten vieläkään hommannut älykännykkää, koska IPad on mukavampi surffailuun isomman ruutunsa takia ja puhumiseen riittää peruskännykkä.

Halusin jonkin allergian. Siis oikeasti, kadehdin niitä lapsia, jotka "saivat" kouluruokailussa oman erityisruoan, siinä oli jotain siistiä mielestäni. Onneksi nykyään olen vain kiitollinen allergiattomuudestani :D

Vierailija kirjoitti:

Halusin kitarisaleikkaukseen, koska olin kuullut että sen jälkeen saa jäätelöä. Ihan kuin sitä ei olisi muuten ikinä saanut. :D

Tässä käsityksessä minäkin olin ennen kuin itse "pääsin" kitarisaleikkaukseen alakouluikäisenä. Pettynyt olin kun saamani jäätelö oli vain kämäinen vanlijaeskimo eikä sekään pysynyt sisällä koska leikkauksen jälkeen oli niin huono olo. :D

Olisin halunnut joka kerta tivolissa maistaa hattaraa .Äitini sanoi ettei se maistu miltään eikä ostanut.Olin tästä pitkään katkera.Omat lapseni saivatkin sitten pienenä aina tivolissa hattaraa.Olisin myös lapsena halunnut norsun poikasen lemmikiksi.

En muista että olisin halunnut mitään ihmeellistä tai kaverit.

Itse olin lapsena allerginen melkein kaikelle, koulussakin hain keittiöstä omat ruuat mitkä olivat pahoja, olisin niin halunnut samoja ruokia kuin muut ja kylmää maitoa juomaksi.

Lisäksi olin aina kipeä, faija edelleen jaksaa kitistä vanhoista ja muistuttaa kuinka olin aina kipeä ja lähes enemmän sairaalassa kuin kotona.

Äiti toi meille jatkuvasti jotain eläimiä mitkä piti heti antaa pois mun allergian takia.

Nyt aikuisena ei ole muuta allergiaa kuin eläimet enkä ole oikeastaan ikinä kipeä, mutta selkä vaivoja ollut jo yli 10v, hieman outo fysiatri sanoi niiden johtuvan lapsena huonosta ruokavaliosta ja liian raskaista töistä.

Joitain vuosia sitten kun oma lapsi oli lastenklinikalla k7 osastolla ja öisin kun oli hiljaista kiertelin käytävillä niin tuli monia tuttuja paikkoja mieleen lapsuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Halusin että nimekseni vaihdettaisiin Marianne, en tiedä miksi. Huusin ja kiukuttelin tätä pitkän aikaa kun vanhemmat sanoivat että se ei käy. Lisäksi vaadin heitä kutsumaan minua Marianneksi. En muista kauanko tätä pelleilyä kesti, varmaan jotain muutamia päiviä. On kuitenkin jäänyt hyvin mieleen.

Mäkin halusin noin 5 veenä vaihtaa nimeni Mariksi. Pakotin kaikki pihan kakarat kutsumaan mua sillä nimellä, koska se vaan nyt oli mun uus nimi! 😂